lauantai 15. maaliskuuta 2008
Kanojen sielunmessu
Olin eilen kuuntelemassa Mozartin Requiemia, tämä sielunmessu assosioituu minulla yhteen jaloon luontokappaleeseen nimittäin kanaan. Saimme aikoinaan häälahjaksi kaksi kanaa Kielon ja Kanelin. Ne annettiin talvella hyvään kotiin. Myöhemminkin meillä oli kesäkanoja. Kanat tepastelivat pihalla aitauksessa. Alkuun meillä oli myös kukko, mutta se oli niin agressiivinen, että sitä piti lyödä muoviämpärillä, jotta aitaukseen uskalsi mennä. Joka pävä kanat munivat yhden kauniin munan. Kun aitaukseen heitti savusilakan kanat villiintyivät ja taistelivat siitä verisesti. Lapset hellivät niitä, harjasivat vanhalla vauvanharjalla. He yrittivät saada kanat tekemään sirkustemppuja, joita ne eivät oppineet. Tytär ulkoilutti kanaa nukenvaunuissa. Naapuri kysyi, että mitä sinä siinä kuljetat. Tytär sanoi, että kanaa tietenkin, etkö sinä näe. Syksyllä kun maa alkoi huurtua piti kanoista päästä eroon. Silloinen mieheni kuunteli Mozartin Requiemin, joi lasin punaviiniä ja lahtasi kanat. Minä nyin höyhenet, ne olivat tiukassa. Kanoista tehtiin myöhemmin ruokaa. Meidän kanamme olivat lihaisempia kuin marketin pakastekanat.
perjantai 14. maaliskuuta 2008
Anteeksi!
Ilkka Kanerva on pyytänyt anteeksi tekstiviestejään. Katson velvollisuudekseni seurata hänen esimerkkiään:
Kerran huomasin ohitettuani kaupan kassan, että kärryyn oli jäänyt yksi minttulaku. En palannut takaisin ja maksanut ostostani. Anteeksi.
Vuonna 1996 valehtelin, että minulla on viikonlopputöitä säästyäkseni sukulaisvierailulta vaikka olin vapaalla Anteeksi.
Olen kerran suudellut yhden kaverini aviomiestä. Anteeksi.
Olen antanut ymmärtää, että olen lukenut Bulgagovin kirjan Saatana saapuu Moskovaan, vaikka kirja jäi minulta kesken. Anteeksi.
Olen nukahtanut elokuvateatteriin katsoessani Kaurismäen elokuvaa Juha. Anteeksi.

torstai 13. maaliskuuta 2008
Koti
Olen löytänyt kodin ja samalla tutustunut moneen asunnonvälittäjään. Yksi välittäjätyyppi on yltiöasiallinen ja jäykkä mies. Esittelee asuntoa aina pariskunnille, ei näe yksin liikkuvaa naista. Toinen on limanuljaska, joka "liittoutuu" potentiaalisen ostajan kanssa "myyjällä menee jo sahajauhot nenään, kyllä se on jo kypsä pudottamaan hintaa kymppitonnilla". Tuttavallinen imartelija "Heidi, olet niin mukava, että haluan myydä tämän asunnon sinulle ". Hoputtaja "tee tarjous, tämä menee heti" (asunto on myynnissä vielä neljän kuukauden kuluttua). Bisnestyyppi "tämä asunto on hieno sijoitus" (joudut olohuoneen ikkunasta tuijottamaan tyyppejä, jotka ahtavat ruokaa Raxissa").
Joudun heittämään haikeat jäähyväiset koko joukolle ainakin joksikin aikaa.
Joudun heittämään haikeat jäähyväiset koko joukolle ainakin joksikin aikaa.
lauantai 8. maaliskuuta 2008
Naistenpäivä
Tänään on naistenpäivä. En ole koskaan toivonut olevani mies, vaikka mieheksi syntyminen on tässä yhteiskunnassa edullista ainakin rahallisesti. Katsoin eilen pätkän ohjelmasta, joka kertoi transseksuaalista, joka kävi läpi leikkauksen miehestä naiseksi. Mikä pistää miehen haluamaan naiseksi, varsinkin kun tuloksena on kuitenkin jollain tavalla irvikuva naisesta. Miksi minä haluan olla nainen? Enkö kuitenkaan halua ottaa täyttä vastuuta asioista? Haluan olla katseen kohteena, vaikka katsooko minua enää kohta kukaan. Vanhuudessa naisiin tulee ripaus miehekkyyttä. Niinpä miesnäyttelijä sopii hyvin näyttelemään mummoa. Nainen ei enää välttämättää yritä miellyttää muita vaan löytyy se oma ydinminä. Olen vielä vahvalla säikeellä kiinni siinä miellyttämisessä.
sunnuntai 2. maaliskuuta 2008
Sokea kana ja jyvä
Sokea kana haastoi minut haaveilemaan. Huomasin, että haaveilu on viime aikoina jäänyt ihan retuperälle. Poliittisesti korrektia olisi varmaan haaveilla maailmanrauhasta ja siitä, että saisimme hiihtokelit takaisin Etelä-Suomen talviin.
Pyydetyt kolme haavetta:
1. Haaveilen, että lapset löytäisivät paikkansa ja ansaitsisivat elantonsa ja olisivat jokseenkin tyytyväisiä elämäänsä.
2. Tällainen proosallinen lähihaave on viihtyisä rauhallinen koti mielellään keskeltä kaupunkia. Olen alkanut epäillä onko haave ollenkaan realistinen.
3. Löytää ystäviä Tampereelta. On minulla täällä pari ystävää ja tämä on ihan suosittu vierailupaikka. Tavata loppuelämäni mies. Tämä tuntuu yhtä realistiselta kuin se, että Simo Frangen muuttaisi Tampereelta Turkuun.

lauantai 1. maaliskuuta 2008
Warre
Wartburg oli Saksan demokraattisessa tasavallassa VEB IFA-Kombinat PKW Karl-Marx-Stadtin VEB Automobilwerk Eisenach-tehtaan toimesta valmistettu automerkki. Auton erkoisuutena oli kaksitahtimoottori. Bensa-asemalla auton tankkiin piti kaataa öljyä ja sitten päälle bensaa. Toisinaan autosta kuului hämmästyttävän kova pamaus. Silloin piti olla kuin ei kuulisikaan. Warremme oli luksusmaista farmarimallia. Sellaisen saadakseen joutui todennäköisesti DDR:ssä odottamaan pitkään. Auto oli aina rikki, mutta ei hätää, sitä pystyi itse korjaamaan. Matkalla Helsinki- Kuopio jouduttiin autoa yleensä fiksaamaan vähintään pariin otteeseen. Mieheni avasi konepellin ja puhdisteli tulppia ja taas mentiin. Takapenkillä ei ollut turvavöitä, penkit sai käännettyä, joten kuljetuskapasiteetti oli suuri. Mökkireissulla kovalla pakkasella meidän Warre lähti aamulla käyntiin, kavereiden Mersut ja Audit hyytyivät. Warre oli helppo bongata muiden ajoneuvojen joukosta, sen teki kirkas punainen väri, traktorimainen käyntiääni ja savupilvi.
Warrella ajo muistutti traktorilla ajoa, en ole tosin koskaan ajanut traktorilla, todennäköisesti niiden ajomukavuus on nykyään eri luokkaa kuin Warrella. Huippunopeus oli noin 80 km/t, sitä kovemmassa vauhdissa auto tärisi kuin kuumehorkassa. Vanhemmiten vaihteet kävivät ongelmallisiksi, niitä piti vaihtaa kaksin käsin, se oli hankalaa kun samalla piti irrottaa kädet ohjauspyörästä. Lopulta toimi vain pakki. Ystävät ehdottivat, että kääntäisimme vain penkit toisin päin. Lopulta myin Warren minua tyttöjen saunaillasta kotiin kuljettaneelle taksikuskille 200 markalla. Kuten tarkkaavainen lukija huomaa ei kuva ole meidän hienosta farmarimallistamme vaan tavallisesta junttimallista.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)