Näytetään tekstit, joissa on tunniste kustantamot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kustantamot. Näytä kaikki tekstit

perjantai 5. joulukuuta 2025

Joulukalenterin 5.luukku


Kahvakuulaohjaaja kertoi saaneensa äidiltään puurojoulukalenterin. Tämä ei ole puurojoulukalenteri, enemmänkin vessanpyttyjoulukalenteri.

Soitin huoltofirmaan vuotavasta vessanpöntöstä. Puhelu sujui näin: luurista kuului "Paina yksi jos..." siinä vaiheessa suljin puhelimen ja lähetin firmaan sähköpostia. Taloyhtiön käyttämän huoltofirman nimi oli aiemmin Tammertalkkarit, tämän uuden nimi on Alltime. Ei voi mitään. 

Nyt kehun kustantamoa, josta seuraava romaanini tulee. Laitoin kässärin sinne lokakuussa, ja sain vastauksen, että he ehtivät lukea sen marraskuussa. Heti marraskuun alussa sain viestin, jossa kysyttiin ovatko tekstin oikeudet edelleen tarjolla, kerrottiin ennakon ja rojaltien taso, jotka olivat hyvinkin kilpailukykyiset. Allekirjoitin kustannussopimuksen marraskuussa ja ennakko tuli tililleni. Tapasin kustannustoimittajan joulukuun alussa. Minua ei ole roikotettu turhassa toivossa kuukausikaupalla. 

Ainoa huono puoli on se, että kustantamo keskittyy ääni- ja e-kirjoihin, mutta sinnepäin ovat muutkin kustantamot menossa, luulisin. Kirjasta tehdään myös paperiversio, jonka voi tilata nettikaupasta, mutta jota ei tarjota kirjakauppoihin.  Kaikki on ollut ihmeen selkeää heti alusta lähtien. 

Enää ei tarvitse murehtia sitä, ettei ole saanut kutsua takkatuli-iltaan (ilman takkatulta), koska sellaista ei ole. 

tiistai 20. joulukuuta 2022

Suhteita

Kirjailija-lehti keskittyy uusimmassa numerossaan kirjailijoiden kustantamosuhteisiin. 

Pari kirjailijaa kertoo omasta suhteestaan kustantamoihin nimettömänä, muut (uhka)rohkeasti omalla nimellään. Lehdessä kustantamon ja kirjailijan suhdetta verrataan muun muassa deittirulettiin. Marissa Mehr on koonnut leikkimielisen tyyppigallerian. Tyyppejä joita kohdatessaan kannattaa nostaa kytkintä. Yksi niistä, ghostaaja(kustantamo) katkaisee yhteydenpidon ja katoaa selityksittä vaikka alkuun on vaikuttanut lupaavalta.

Kun olin sairaalassa töissä, meitä työntekijöitä kiellettiin välillä kommentoimasta hankalia, työhön liittyviä asioita tiedotusvälineille. Kirjailijoita ei kielletä, mutta olemme (huomaatteko, että olen melkein integroitunut tuohon ryhmään) järkeviä ja pidämme suumme kiinni. 

Kuuntelin, kun Ruben Stiller haastatteli ylilääkäri Heikki Ekroosia Apotista. Mies oli konsultoinut Lääkäriliiton juristia siitä, mitä hän saa sanoa. Juristi oli sitä mieltä, että potilastietojärjestelmää saa haukkua kunhan ei hauku työnantajaa. 

Kustantamoja kannattaa kritisoida vain varmassa lokaatiossa kuten omassa keittiössä tai muussa turvallisessa tilassa, eikä tiedotusvälineille lainkaan. Kirjailija on usein löyhemmin kiinni "työnantajassaan" kuin vaikkapa lääkäri.

Kaksi kirjailijaa käyttää nimimerkkiä (Uuras puurtaja ja Lokakuu). Yritin tietenkin arvailla ketä he ovat, mutta en onnistunut.

Kerrotaan lehdessä myös hyvistä suhteista kustantamojen ja kirjailijoiden välillä, ne ovat usein kustannustoimittajien ja kirjailijoiden välisiä suhteita.   

Anne Mölsä muuten tutkii kustantamojen ja kirjailijoiden välisiä suhteita, joita ei ole juurikaan tieteellisesti selvitelty. Annen hyvä juttu löytyy samasta lehdestä.

Lisään tähän perään vielä, että Karisto on yrittänyt olla reilu minulle.


Teitä pelkää en mä kuulun liittoon,
mä kuulun liittoon, mä kuulun liittoon
Teitä pelkää en mä kuulun liittoon,
mä kuulun liittoon, joka taistelee.
https://lyricstranslate.com
Teitä pelkää en mä kuulun liittoon,
mä kuulun liittoon, mä kuulun liittoon
Teitä pelkää en mä kuulun liittoon,
mä kuulun liittoon, joka taistelee.
https://lyricstranslate.com

 

Teitä pelkää en mä kuulun liittoon,
mä kuulun liittoon, mä kuulun liittoon
Teitä pelkää en mä kuulun liittoon,
mä kuulun liittoon, joka taistelee.
https://lyricstranslate.com