Klo 7-22 välisenä aikana ei saa naukua

Kerttu herätti minut yöllä noin tunnin välein. Joku varmaan pudottaa taas pian talon järjestyssäännöt postiluukustani ja lisää siihen yhden tärkeän kohdan: klo 7-22 välisenä aikana ei saa naukua. Yritän pitää kattia valveilla heiluttamalla sen kuonon edessä kilisevää kissanlelua. Kerttua ei voisi vähempää kiinnostaa.

Minulla on kissaan kohdistuvia väkivaltafantasioita.

Ostin Mustista ja Mirristä kaksi kymmenen kilon kissanhiekkapakkausta, jotka kuljetin kotiin pyörän tarakalla. Samaisessa kaupassa myytiin puusta tehtyä kissan jätösten kuiviketta, joka näytti ihan tavalliselta sahajauholta ja maksoi noin euron litra. Kerttu tuskin pitäisi siitä, olisihan se kevyttä kuljettaa ja varmasti ekologisempaa kuin tavallinen kissanhiekka, joka tehdään jonkinlaisesta savesta ja joka painaa perkeleesti.

Tänään oli ensimmäinen loman jälkeinen työpäivä. Aloitin työt puoli kahdeksalta ja lopetin viideltä.

Sain potilaalta suklaalevyn.

Minulla ei ole mitään asiaa, mutta sen te jo varmaan huomasittekin.

Kylmään veteen

Huomenna alkaa taas arki. Yritän järjestellä vaatteitani, hiuksiani ja eväitäni sitä varten. Paras olisi mennä töihin jo tänään. Tehdä vähän jo valmiiksi, mutta hullunahan sitten pidettäisiin. Olen tosi hyvä stressaamisessa, se on vahvuuteni. Aiemmin kävin lomallakin töissä, ihan vaan pistäytymässä ja totuttelemassa. Työaamu loman jälkeen on kuin kylmään veteen astuisi, pian siihen tottuu ja vesi alkaa tuntua sopivan lämpöiseltä.

Antti Eskolalta julkaistaan postuumisti kirja, jossa hän taas kerran pohtii vanhenemista. Kirja arvosteltiin Aamulehdessä viiden tähden arvoiseksi.

Professori kirjoitti katsovansa joskus nettipornoa, kertoo Aamulehti. Jos joku nuori lapsiperhearkea elävä isä kertoisi julkisuudessa nettipornoharrastuksestaan, vaikuttaisi se lähinnä säälittävältä.

Miten tämä nyt tähän nettipornoon meni? Aion lukea kirjan, joka käsittelee kuitenkin pääasiassa ihan  muuta kuin seksiä (vanhusten seksiäkin saa ja pitää käsitellä). Pidin Eskolan edellisestä kirjasta "Vanhuus"  ja tämä "Vanhanakin voi ajatella" on viimeinen.

Kirjan viimeisen kappaleen otsikko kuuluu "Kiitos seurasta ja hyvää yötä". Kirjoittaja tiesi, ettei enää olisi kirjan julkaisua seuraamassa.

I like boring things

Laivamatkustaminen on kätevää, sillä laivan hytissä voi  vaivattomasti siirtyä paikasta toiseen nukkuen. En ollut aiemmin matkustanut näin hienossa hytissä: Hytin seinällä oli oikea ikkuna, eikä verhojen takaa löytynyt sitä tavallista feikki-ikkunaa.

Turusta Tukholmaan matkustaessa saavutaan naapurimaahan varhain aamulla, jolloin mikään ei ole vielä auki. Lopulta löytyi persoonaton Espresso House, mutta olihan se kivempi kuin ulkona pimeässä harhailu.

Andy Warholin näyttelyssä Moderna museetissa muisteltiin miehen edellistä näyttelyä vuodelta 1968. Näyttely oli melko suppea ja olin nähnyt hienompiakin. Vesisateen vuoksi jouduin ostamaan sateenvarjon, johon oli painettu Warholin ajatus "I like boring things". Lause sopii minulle hyvin.

Esillä oli myös töitä otsikolla With the future behind us, jossa taiteilijat katsoivat Ruotsia eri näkökulmista. Paljon videotaidetta. Ja tietysti museon vakionäyttely, jonka olisi saanut katsoa ilmaiseksi.

Tapasin vanhan työkaverini ja söimme lounasta Östermalmilla ja kävimme J:n ja hänen puolisonsa tyylikkäässä kodissa. He ovat asuneet Tukholmassa elokuusta ja viihtyvät hyvin.

Fotografiskassa oli esillä mm. Kirsten Mitchellin kauniita valokuvia. Nainen sanoo, ettei ole valokuvaaja vaan taiteilija, jolla on kamera. Kuvien tuunaaminen vie kuukausia. Fotografiska on kaupallinen museo, joka toimii myös Lontoossa ja New Yorkissa. Museoiden Espresso House.

Puhelimen mukaan kävelin Tukholmassa 21 kilometriä. Ihana mennä kotiin, sillä minäkin pidän tylsistä jutuista.

Husmanskost

Ensin sitä miettii, että johonkin pitäisi matkustaa. Sitten kun lähdön aika koittaa niin haluaisi jäädä kotiin. Sama tunne valtaa aina ennen lähtöä. Kotona voisin katsoa netistä Agatha Christietä, lukea kirjoja ja syödä juustoleipiä.

Niin sitä vaan istutaan junassa. Hattuhyllylle nostamastani laukusta putoilee vesipisaroita, jotka imeytyvät sukkahousuihini. Jos tämä juna ehtii ajoissa Turun satamaan niin seuraavaksi astun laivaksi naamioituun viihde- ja ostoshelvettiin. Olen aina inhonnut ruotsinlaivoja. Myrsky on onneksi ohitse ja alkoholijuomat pysynevät tax free -myymälän hyllyissä.

Piti oikein miettiä mitä pukea päälleen, kun kaikki ruotsalaiset näyttävät juuri Karibian-purjehdukselta kotiutuneilta. Ei siinä toisaalta vaatteet auta.

Tapaan entisen työkaverin Tukholmassa ja käymme lounaalla ja ehkä viinilasillisella ellei hän ei joudu vielä lounaan jälkeen töihin. Hän kysyi käykö husmanskost ja sanoin, että käy.  Googlasin sen jälkeen husmanskostin, joka näyttää olevan kotiruokaa.

Kyllä tämä sitten kuitenkin on kivaa. Sitäpaitsi olen perillä vain yhden päivän.

Ja silti on rakennettava vain

Seuraava lukupiirikirjamme on Eeva Joenpellon "Vetää kaikista ovista". Romaani ei joskus aikoinaan olisi voinut minua vähempää kiinnostaa, eikä sitä olisi ilman lukupiiriä tullut nytkään luetuksi. Aloitin jo Lohja-sarjan seuraavan osan "Kuin kekäle kädessä". Kirjasarjan lukeminen on siitä lokoisaa, että kirjan henkilöt ovat jo tuttuja, vähän kuin kaukaisempia sukulaisia. Ensiksi mainittu romaani löytyi kirjaston varastosta ja jälkimmäinen kirjaston vaihtohyllystä. Korjailin kirjan paperikantta teipillä ja nyt se pysyy kasassa.

Jos Linnan teoksissa painopiste on torppareissa, niin näissä kuvataan yrittäjiä ja kansakoulunopettajia. Tärkeitä henkilöitä ovat myös punaleski Gröönroos ja hänen vankileiriltä palaava poikansa. Kirjailija ei ole jyrkästi kenenkään puolella vaan kaikilla on ne omat kotkotuksensa ja salaisuutensa. Linnan naiset ovat statisteja, mutta Joenpellon naiset häärivät kaiken keskellä, heillä on omat ajatuksensa ja he arvostavat itseään.

Aamun Hesarissa Goncourt-palkittu kirjailija Pierre Lemaitre väittää, että kirjailijaksi ei synnytä vaan kirjailijan ammatin voi oppia siinä missä jonkun muunkin, harjoittelemalla.  Mies julkaisi ensimmäisen romaaninsa vasta 56-vuotiaana. Täytyy myöntää, että mies oli sitä ennen kirjallisuuden opettaja.

Eeva Joenpellon luoma kauppias (myös kirjailijan isä oli kauppias) Oskari Hänninen pohdiskelee näin: "Olisiko sitten parempi, ettei kukaan yrittäisi mitään, olisi vain määrätyn aikansa sillä kohdalla mihin oli sattunut syntymään, älyttömän naudan tavoin märehtien hinkalossaan? Ei mitenkään voinut olla, talojen ja suurten ajatusten rakentaminen oli välttämätöntä, ei vain pitänyt odottaa, että se tekisi ihmisen onnelliseksi. Ei mikään tehnyt, ei mikään rakennus, ei maan päälle nouseva eikä ei aivoituksissa kypsyvä. Ja silti oli rakennettava vain, istuttava kokouksissa, laulettava lauluja ja uskottava voimiinsa, pyrittävä oikeaan, pidettävä puoliaan, seisottava joukossa tai kyyhötettävä kolossaan, miten asiat milloinkin vaativat. Sillä vain siten elämä meni eteenpäin, maailma parani rahtusen. "

Hyvää uutta vuotta!

Mitkä olivatkaan viime vuoden kohokohdat? Kävin gastroskopiassa ja aloitin vesijumpan (vesijumpassa kävin kolme kertaa, gastroskopiassa vain kerran). Vesijumpassa soitettiin Popedaa, gastroskopiassa ei ollut musiikkia, jos olisi ollut niin varmaan sekin olisi ollut Popedaa.

Luin Twitteristä jonkun nuorehkon naisen vuodesta, johon oli kuulunut uusi työpaikka, asunto ja kihlaus. Tuosta listasta tuli jotenkin melankolinen olo.

Somessa julkaistuista valokuvista olisi saattanut laskea kuohuviinilasien määrän (en laskenut). En erityisemmin välitä uudenvuoden juhlinnasta.

Blogillani on ollut viime aikoina varsin runsaasti lukijoita. Lienevätkö ihan oikeita lukijoita vai onkohan taustalla joku kummallinen juttu, jota en ymmärrä.

Tein yhden uudenvuodenlupauksen, aion kirjata ylös kaikki lukemani kirjat, sekä näkemäni elokuvat ja teatteriesitykset. Ei niitä muuten muista.

Jos toivotetaan "Hyvää uuttavuotta", se kuulemma tarkoittaa aattoa ja päivää, mutta jos taas haluaa toiselle kokonaista hyvää vuotta, sanotaan "Hyvää uutta vuotta", pidetään tauko uuden ja vuoden välissä. Hyvää uutta vuotta siis kaikille tasapuolisesti.