Marraskuun pimeys on vuosittainen vastoinkäymisemme, pohjoisen pallonpuoliskon virhe, jota vastaan taistelemme kirkasvalolampuin ja ostamalla matkan johonkin ruuhkaiseen turistikohteeseen. Loppusyksyn etelänlomasta on tullut keskiluokkaisen ihmisen rutiini. Puoli Suomea parveilee lentokenttien turvatarkastuksissa hankaliin vuorokaudenaikoihin, ahtautuu meluisille rannoille ja syö hampurilaisia turistikuppiloissa, joiden ruokalista on väännetty Google-kääntäjällä suomeksi.
Pimeysruikutus alkaa jo syyskuussa, vaikka vielä ei edes ole pimeää. Valon vähäisyys on sitä paitsi tunnetusti
ohimenevää. Kynttilät loistavat. Kirjoja voi lukea kirkasvalolampun
häikäisevässä valossa. Lika ei näy. Kerron uutisen: Päivä alkaa taas pidentyä 21.
joulukuuta. Alkuun se tapahtuu ryömien, vain viisi minuuttia viikossa,
myöhemmin saman verran vuorokaudessa.
En ole mikään matkustamisen vastustaja, matkustaminen tuo uusia ajatuksia, oppii kaikenlaista, tutustuu ihmisiin ja onhan se monesti kivaa. Olen täällä blogissakin kirjoittanut matkoistani.
Laskin oman hiilijalanjälkeni. En ole viime vuosina lentänyt (työssä ollessani matkustin tosi paljon, tein myös lomamatkoja, joten olen kyllä oman osuuteni ilmaston lämpenemisen hyväksi tehnyt), syön vegaanisesti, en omista autoa, ostan elektroniikan käytettynä, mutta vaatteet hankin uutena. Odotin saavani kehuja. Ei. Minun pitäisi vähentää hiilijalanjälkeäni 30 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Pitäisikö minun muuttaa maakuoppaan, jättää peseytymättä ja syödä biojätteitä saadakseni edes pienen taputuksen olalleni.
Hesarissa on kirjoitettu lastenkirjojen tasosta. Pelkään Kuuran ja karkailevan isomummon päätyvän jollekin Hesarin "Varo näitä: Teimme listan vuoden paskimmista lastenkirjoista"-listalle.
