Tänäänkin on "Pakko mennä ulos" -päivä. Kun on lapsena sitä jankutettu, pakko on juuttunut aivoihin, eikä kenenkään tarvitse enää komentaa. Pennut ulos, aurinko paistaa. Vihasin lapsena nimitystä pentu. Sitäkin nimittäin välillä käytettiin. Nyt mietin koiranpentuja, jotka ovat suloisia.
Kävin eilen katsomassa valikoiman Filkkareissa palkituista elokuvista. Pidin erityisesti Anssi Kasitonnin lyhäristä La Saboteur ja Dania Bdeirin Warshasta. Anssi Kasitonnin elokuva oli jotenkin ihanan lapsekas ja innostunut. Humoristinen, kekseliäs ja vähän kaurismäkeläinen. Warshassa taas pohdittiin sukupuolta. Upea, vapautunut ja suvaitsevainen lyhäri, kaunis. Näitä ehkä nähdään myöhemmin Areenassa, ainakin toivon niin.
Kansantajuisissa psykologisissa jutuissa puhutaan siitä, että kaikki tunteet ovat sallittuja. Olen huomannut uuden tunteen liittyen Ukrainan sotaan. Vahingonilo. Vahingonilo siitä, että Venäjä ei olekaan edennyt siten kuin varmaan odotettiin. Helposti unohtuu, että heidänkin sotilaitaan kuolee. Sotilailla on perhe, ystäviä ja mahdollisesti rakastettu. Eivät kaikki ole sinne hingunneet.
