Vedin pakasta saman Tarot- kortin kuin pari päivää sitten. En viitsinyt kirjoittaa mitään, vaikka samasta kuvasta voi tietysti runnoa ihan eri tarinan. Eivät päivänikään ole aina niin kovin erilaisia.
Pudotin roskia viedessäni hanskani roskasäiliöön. En ylettynyt säiliön pohjalle, vaikka kallistin sitä. Roskalaatikon kaiveleminen ei ole mielipuuhaani. Hanskani jäi makaamaan naapurien roskapussien viereen. Palasin sisälle hakemaan rukkasia ja samalla kuvasin sen jäljellä olevan hanskan. Julkaisin parittoman hanskan kuvan Instassa ja mietin, että olenko menettänyt järkeni ja suhteellisuudentajuni.
Eilen kirjoitin siitä, että minulla on tapanani loiskia keitot, tomaattisoseet ja mustikat rinnuksilleni, enkä ole koskaan saanut yhtä monta tykkäystä ja kommenttia. Ehkä nämä ovat tarpeeksi pieniä ja samaistuttavia juttuja keskellä tätä kaoottista maailmaa.
Yksi hassu puoli Instassa on: suunnilleen viidesosa seuraajistani on ns. numeromiehiä. Komeita miehiä, joiden nimi on John tai Steve, perässä killuu numero 379 tai muuta vastaavaa. Miehillä roikkuu kaulassaan stetoskooppi. Tunnen monta ihan oikeaa mieslääkäriä, eikä kenenkään profiilikuvassa näy stetaria. Alkuun estin nämä numeromiehet, enää en viitsi, elleivät ryhdy kovin aktiivisiksi.
