Ensin tärkein: uimaveden lämpötila oli tänään 17 astetta. Eilen se oli kuulemma 17.3 astetta.
Vietin pari päivää ystävän mökillä, uimme ja saunoimme. Yöllä pelotti mennä pissalle, sillä oli sysipimeää ja möröt vaanivat pensaikoissa. Kaupungissa ei ole koskaan täysin pimeää. Käytin otsalamppua, joka teki valokiilan ulkopuolelle jäävästä mustasta alueesta vielä pelottavamman.
Juotiin viiniä ja pohdittiin, onko meillä itseämme koskevia haaveita. Oli vaikea keksiä mitään. Sitten ystävä sanoi, että hän haluaisi osata soittaa pianoa, mutta ei viitsisi harjoitella. Minä taas haluaisin käydä Japanissa, mutta en kuitenkaan saattaisi matkustaa sinne, sillä se on niin vaivalloista.
Kävimme samalla reissulla Porissa. Anteeksi porilaiset, mutta teidän murteenne kuulostaa sulottomalta.
Porista saa fiksusta kahvilasta kaksi kahvia ja korvapuustia alle kympillä. Kaupungissa on kaunis puistokatu, jonka keskelle on istutettu kukkia. Reposaari on omaleimainen kaupunginosa. Meri on minulle aina vähän eksoottinen näky.
Satakunnan museoon oli rakennettu Teemu Muurimäen suunnittelemien iltapukujen näyttely. Ne puvut olivat suorastaan taidetta. Jokainen puku oli täysin erilainen. Näyttelyä varten tehdyllä videolla Muurimäki sanoi, ettei iltapukujen suunnittelijalla olisi Suomessa töitä ilman Linnan juhlia. Puvuista tehdään ensin harjoitteluversio halvasta kankaasta ja sitten vasta se varsinainen kaunis kolttu, joka imartelee käyttäjän vartaloa. Tässä kohdassa tulee FingerPORI mieleen.
Ex-appeni, joka oli vaatturi ja mallimestari, teki minulle aikoinaan iltapuvun. Lainasin sitä yhdelle kaverille promootioon ja mekolle kaatui jotakin. Iltapukua ei saatu puhdistettua. Ei harmita, sillä ei se vaate mahtuisi minulle enää. Puku oli sinistä samettia ja hyvin yksinkertainen ja kaunis.
1 kommentti:
Porissa en ole käynyt kuin kerran, tein siihen aikaan öljy-ja polttoainesäiliöden tarrkistuksia ja työmaa oli silloinen kaupungin varikon iso ppolttoöljysäiliö. Mukavaa ja ystävällistä väkeä mutta paikallisiin tutustuminen jäi vähiin koska työmaa oli niin lyhytkestoinen.
Nuo asut ovat kyllä kauniita ja varmaan maksavat aika kauniista, luulen ma.
Lähetä kommentti