Eräs kirjailija laittoi minulle viestin ja kertoi pelastaneensa romaanini (Ei saa elvyttää) alelaarista. Siellä se oli maannut synkeänä ja viluissaan. Ikäloppuna yksivuotiaana. Romaanilla on metsähiiren elinajanodote.
Facen kirjallisuusryhmässä eräs nainen kertoi olevansa kiinnostunut romaanin kirjoittamisesta ja kysyi neuvoja. Luettelin lukemisen (ja tietysti kirjoittamisen) tärkeyden, kirjoituskurssit ja kirjoitusoppaat. "Onko kirjoitusoppaita äänikirjoina?" nainen kysyi.
Sampo Terho on kirjoittanut esikoisromaanin ja hänestä oli tietenkin laadittu laaja henkilöjuttu Hesariin. Samassa numerossa Antti Majander arvioi romaanin ja käytti termiä nyyhkytarina. Ymmärsin kritiikistä, ettei Majander arvostanut poliitikon romaania kovinkaan korkealle.
Vaikka useimmat kirjat elävät vain ohikiitävän hetken, on klassikkoja, joita ostetaan vuodesta toiseen. Henkilöjutussa Terho sanoo lukevansa Waltarin kirjoja yhä uudestaan, eikä siitä syystä tunne laajasti kirjallisuutta. Tämä tarkoittaa a) Terho oikeasti lukee sitä Sinuhe egyptiläistä uudelleen ja uudelleen b) Hän ei oikeastaan lue paljonkaan.
Romaanini maksoi muuten neljä euroa.
P.S. Blogin salasanan vaihtaminen ei auttanut blogiongelmiin.
