Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaikuttajat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaikuttajat. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 24. elokuuta 2022

VIP

Kirjoitin jo aiemmin WSOY:n influenssereille järjestämästä ilmaisesta kirjoituskurssista. Asiaan on ottanut kantaa mm. Koko Hubara. Ilmiö kertoo kustannustoiminnan voimakkaasta kaupallistumisesta. 

Vaikuttajat ovat puolustaneet itseään sanomalla, että heissä on hyviä kirjoittajia ja että he tekevät ilmaista työtä hyvien asioiden eteen. Auttavat ihmisiä vapaa-ajallaan lähettämällä heille kannustavia viestejä ja toimivat positiivisina esimerkkeinä olemalla rohkeita. 

Minusta Instagramin ongelma on se, että kaupallinen ja epäkaupallinen sisältö sekoittuu pahemmin kuin perinteisessä mediassa, jossa mainokset ja muu materiaali yleensä erotetaan selvästi toisistaan. Aina tämä ei pidä paikkaansa, sillä kun jollekin julkkikselle rakennetaan Huvila ja huussi, sijoitellaan ohjelmaan tuotenimiä. Jopa fiktiota voidaan käyttää alustana tuotesijoittelulle. Me suomalaisetkin innostuimme, kun Bond käytti elokuvassa Nokian puhelinta (näin muistelen). 

Kun neljä vaikuttajaa lähtee yhdessä vaikka Flow festivaaleille ja jokainen hehkuttaa sitä samana päivänä, niin siihen alkaa melkein uskoa. He kuulostavat niin vilpittömiltä ja innostuneilta kuin ilmaisten VIP-lippujen, drinkkien, ruokien ja matkojen jälkeen voivat. Haluaisimme olla kuten he. 

Usein he saavat palkkion työstään (niin tietysti kuuluukin). Se olisi vaan tärkeää ilmoittaa. Minua kiinnostaisi jopa palkkion suuruus.

Olen saanut osani "ilmaisesta" kestityksestä lääkärinä, joten olen jäävi sanomaan mitään, silti minulle tulee Instassa välillä hyväksikäytetty olo.