Siteeraan näytelmän esittelytekstiä: "Näyttelijä Samuli Niittymäen ja Äänisäde-palkitun Tatu Nenosen kolmas yhteistyö Kohina tarjoaa tinkimätöntä, äärimmäisen tarkkaa ja haurasta näyttelijäntaidetta sekä syvyyksiin ja alkulähteille sukeltavaa äänellistä ilotulitusta. Aikaa tutkivassa ja venyttävässä esityksessä pienen ihmisen elo, odottelu ja ihmettely koskettavat ja naurattavat."
Näin Samuli Niittymäen vuosi sitten rottana, tällä kertaa ihmisenä, joka odotti bussia (?). Oli helppo samaistua odottavaan ihmiseen (helpompi kuin rottaan, vaikka pitäisi osata samaistua myös jyrsijöihin).
Kohinassa maa vedettiin odottamatta katsojien alta ja kaikki pimeni (varauloskäytävien merkitkin oli peitetty). Tuntui hieman ahdistavalta.
Niittymäen liikehdintää katsoi hämmästellen ja ihaillen. Näytelmä oli upea ja hyvin erilainen kuin muut näkemäni.
Olin katsomassa Kohinaa kolmen kurssikaverini kanssa ja meillä oli kahta mielipidettä siitä, mihin näytelmän olisi pitänyt loppua, minusta se päättyi juuri oikeaan kohtaan, toiset olisivat lopettaneet sen jo aiemmin.
Tampereen teatterikesästä ei kirjoiteta juuri missään, hyvin niukasti jopa paikallisessa sanomalehdessä. Ehkä tiedottajat arvostavat siksi blogikirjoitteluakin.
Festivaali on loistava mahdollisuus tutustua kansainvälisiin ja vuoden parhaisiin kotimaisiin teatteriesityksiin. Suosittelen.
Soisin, että liput olisivat halvempia, mutta näinä aikoina ei taida olla toivoa lisätuesta.
Samuli Niittymäki käveli Kohinassa yleisön keskelle ja kysyi sattumalta minulta, paljonko olin maksanut lipustani ja vastasin rehellisesti, etten ollut maksanut mitään. Hän ei tainnut odottaa sitä vastausta.
Olin viikon verran ilman pankkikorttia, sillä maksuvälineeni lukittiin pankin toimesta turvallisuussyistä. Minulla oli rahaa kaksi euroa kunnes kävin pankissa jonottamassa pitkään (ei turhaan sanota, että odottajan aika on pitkä) ja sain lisää. Pankkipalveluita varten piti ottaa jonotusnumero sen mukaan oliko tarkoituksena rahan nostaminen tililtä tai sitten muu ja istua odottamaan. Eräs mies ei istunut vaan kiersi ympyrää ja voivotteli. Kaksi virkailijaa kerrallaan palveli tärkeämpää jonoa ja yksi meitä rahan nostajia.
Kuulin kuinka paljon kukakin halusi nostaa rahaa. Minkäänlaista intimiteettiä ei sen suhteen ollut. Vähän kuin Acutassa, jossa kuulee toisten terveystiedot.
Sain uuden kortin reilun viikon päästä lukitsemisesta. Huomasin, että sama voisi tapahtua matkoilla, joten hankin toisenkin pankkikortin.
Kuva: Ilkka Saastamoinen, Tampereen teatterikesä, kuvassa Samuli niittymäki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti