Käsidesi

Työpaikalla eräs hoitaja alkoi oksentaa kesken työpäivän. Ruikin sen jälkeen käsidesiä parin minuutin välein. Käsidesiä on nykyään sairaaloiden ja terveyskeskusten käytävillä kaikkien saatavilla. Sitä kuluu runsaasti, eikä kaikki suinkaan käsien puhdistukseen, sisältäähän tuo geelimäinen aine alkoholia.

Tuttavani on joutunut tekemisiin työvoimaviranomaisten kanssa oltuaan pitkään saman työnantajan palveluksessa. Nyt toiminnot on ulkoistettu eräälle intialaiselle firmalle, joka saattaa ennustaa työtehtävien loppumista. H varasi ajan työvoimatoimistoon ja meni paikalle sovitulla kellonlyömällä. Työntekijä ei ollut paikalla, eikä poissaolosta tullut mitään ilmoitusta. Monien yritysten jälkeen H sai yhteyden virkailijaan, joka kertoi olevansa pumppuvaivainen. Virkailija oli ollut "vastaanoton" aikaan sairaalassa hoidatuttamassa sydäntään. Hän sanoi, että jollei ketään ole seuraavallakaan kerralla paikalla, niin hän on joutunut uudestaan sairaalaan. Työvoimatoimistossa on kuulemma kielletty laittamasta oveen lappua "olen sairauslomalla". Miten valitat sydänvikaiselle vaikuttamatta julmurilta. Kehoitin H:ta käymään SPR:n ensiapukurssin ennen seuraavaa vastaanottoa.

Pomo pyysi eilen minua päivittämään akuuttihoito-opasta oman alani osalta. Sanoin miettiväni yön yli. Niinpä sitten pyörinkin keskellä yötä pari tuntia valveilla ja heräsin uuteen aamuun tukka pystyssä ja silmät kirkkaina kuin lietelammikot. Asia otettiin puheeksi kokouksessamme ja pomoni kertoi jo kysyneensä minua tehtävään. Eräs kollega alkoi tarjoilla innokkaasti hommaan erästä toista. Minä myötäilin, vaikka jutun saama käänne tuntui omituiselta. Lopulta työ ei tullutkaan minun niskoilleni. Olin hyvin huojentunut. Turhamaisuuteni ja yletön kunnianhimoni lähes tulkoon ajoivat minut turmioon, mutta pelastuin täpärästi.

Puuta ja vähän heinää

Istun nojatuolissa, jonka kyljistä roikkuu langanpätkiä (Kertun mielipuuhaa on upottaa kyntensä juuri tuohon huonekaluun). Päästäni sojottavat siniset tarrapapiljotit, näytän humanoidilta. Jalkojani lämmittävät villasukat, joiden varret ovat mukaviksi venyneet. Sukat tuoksuvat tökötiltä, jolla rasvaan kantapääni. Reisieni päällä makaa läppäri.

Kävin kuntosalilla. Monella on sellainen käsitys, että urheilen paljon. En suinkaan, minä vain raportoin kaikki liikuntasuoritukseni huolellisesti. S toi minulle salille öljyä polkupyörääni varten. A oli askarrellut sinappipullosta öljypullon, sillä valitin polkupyöräni jäykkyyttä kovilla pakkasilla. Ihanaa, että on ihmisiä, jotka haluavat auttaa, vaikkei toinen suoranaisesti edes pyydä apua.

Eräs tuttuni sanoi, että voisin kirjoittaa harvemmin, valikoida, suunnitella hioa kieltä. En viitsi. Tämä blogi on paha tapa, josta en pääse irti. Jos muutaman päivän olen ilman, niin ajatus alkaa muotoilla kaikesta sanottavaa, vaikkei mitään sanottavaa olisikaan. Parhaita blogeja minun mielestäni ovat rehelliset blogit, tämä ei kuitenkaan tarkoita, että minä olisin rehellinen.

Tästä saan aasinsillan Jörn Donneriin, joka on kirjoittanut 1200 sivuiset muistelmat. Olen aina ollut heikkona mieheen. Muistan hänet kymmenvuotiaasta: miehen sensuellit huulet, jatkuvasti käryävän tupakan, hoikan varren, jonka ryhdittömyys televisiossa herätti pahennusta. En ole koskaan lukenut miehen kirjoja. En uskalla pilata aistillista kokemusta.

Luen Laxnessin romaania Salka Valka. En olisi luultavammin tarttunut kirjaan ilman lukupiiriä. Kirjan henkilöiden heikkouksia kuvataan herkullisesti. Kieli ja romaanin maailma on sellainen, että lukeminen etenee kuitenkin hitaasti. Tätä ennen luin Torgrim Eggenin romaanin Sisustaja. Tämä kirja taas oli hyvin helppolukuinen. Päähenkilö, sisustusarkkitehti Sigbjorn, joka edustaa nykyaikaista kaupunkilaista, jolle ulkoiset seikat ovat elämän pääsisältö ja joka halveksii niitä, joilla ei ole oikeanlaista tyylitajua. Alku on kepeä ja sisältää salavihkaista huumoria. Lopussa kirja muuttuu kuitenkin tyystin toiseksi. Mies, jota on seurannut huvittuneena muuttuukin inhottavaksi. Minusta kirjailija toimii epäreilusti. Jos olisin katsonut vastaavaa elokuvaa televisiosta niin olisin sulkenut toosan, nyt luin kirjan kursorisesti loppuun saakka ja tulin pahalle päälle.

Kävin sunnuntaina Tampereen taidemuseossa katsomassa Dashi Namdakovin näyttelyn Myyttien maailma. Näyttelyssä oli esillä miehen veistoksia. Namdakov on burjaatti. En ole koskaan kuullut kenestäkään, joka on burjaatti. Mies näyttää kuvisssa sympaattiselta, joten olen saattanut menettää paljonkin, kun en ole tavannut yhtään burjaattia. Veistokset ovat mielenkiintoisia, myyttisiä. Huomatkaa viiltävä taideanalyysini, joka on napattu suoraan näyttelyn nimestä.

Kiukku

Olen tänään kello 13 jälkeen ollut erittäin väkivaltaisessa mielentilassa. Alan ymmärtää pikaistuksissa tehtyjä tappoja. Tähän tunnelmaan liukumiseen ei ole tarvittu mitään poikkeuksellisia vastoinkäymisiä.

Tuijotin töissä näytölle asettunutta tiimalasia. Yritin kirjoittaa potilaalle reseptiä. Keskellä näyttöä seisoi aikeitani estämässä  tuo viheliäinen odottamisen symboli. Jokaisen työvaiheen välissä tutkailin tiimalasin säännöllistä muotoa ja vihani kasvoi.

Kun sain potilaat ulos (sanella en ehtinyt), olin täynnä raivoa. Soitin tukeen, josta vastasi nuori ääni, joka kertoi ongelman olevan kaiken kattava, eikä minun yksityinen murheeni. Päädyin suunnittelemaan tietotekniikkavälineistöni väkivaltaista hävittämistä. Työhuoneeni sijaitsee viidennessä kerroksessa. Näytöt (juu niitä on kaksi) olisi helppo pujottaa ulos kapeasta tuuletusikkunasta. Olisi mukava seurata niiden leijailua maahan. Valitsisin molemmille eri laskeutumiskulmat ja nauttisin niiden lyhyen lentomatkan seuraamisesta. Näppiksen repisin näppäin kerrallaan ja sirottelisin ne lumihankeen kuin jäniksen papanat. Keskusyksikkö ei mahtuisi kapeasta ikkunasta ulos, mittailin sen paksuutta sormimitalla. Hienompaa olisikin viskata se suoraan ikkunalasin läpi.

Töiden jälkeen astelin kirjastoon läppärini kanssa. Vuorossa olivat artikkelin korjaukset. Kaksi muuta kirjoittajaa on vaatinut varsin maltillisia muutoksia tekeleeseeni. Tämä viimeinen ryökäle yrittää laittaa kaiken uusiin puihin.

Melkein alkoi helpottaa. Kynä toimii pistimenä tai no totuuden nimessä lyön läppärillä kaikkea päähän.

Kerttu kirjoittaa

Kunnioitettu emäntä,

Sinusta on tullut laiska. Ennen hyppäsit sängystä pyhäpäivinäkin seitsemän aikaan naapureita häiriköimään. Nyt saan kynnet verillä raapia oveasi ja käännät vain kylkeäsi. Kun vihdoin avasit oven ja pääsin nuolemaan hiuksiasi (uusi hiuslakkasi maistuu pikantin kirpeälle, ihan kivaa noin tarjouslakaksi), niin avasit puhelimen. Se on mielestäni epäkohteliasta, jopa loukkaavaa. Soititko jonkun kiireisen puhelun? Et suinkaan. Katsoit puhelimeltasi jonkun televisiosarjan, joka ei edes ole tarkoitettu ikäisillesi naisille.

Sen verran sarjan sanailua kuuntelin (kuvaa en nähnyt, sillä pidit puhelinta itsekkääseen tapaasi oman nenäsi edessä minusta piittaamatta). Yksi sarjan nuorista päähenkilöistä sanoi jotain tähän tapaan: kommunikaation alin aste on FB, seuraavaksi tulevat tekstarit ja ylimpänä siintävät puhelut. Fyysiset tapaamiset ovat jo täysin poissa muodista.

Laita radio kiinni, en pidä virsien veisuusta. Alkaa omatunto soimata.

Katselin tänään vanhoja kuviasi: kyllä sinä olet lihonut ja rupsahtanut sitten seitsemänkymmenluvun. Jospa nyt reippasti vähän jumppaisit ja sitten lähtisit lenkille (ei munkkikahveille)! Hanki personal trainer, sellaisen kaikki nykyään palkkaavat, vaikka joku fitness-malli, jonka jokainen lihas erottuu öljytyn solariumissa kärvennetyn ihon alta. Voit jättää illalliset ja täyteläiset punaviinit. Nostat vaan rautaa tutisevin käsin ja päälle hörpit muovipullosta proteinijuomaa.

Lopuksi vielä yksi neuvo: tilaa aika plastiikkakirurgille.

Ystävällisesti,

Kerttu

Tauko

Pidin päivän tauon kirjoittamisesta ja poistin yhden tekstin. Ei siitä sen enempää, etten pahenna tilannetta.

Minulla on ollut rankka viikko: maanantaina oli kolumnin dead line, torstaihin mennessä piti tehdä esimieskoulutuksen tehtävä sekä  projektin loppuraportti ja kun viikkoa sulostutti vielä päivystys, niin uuvuttaahan se. Eiliselle iltapäivälle oli siunaantunut soittoja ja kirjeitä sekä lähetteiden katsomista korkeiksi kasoiksi asti. Näiden paperipinojen takana painoin otsani työpöytään ja sanoin että alan kohta itkeä. Pöydän viileys rauhoitti. Ryhdistäydyin ja nostin pääni pöydästä ja suurta kypsyyttä osoittaen en alkanut parkua vaan tein ne työt, jotka oli pakko samana päivänä tehdä ja siirsin vähemmän kiireiset ensi viikolle. Kotona olin viiideltä.

Välillä jatkuva ajatteleminen on niin kuormittavaa, että tekisi mieli tehdä jotain fyysistä. Siivosin siis pomoni huonetta (olin viime viikon hänen sijaisensa). Mies varmaan ilahtuu maanantaina kun ei löydä tavaroitaan mistään.

Kävimme L:n kanssa syömässä. L:n mielestä lammaspullissa oli liikaa maustepippuria. Hän sanoi asiasta tarjoilijalle, joka tyhmyyttään kysyi miltä ruoka maistui. Tarjoilija väitti, ettei ruoka sisältänyt maustepippuria vaan neilikkaa. L ei oikein uskonut tarjoilijaa. Minä uskon, sillä tamperelaiset eivät osaa valehdella. L onkin Savosta.

Parantava kuutamo

Dessu tarjoaa blogissaan ihania listoja: kauneimmat, rumimmat ja vaikeimmat sanat. Päätän heti kirjoittaa punk -kappaleen rumimmista sanoista. Se osoittautuu kuitenkin liian vaikeaksi tehtävään varaamassani ajassa (15 min).  Alku oli kylläkin helppo "KELA on räkäklimppi", mutta sitten runosuoneni tyrehtyy, kuin oikukkaat laskimot konsanaan. Päädyin kuitenkin  "proosarunoon" kauneimmista sanoista:

Rämmin kylkimyyryä aamukasteisen horsmikon poikki kohti Alkoa. Lasteni äiti loikkii kauriina perääni, tarrautuu takinliepeeseeni kuin herttainen haave. Avaan napit, vapaudun palttoosta ja jätän helmasta roikkuvan naisen koivikkoon."Lupaus on lupaus!" huutaa vaimo ja heiluttaa mattopiiskaa. "Mies on mies!" heitän takaisin ja jätän naisen usvaan.

Tartun paratiisin ovenkahvaan ja kuin lammaspaimen kerään omenaviinit koriini. Rannassa avaan pullon, ensimmäinen suullinen on melankoliaa. Sitten viini täyttää vatsan kuin saunan lämpö.

Silta, johon luotin, romahti kuin ensirakkaus, silti iltahämärässä alan uskoa kuulaisiin enkeleihin. Vedestä nousee parantava kuutamo.