Menetetty viikko

Jään kolmeksi viikoksi pois työstä, yritän kirjoittaa artikkelia, pidän vähän lomaa, käyn koulutuksessa ja Hesassa parissa kokouksessa. Melkein sain neljännenkin viikon vapaata, mutta en sitten saanutkaan, nyt suren sitä menetettyä viikkoa.

Lääkärien maine on sitten taas mennyttä tissiä imeskelevän hepun takia. Anteeksi vain, mutta vain mies voi olla noin idiootti. Oli siis kyse lääkäristä, saarnaajasta tai vaikkapa johtajasta.

Somewhere

Kävin katsomassa Sofia Coppolan elokuvan Somewhere. Hänen elokuvansa Lost in translation on ollut yksi suosikeistani. Tässä uudemmassa filmissä oli jotain samaa, yksinäistä turhautunutta haahuilua hotellissa, mutta tästä puuttui se lämpö ja huumori, jota oli suosikkielokuvassani. Tämä oli täydellinen vieraantumisen ja yksinäisyyden kuvaus, päähenkilön tyttärestä huolimatta. Minua välillä tuskastutti päähenkilön (näyttelijä) toimeton istuskelu. Olisi vaikka lukenut jotakin. Merete Mazzarella on kirjoittanut kirjan lukemisesta: "Silloin koskaan et ole yksin". Olisi tehnyt mieli sanoa elokuvan miehelle "Mene vaikka kirjastoon äläkä siinä sohvalla möllötä". Jossain Woody Allenin elokuvassa Woody hyppää sisälle elokuvaan. Jos olisin voinut tehdä saman, olisin laittanut miehen lukemaan, kuuntelemaan musiikkia, käskenyt kävelylle, punaisen ristin ystävätoimintaan ja vaikka työväenopistoon kaappikellontekokurssille.

Tonavan aallot

Otan näköjään kirjoitusteni aiheet työpaikan kahvipöydästä. Keskustelimme armeijasta. Eräs mies oli yllättäen sitä mieltä, että yleinen asevelvollisuus tulisi lopettaa. Suomessa tällainen ajatus on melko radikaali, ehdottaja oli ehdottoman konservatiivinen kypsässä keski-iässä oleva lääkäri. Hän meni armeijaan jo aikuisena ammattiin valmistuneena miehenä. Vieläkin hän muisteli "Tonavan aaltoja". Tuvassa piti kiivetä ensimmäisen sägyn yli, sen jälkeen ryömiä seuraavan alitse ja niin edelleen. Kun tuli käsky nimeltään kaappikello menivät kaikki omiin vaatekaappeihinsa, aukaisivat oven ja sanoivat "kukkuu!". "Tonavan aallot" ja "kaappikello" olivat kollektiivisia rangaistuksia mitättömistä rikkeistä. En tiedä millainen armeija nykyjään on, mutta jos jotain tuo tyyppistä tapahtuu niin en ymmärrä miksi nuorten miesten pitää tuhlata aikaa moiseen typeryyteen.

Keskeytys

Keskeytin melakolistimisen siksi aikaa, että siivosin vessan ja laitoin pesukoneen pyörimään. Aion taas jatkaa melankolistista olemistani sohvallani ja kuunnella Tom Waitsin CD:n kolmannen kerran. Paras olla kerralla kunnolla melankolinen ja saada samalla riittävä annos Tom Waitsia.

Yöjuna Lissaboniin lähtee

Kuuntelen melankolisena Tom Waitsia. Silmäilen pöydällä makaavaa romaania. Lukupiirimme kokoontuu helmikuussa toista kertaa. Emäntä on valinnut luettavaksemme Pascal Mercierin teoksen "Yöjuna Lissaboniin". Kirjassa on sivuja 611. Takakannessa mainitaan, että kyseessä on tunteilematon matka, joka tuntuu rikkovan ajan ja paikan yhteyden. Pelkään pahinta, putoanko kärryiltä. Vihoviimeistä kirjoissa on hyppiminen aikakaudesta ja maanosasta toiseen. Toivoisin, että se ilmoitettaisiin tähän tapaan: Peräseinäjoki 1965, Marseille 2006...

Istun sohvallani ja pelkään, että elämä on toisaalla, en vain jaksa lähteä sinne. Sitäpaitsi on liian kylmä lahteä toisaalle.

Pakko vielä kerran siteerata Kai Niemistä:

alan oppia elämään:yksinkertainen mutta hidas prosessi:
täytyy vain lakata olemasta osaamatta,
lakata luulemasta että elämä on vaikeaa,
lakata tekemästä siitä vaikeaa,
selaamasta kaiken aikaa sen käyttöohjetta
lakata uskottelemasta ettei osaa

lakata selittelemästä, kun selittelyttää,
lakata olemasta vaiti, kun pitäisi puhua

lakata valehtelemasta,
lakata pettämästä
lakata luulottelemasta että elämä tapahtuu,
etenkin että se tapahtuu jossakin muualla,
ja pelkäämästä ettei itse ole siellä

Sähkövalon syvin olemus

Kisu pohtii sähkövalon olemusta.

Lupasin olla tänä vuonna syvällinen. Pohdin kotiin pyöräillessäni syvällisiä ajatuksia kuten: lämpötilassa, jossa sormeni jäätyvät alkaa pyöräni jähmettyä.

Olen lukenut ihaillen blogeja, joissa syvälliset ihmiset luopuvat turhasta tavarasta. En millään jaksa kuljettaa mitään mihinkään. Katselen kuinka tavaraa alkaa kertyä pitkin pöytiä ja lattioita, joudun pian muuttamaan pois kun en enää mahdu asuntooni. Ostin tänään kuusi kirjaa alennusmyynnistä. Huomasin että kaupan runohyllyssä istui Kai Nieminen harmaine syvällisine partoineen ja vilkutti kutsuvasti minulle. Hankin hänet hintaan 19.90. Kai Nieminen juo teetä ja polttaa tupakkaa. Niin siis saavutetaan syvällisyys:

väliin tuntuu ettei maailmaa voi hahmottaa astumatta hetkeksi syrjään,
väliin ettei syrjästä katsoessa näe kuin oman varjonsa