Yle otsikoi "Vanhusten seksuaalisuudesta kertova näytelmä oli shokki ranskalaisille". La Vie secrète des vieux" (suomeksi Vanhusten salainen elämä) esitettiin Tampereen teatterikesässä. Oliko se shokki? No ei ollut.
Miksi ihmeessä näytelmä olisi ollut shokki? Ja vielä ranskalaisille. Eikö jokaisella ranskalaisella ole rakastaja. Ainakin elokuvien pohjalta voisi näin päätellä.
La Vie secrète des vieux perustuu hoivakodeissa ja palvelutaloissa asuvien vanhusten haastatteluihin, joissa ilmeni että muutkin kuin nuoret saattavat ajatella seksiä. Jotkut jopa toteuttavat sitä elämässään jollain tavoin.
Yleisöä tuntui huvittavan, kun ryhmään kuulunut kahdeksankymppinen kirurgi kertoi, mitä potilaiden vaginoista ja peräsuolista oli joskus löytynyt. Muistan kuinka urologian kurssilla esiteltiin sitä esineistöä, kuten pilttipurkkia, jonka päälle joku oli "vahingossa" istunut. Minusta se ei ollut erityisen hauskaa.
Rakkaus ja kuolema ovat ikuisia aiheita. Nyt kuolema oli erityisesti läsnä, sillä esiintyjät olivat iäkkäita amatöörinäyttelijöitä. Kehotettiin rauhallisuuteen jos joku näyttelijä sattuu nuupahtamaan lavalle.
102-vuotiaana menehtynyt näyttelijä tuotiin lavalle uurnassa. Pari naista esiintyi videolla.
Ärsyttävää, että vanhuksia pidetään homogeenisena joukkona. Ikään kuin meidät vedettäisiin jossain tietyssä iässä mankelin läpi, josta putkahtaisi tasalaatuinen ikäihminen. Yhteiskunnan riesa ja kuluerä, jota kiinnostavat lähinnä lapsenlapset, virsien veisuu ja nykymeiningistä valittaminen.
Lavalla esiintynyt joukko oli moninainen, mukana oli yksi homomies ja myöhäisellä iällä lesboutensa löytänyt nainen.
Huomioni kiinnittyi siihen, että ranskalaisissa ja belgialaisissa hoivakodeissa hoidetaan huomattavasti hyväkuntoisempia vanhuksia kuin Suomessa.
Miltäköhän tuntuisi katsoa näytelmää oman vanhempansa kanssa, syntyisikö keskustelua. Entä omien lastensa seurassa. Sen jälkeen voisi sopia omasta hoitotahdostaan.
Esitys olisi erinomaista katsottavaa vanhusten parissa työskenteleville.
Vieressäni istunut nainen nauroi ja itki esityksen aikana moneen kertaan. Jotain esitys meissä liikautti.
Kuva: Yohanne Lamoulère/ Tendance Floue, Tampereen teatterikesä
2 kommenttia:
Vanhusten seksuaalisuudestahan kirjoitellaan aina silloin tällöin ja varsinkin iltapäivälehtien raflaavat otsikot ihmetyttää. Ihminen kun vanhenee, niin ei kai hän muutu tunteettomaksi olioksi ja niin eespäin. Katselin kerran ruotsalaisen dokumentin jossa asiaa käsitetiin mielestäni hienolla ja terveellä tavalla, vanhainkodin asiakkaiden haastatteluissa tuli selvästi esiin se että rakkaus ja kaikki siihen liittyvä in vahvasti läsnä ja se on mielestäni tosi hieno asia. Kuvitellaanpa suvun vanhainkotiin unohtamaa isoäitiä/isoisää joka löytää sieltä uuden rakkauden ja näin saa elämäänsä sisältöä ja kenties jopa lisää elinvuosia. Mikä voisi olla hienompaa?
Vanhuksiin taitaa päteä sama juttu kuin murrosikäisiin: kumpienkaan ei oleteta harjoittavan seksiä. Toisten ei enää, toisten ei vielä.
Itse asiassa, jos tuoretta esikoiskirjailija Anne Moilasta on uskominen, seksuaalisuus alkaa olla jonkin sortin tabu jo keski-iässä. Ainakin jos on aktiivinen, eronnut nainen.
Lähetä kommentti