Näytetään tekstit, joissa on tunniste taidehistorian kurssi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste taidehistorian kurssi. Näytä kaikki tekstit

lauantai 10. syyskuuta 2022

Musta neliö


Taidehistorian kurssilla edetään kohti nykytaidetta. Nykytaide on inspiroinut minua enemmän kuin vaikkapa renessanssin taide, mutta kurssin myötä olen oppinut sitäkin katsomaan ja siitä nauttimaan.  Wikipedia sanoo renessanssin ajan olevan taiteen suurimpia kukoistuskausia ja ovathan sen ajan maalaukset ikonisia. Kaikkea pitää ensin opetella: kävelemistä, syömistä, lukemista, kirjoittamista ja taiteen katsomista.

Viime kerralla kurssilla käsiteltiin mm. suprematismia Venäjällä. Kazimir Malevitš (1878-1918) keksi maalata muotoja, joita ei luonnosta löydy. Hänen kuuluisiin töihinsä kuuluu musta neliö. Kankaalla ei ole muuta kuin tuo neliö. Hän maalasi myös valkoisen neliön valkoiselle pohjalle (se erottuu silti taustastaan), mutta sen hän uskaltautui maalamaan villisti vinoon, eikä se seiso enää ojennuksessa kuten musta neliö. 

Seuraavaksi siirryttiin konstruktivismiin Venäjällä. Venäjällä oltiin innoissaan vallankumouksesta ja pyrittiin laajentamaan taidetta käsittämään muutakin kuin perinteiset maalaukset ja veistokset. Taiteilija ei ollut enää romanttinen baskeripää, vaan haluttiin luoda uusi taiteilijan malli, joka olisi pikemmin teknikko kuin taiteilija (tuon pikemmin teknikko kuin taiteilija lainasin suoraan luentomonisteesta). Vallankumouksen ajan avantgardistehin kuului El Lisitski (taiteilijan nimestä käytetään näkäjään myös muotoa Lissitzky), joka oli myös valokuvaaja ja arkkitehti. Hän maalasi monenlaista neliötä ja ympyrää ja teoksissa on myös tekstiä ja ne saattoivat olla julistavia. Mainittiin myös Aleksandr Rodtšenko, joka oli taidemaalari, muotoilija, kuvanveistäjä, lavastaja, arkkitehti, taidegraafikko ja valokuvaaja ja mitä muuta vielä olikaan. Sitten olivat vielä Naum Gabo ja Vladimir Tatlin. Avangarde Venäjällä päättyi ikävä kyllä 1930-luvulle tultaessa ja pakottauduttiin sosialistiseen realismiin, joka ei minua miellytä.

Olen aina ihmetellyt mikä se Bauhaus (1919-1933) oikein oli, nyt siihen tuli vähän selvyyttä. No olen kyllä lukenut, että aikoinaan Saksassa toimi Bauhaus- niminen taidekoulu, mutta en ymmärtänyt miksi se oli niin merkityksellinen. Ehkä ne olivat ne ennakkoluulottomat ihmiset, jotka siellä toimivat kuten Walter Gropius, Johannes Itten, Paul Klee, Vasily Kadinsky, Luwig Mies van der Rohe, Le Corbusier.... Heille taitaa Alvar Aaltokin olla paljosta velkaa. Luennoitsija muuten mainitsi, että saattaisi olla, ettei ilman Bauhausia ehkä olisi pilvenpiirtäjiä. Luultavammin olisi.

Nyt on pakko lopettaa tämä huitaisu. Kiitos ja näkemiin. Palataan. Siivotaan koti, pestään lakanat. Istutaan kirjastossa. Juodaan kahvia. Piirretään kulmakarvat. Maalataan huulet. Eletään muualla, mutta silti täällä. Viedään roskat.

 

perjantai 19. marraskuuta 2021

Taideluennolla

Eilen pidettiin taidehistorian kurssin tämän syksyn viimeinen luento. Meitä sivistettiin kertomalla kubismista ja futurismista. 

On jännää, miten joku keksii ja uskaltaa tehdä ensimmäistä kertaa jotain uutta. Siitä ei nimittäin juuri kiitosta saa. Kubistit tohtivat liimata maalauksiinsa sanomalehdistä leikattuja paloja, muovia, pahvia yms. He käyttivät sabluunoita numeroiden tai kirjainten maalaamiseen. 

Kubistit sahasivat siveltimillään ihmisiä ja esineitä palasiksi ja kuvasivat noita osasia mistä suunnasta lystäsivät. Miksi muuten heidän taideteoksissaan oli niin paljon kitaroita, kysyn vaan. 

Jos olette taiteen suhteen yhtä tietämättömiä kuin minä, niin kerron teille, että tunnettuja kubisteja ovat mm. Fernand Léger, Georges Brague, Pablo Picasso ja Juan Gris. Picasson toki kaikki tietävät.

Futurismi oli italialainen modernistinen liike, joka muistutti kubismia. Värejä, vauhtia, vaarallisia tilanteita, nopeita kulkuvälineitä. Myös veistotaide tuli uudistaa. Viedä vanhat taideteokset saunan taakse ja hävittää.

Taiteilijat kirjoittivat vihaisen manifestinkin "Ihailla vanhaa taulua on kuin uhraisi tunteensa tuhkauurnaan. Invalideille ja rikollisille tämä ihailtava menneisyys on balsamia heidän haavoilleen, sillä heille ei ole suotu tulevaisuutta, mutta me olemme nuoria ja voimakkaita. Pankaa kirjastot tuleen! Padotkaa vesiväylät, niin että ne hukuttavat museot!" Semmoista.

Futuristeja ette ainakaan tunne (en minäkään tuntenut): Umberto Boccioni, Luigi Russolo, Giacomo Balla, Gino Severini ja Carlo Carrà. 

Maalaus:  Juan Gris Asetelma bordeaux -pullon kanssa.

Veistos: Umberto Boccioni