keskiviikko 14. lokakuuta 2026

Mekkoni menee illallisille

 

Nääshallilla käy mies, joka pukeutuu treenatessaan paitaan, jossa lukee Rahola. Viimeksi Rahola-mies kaiveli nenäänsä treenin aikana. Myöhemmin hän otti käsipaperin, roikotti sitä kymmenen sentin päässä nenästään, painoi toisen sieraimen sormellaan tukkoon ja puhalsi toisen läpi useaan kertaan. Ei tullut mieleen mennä huomauttamaan asiasta. 

Kirjoittaa uskallan, sillä epäilen, ettei Rahola-mies lue blogiani. 

Eurokankaassa saa leikkautettua pyjamahousutyyppiset housut kymmenen euron hintaan. Kangas on hankittava kyseisestä liikkeestä. Ostin hyvin ohutta punaista samettia ja ompelin itselleni housut. Viimeiset siksakit vetäisin tänä aamuna klo 7.30. Naapurit varmasti ilahtuivat. Kävin uusissa housuissani lounaalla. 

Eräs kirjailija lainaa mekkoani WSOY:n säätiön kirjalijaillallisille. Melkein kuin itse pääsisin valkoliinaisen pöydän ääreen keskustelemaan henkeviä. 

Heli Laaksonen on ilmoittanut, ettei hän osallistu Helsingin kirjamessuille (syyksi hän mainitsee sen, ettei kirjailijoille makseta esiintymisestä, joka on ihan hyvä syy sekin). Minäkin ilmoitan, etten osallistu tänä vuonna kirjamessuille (minua ei ole kutsuttu esiintymään missään).   Saatatte aavistaa minussa pientä kateutta ja katkeruutta. Tässä kohtaa kuuluu sanoa, ettei se ole minulta pois, vaikka siltä ihan pikkuisen tuntuisikin.  

Ei kommentteja: