Vegaanihaaste loppui, mutta lihansyöjäksi ei taida olla paluuta, vaikka en mitenkään ehdoton olekaan. Vegaanisen ruoan valmistaminen on oikeastaan mielenkiintoinen uusi harrastus.
Haasteen myötä sain päivittäin tsemppausviestin, joka sisälsi ruokaohjeita, tietoa tuotantoeläinten kohtelusta ja ruoan ilmastovaikutuksista. Linkkejä erilaisiin webinaareihin, joihin en osallistunut.
Nyt tiedän, että 80 prosenttia Suomeen tuodusta soijasta menee siipikarjan ja lohien rehuksi (toisesta lähteestä luin, että tuodusta soijasta peräti 95 prosenttia käytetään eläinrehuksi). Joten sademetsää ei suinkaan hävitetä ituhippien vuoksi.
Jugurtista ja juustosta luopuminen on ollut hankalinta. Hyvä muistaa, että saadaksemme juustoa ja jugurttia lehmät pitää saattaa tiineeksi. Juomme maitoa, joka on tarkoitettu vasikalle. Vauveli itkee jossain erotettuna emostaan. Lehmistä on tehty niin tuottavia, että niiden nivelet ovat kipeät. Mansikit ja Mustikit päästelevät suolistostaan metaania, joka on kamala myrkky. Peltojen raivaaminen heinän kasvatukseen on pahasta ilmastolle.
Voisin vielä kirjoittaa, että lehmät ovat yksilöitä ja niillä on luonne. Liian temperamenttiset lehmät joutuvat teuraalle, sillä ne ovat työsuojeluriski.
Koira ei ole ainoa sympaattinen ja fiksu eläin, jopa kanat ovat fiksuja, vaikka olen luullut niitä eläinten apukoululaisiksi*.
Vegaaniruokavalion eduista voisi pitää ihan omaa blogiaan, mutta jätän aiheen käsittelyn tähän, joten pysykää kanavalla. Kepulaisetkin!
*Apukoulu oli joskus aikoinaan "älyllisessä kehittyneisyydessään viivästyneiden lasten koulu".
