Ikaalisten takana

Susanna Haavisto ja Anna-Mari Kähärä esiintyivät eilen tallin ylisillä pienessä sympaattisessa Satahäme soi -tapahtumassa. Kähärä on musiikin moniosaaja (säveltäjä ja muusikko) ja Haavisto sympaattinen laulujen tulkitsija.

Miksi keski-ikäiset (Haavisto on syntynyt 1957) naisartistit puhuvat niin paljon vanhenemisesta? Suurin osa Haaviston välispiikeistä käsitteli tätä aihetta. Vaikea kuvitella Hectorin vitsailevan vanhenevasta vartalostaan tai naamastaan. Ehkä naisten ikääntyminen on jotenkin yhtäkkisempää. Nainen ei kertakaikkiaan ole enää fertiili eikä vastakkaisen sukupuolen mieleinen tietyn iän jälkeen. Niinistö voi löytää nuoren vaimon, mutta Halonen ei nuorta miestä. Kirjoitan nyt heteroyleistyksellä, mutta homoyhteisö lie samantapainen.

Esityksessä oli mukana myös mies, joka soitti haitaria, joka on lopulta ihana soitin, vaikka nuorena en siitä pitänytkään. Yleisö koostui keski-ikäisistä naisista, kuten on tapana. Tänään festivaaleilla esiintyisi Peraini ja Parisien (ranskalaista jatsia), lauantaina Farmers market (norjalainen bändi) ja monet suomalaiset artistit. Monet pienet kesätapahtumat ovat kiinnostavia. Tosin niihin osallistumisella ei voi kehuskella kuten Porin jazzilla tai Flow-festivaaleilla.

Vaikka olemme vanhoja, niin kuten Susanna Haavisto lauloi: joka tytöllä on siivet kantapäissä.

Oivallinen salaattikastike

Vastaanotollani kävi nainen, joka kuljetti mukanaan aviomiestä. He kertoivat olleensa viisikymmentä vuotta naimisissa. Aviopari katsoi toisiaan lämmöllä, he antoivat toisilleen tilaa, koskettelivat ja kehuivat toisiaan.  Tuollainen avioliitto on kummallinen luonnonoikku.

Nainen toi minulle edellisellä kerralla salaattikastiketta ja kysyi nyt oliko kastike syömäkelpoista. Oli. Sairauskertomusjärjestelmässä ei ole paikkaa, johon voisi merkitä kastikelahjat (tämä oli ensimmäinen), joten en tajunnut kehua spontaanisti. Olin siis unohtanut koko kastikkeen. Voisikohan tekstiin sanella: potilas tuo 250 ml maukasta itse valmistamaansa salaattikastiketta. Hän lupasi tuoda sitä seuraavallakin kerralla. Pitää seurata kauanko pullollinen kastiketta riittää ja sopia kontrollit sen mukaisesti.

Teen lähtöä kulttuuririentoihin, joten palaan huomenna.

Oma kinttupolkuni

Minulle ei ole koskaan sanottu: "Älä mieti mitä muut ihmiset ajattelevat vaan kulje omaa tietäsi". Ei koulussa eikä kotona. En minäkään ole sanonut lapsilleni niin. Olen korkeintaan komentanut "Korjaa vaatteet lattialta". Ovat ne kuitenkin kulkeneet omia teitään, eivätkä ne tiet ole aina olleet minulle mieluisia. Hienoja tyyppejä niistä on tullut.

Tässä vaiheessa on myöhäistä pohtia, miten olisi pitänyt elää. Tuntuu työläältä miettiä edes jotain niin vähäpätöistä kuin mitä tehdä loppuelämällään. Mitä ihmisetkin sitten ajattelisivat jos tekisi jotain järjetöntä? Jos vaikka sanoutuisi irti virastaan ja alkaisi kasvattaa suomalaisia maatiaskanoja.

Sain tänään Karistolta paksun kirjekuoren. Se sisälsi käsikirjoitukseni, joka on taitettu kirjan muotoon. 242 sivua. Kuoresta löytyi lappunen, jossa luki "Olemme kovasti innostuneita tästä kirjasta!". Tarvitsenkin kannustusta, jotta jaksan lukea tekstin taas kerran. Jos olisin lukenut Volter Kilven "Alastalon salissa" tai Camusin "Sivullisen" yhtä monta kertaa kuin omat sepustukseni, niin olisin sivistynyt ihminen.

Mökkikävely

Mökillä kuuluu kävellä raskain askelin, jotta käärmeet tietävät siirtyä mökkeilijän tieltä. Tällä kertaa en nähnyt yhtään rantakäärmettä, en laiturin alla uiskentelemassa enkä terassilla aurinkoa ottamassa.

Joku ilkeä otus oli syönyt marjapensaiden lehdet, oksista roikkuivat pelkät lehtiruodit. Sille olivat kelvanneet vain punaiset viinimarjapensaat, mustat eivät olleet maistuneet. Tuholainen oli ollut erittäin perusteellinen. Surullinen ja pelottava näky.

Vanhempani harrastavat terassien rakentamista. Mökillä on jo seitsemän terassia, joten terassikapasiteetti alkaa olla melko täysi. Niinpä he olivat kaventaneet yhtä terassia ja leventäneet toista.

Isä ei antanut äidin kerätä kanttarelleja, jotta minä saan ne poimia. Joku muukin oli ne lopulta löytänyt.

Illalla vanhukset pelasivat pingistä. Minä menin nukkumaan. Heräsin yöllä kamalaan pamaukseen, jonka jälkeen taivas repesi ja vettä tuli niin, että puutarhatuolit katoksen alla olivat litimärkiä. Samalla kun satoi, muuttui taivas kirkkaaksi ja sitten taas jyrisi. Juoksin pömpelistäni mökin sohvalle turvaan.

Herättiin ajoissa syömään aamiaista, että ehdittiin syödä lounas ennen junan lähtöä.

Näin Turussa junaa vaihtaessani tytärtäni, joka asuu Turussa ja poikaani, joka oli kavereidensa kanssa myymässä keskiaikamarkkinoilla. Pojan harteilla roikkui hassu viitta ja muutenkin vaatteet olivat kovin keskiaikaiset.

Tytär muuttaa takaisin Tampereelle ja pojan tyttöystävä sai täältä haaveilemansa opiskelupaikan. Mikä tässä on ollessa.

Ulkonäkö

Istun junassa matkalla Saloon. Lippu maksoi vain 25 euroa, kun se joskus maksoi kuusikymppiä. Saattaapa vielä olla niinkin, että juna on ajoissa. Lähti muuten tismalleen aikataulussa tosin nyt se iski jarrut pohjaan, no nyt jatketaan kohti Turkua, josta vaihdan Saloon menevään kulkuvälineeseen ja Salosta siirryn autokyydillä mökille. Viimeinen osuus pelottaa, sillä 85-vuotias isäni ajaa kuin juuri ajokortin hankkinut nuori mies.

Luin aamun Hesarista erilaisten kauneuskirurgisten toimenpiteiden suosion kasvusta. Nuoret naiset haluavat pulleammat huulet, korkeammat poskipäät ja kookkaamman rintavarustuksen. Töröhuulien viehätystä en ymmärrä, sillä ne näyttävät koomisilta. Jonkun nokkaeläimen suulta. Toimenpiteitä tarjotaan nykyään osamaksulla.

Nuorten naisten ulkonäköpaineet ovat nousseet. Kun olin nuori, kukaan ei ollut ulkonäköönsä täysin tyytyväinen, mutta se oli jotakin, jolle ei voinut mitään. Harjasin toki valkoisiin ripsiini Arcancil tai Filmstar maskaraa. Hankin itselleni Mini Vogue permanentin, joka vanhensi 30 vuotta.

Kaikki luokkakaverit olivat laihoja, eikä kukaan järkevä urheillut. Syötiin sitä mitä koulussa ja kotona oli tarjolla. Kuntosalit olivat vain painonnostajia varten.

Vaikea sanoa mistä tämä ulkonäön korostuminen johtuu. Televisiosta, netistä, alamittaisille suunnatuista naistenlehdistä vai meistä aikuisista. Ruma ja lihava kelpaa vain koomisiin elokuvarooleihin vaikka olisi kuinka hyvä näyttelijä. Vanha naisnäyttelijä sopii näyttämön nurkkaan esittämään kuuroa mummoa.

Meillä kotona on perinteisesti kommentoitu ihmisiä seuraavaan tapaan "Onpa se lihonut", "Se oli laihtunut!" ja "Kylläpä se oli vanhentunut".

Jos äiti ei ole tyytyväinen ulkonäköönsä, niin voiko tytärkään olla sitä?

Addiktio

Kuninkaankatua sulostuttavilla penkeillä istuu kaupunkilaisia, joiden päätyönä on alkoholin nauttiminen. Työstä ei makseta palkkaa. Juoma ryystetään suoraan pullon suusta. Alko on kyseisen kadun varrella, joten juomavarastoa on helppo täydentää.

Kaksi miestä istui penkillä vierekkäin, eivätkä he jakaneet pulloa vaan molemmat pitivät käsissään omiaan. He olivat niin onnekkaita, että pullot olivat vielä puolillaan virkistävää juomaa. Juuri kun poljin heidän ohitseen, toinen mies sanoi hyvin kuuluvalla äänellä "kives".

Lääkärin  työ muistuttaa salapoliisin työtä. Hiljalleen oppii näkemään potilaasta melkein ensisilmäyksellä paljonko alkoholia tämä käyttää. Joskus saattaa kyllä erehtyäkin, mutta harvoin.

Meille tuleville potilaille lähetetään kyselykaavake, jossa lukee: "Käytättekö usein alkoholia?" Ei kai sitä kukaan usein käytä.

Kysyin aikoinaan kiltin näköiseltä maksasairaalta mummolta juoko hän alkoholia. "En" mummo vastasi. "Entäs olutta?". "En". Sen jälkeen luettelin kaikki mahdolliset alkoholijuomat. Kaikki tuottivat kielteisen tuloksen. Osastoa kanssani kiertänyt apulaislääkäri kysyi vielä "Juotteko kotiviiniä?". "Kyllähän minä sitä juon!", mummo hihkaisi.

Eräs viisikymppinen miespuolinen ystäväni on alkanut käyttää sähkötupakkaa. Hän ei ole koskaan polttanut tupakkaa. Täytyy sanoa, että hieman hämmästelin, kun hän imi varsin tyylikkään näköistä pötkelöä.  Olisin saanut maistaa vaan kun en uskaltanut. Olisi ikävä addiktoitua tässä iässä sähkötupakkaan kun on aikoinaan tupakasta päässyt eroon.