Sekava vyyhti

Maailma on sotkuinen lankavyyhti, josta tietämättömät ja/tai epärehelliset tyypit yrittävät neuloa jotakin itselleen. Eihän siitä kunnollista tule. Hihasta yritetään tehdä lahjetta. 

Ostin villapaitalangat ja yritän keskittyä pieniin kotoisiin asioihin ettei ahdistaisi. Seinäjoen kaupunginteatterin villasukat ovat valmiit ja varren S-rivi tuo minulle mieleen natsifanituotteen. Muuten ovat kyllä somat. Seuraavaksi on villapaidan vuoro.

Cafe Metsossa järjestettiin runotapahtuma, jossa Vilja-Tuulia Huotarinen, Raisa Marjamäki ja Juhani Ahvenjärvi lukivat runojaan. Onhan runojen ääneen lukeminen lohdullista. Yleisöäkin oli paljon, joten vielä on tilaa runoille. Poistuin kirjastosta open mic osuuden aikana.

Kaipaan kirjoituskurssia, johon osallistuin.  Kurssi käsitteli romaanin rakennetta ja nyt kiinnitän lukiessani huomiota juuri siihen.  Kävimme kurssin jälkeen Salhojankadun pubissa, jossa järjestettiin pubivisa. Meitä pyydettiin pitämään vähemmän ääntä, jotta osallistujat kuulisivat kysymykset.  

Nyt lähden kahvakuulajumppaan ja myöhemmin Vapriikkiin lukemaan Suomen kansakoulukalentereita. Äidinäitini (kansakoulunopettaja) vaiheet kiinnostavat. Ne kyllä selvisivät jo isäni arkistointitaipumuksen ansiosta, mutta haluan silti nähdä kalentereita. 

Suosittelen kiinnostuneille Suomen kansalliskirjaston digitaalisia aineistoja. Ne ovat ihan ilmaisia ja kaikkien ulottuvilla. Helmikuun 1939 Hopeapeilin muotikuvissa naisilla on kapea vyötärö ja hassut hatut. Eva Hirn on kirjoittanut lehteen tarinan nimeltä Muotilääkärin vaimo Helsingissä vuonna 2000. Se alkaa näin: Kahvipöydän järjestäminen on jokaisen naisen mielitehtävä.  

En tiedä oliko tuo ironiaa.

God, sex and king

Neulon villapaitaa hahtuvaisesta kevyestä, melko paksusta villalangasta. Ohjeessa sanottiin, että malli sopii hyvin aloittelijoille (sitä en myönnä olevani). Paita neulotaan kaulusresorista aloittaen ja kohti paidan helmaa edeten. Jotta paidasta saadaan istuva, neulotaan sen takayläosaan lyhennettyjä kerroksia.

Olen purkanut työn jo pari kertaa, katsonut sen jälkeen erilaisia opetusvideoita ja neulonut taas. Nyt arvelen kaiken olevan suunnilleen kohdallaan. 

Neuloessani huutelin saatanoita siihen malliin, että Kerttukin pelästyi ja kiipesi sohvan selkänojalle tarkkailemaan siirrynkö kohta saatanoista veritekoihin. Sanotaan, että neulominen on meditatiivista puuhaa. 

Nykyään väitetään, ettei mistään saa puhua tai kirjoittaa. Kuuntelin Ruben Stillerin ohjelmaa, jossa haastateltiin Kai Ekholmia, joka on tutkinut sensuuria. Kirjallista tekstiä on aina siistitty ja siistitään edelleen, mutta onko se sensuuria?

Sanaa käytetään kuulemma väärin, sillä varsinainen sensuuri perustuu lakiin. Se, että vanhoista kirjoista siivotaan N-sanoja, ei ole sensuuria vaan kaupallista editointia. N-sanat eivät enää mene kaupaksi vaan inhottavat monia lukijoita. Jo Kalevalaa siistittiin.

Jos oikein muistan, Ekholm mainitsi, että sensuurin kolme tärkeää sanaa ovat god, sex and king. Niistä kannattaa kirjoittaa harkiten.

Kirjallisuus puhututtaa somessa tänäänkin (minun kuplassani kirjallisuustuuli puhaltaa jatkuvasti yli 21 metriä sekunnissa). Nyt sitten riidellään siitä, että kuka saa tekstiään julki ja millä avuilla. Ja toisaalta, mitä kriitikko saa sanoa.

Jos minunkin Tarot-pläjäykseni olisivat saaneet tuhansia tykkäyksiä niiden alle kymmenen sijaan, olisin tuota pikaa kuvitellut olevani runoilija. Ehkä joku olisi tarjonnut kustannussopimustakin. 

Koska en ole mediaseksikäs, enkä influenssori, niin nythän voin sanoa, että kustannussopimukset ovat tulleet kirjallisista ansioista. Joku kyllä väitti, että ne todelliset kirjalliset helmet jäävät julkaisematta. Miettikääpä sitä.