Venytän kenkiä

Istun sohvalla ja venytän kenkiä. Venytän kenkiä ja katson uutisia. Tungen kenkiin ylimääräiset sukat. Tunnen sydämen sykkeen jalkaterissäni. Kaupassa nämä istuivat hämmästyttävän hyvin näin siroiksi jalkineiksi. Sain nämä puoleen hintaan. Jospa nukun kengät jalassa. Aamulla joudun amputaatioon. Tunto muuten vaikuttaa hiljalleen häviävän. Kyllä nämä aamulla ovat sopivat.

Kaksi

Kävelin töistä kotiin. Kireä pakkanen tekee maisemasta jotenkin selkeän ja puhtaan. Huurtuneet puunoksat ovat häikäisevän kauniit, kaiken valkoisuuden keskellä liikennevalot liukenevat pakkasilmaan  ja liikennemerkit näyttävät piristäviltä väriläikiltä. Lumi on pakkautunut kovaksi liukkaaksi kalvoksi jalkakäytäville. Untuvatakissa, myssyssä, rukkasissa, villasukkahousuissa, farkuissa ja paksussa pipossa ei tule vilu.

Pohdin, miksi äänestin Haavistoa. Johtuiko valinta hänen kyvyistään vai onko valinnassani mukana jotain tiedostamattomia seikkoja. Entäpä jos mies olisi ruma ja lihava, pukeutuisi liian pieniin Dressmannin pukuihin ja käyttäisi valkoisia tennissukkia? Eikö minua oikeasti innosta myös se, että hän on sympaattisen oloinen? Toisaalta hänen seksuaalinen suuntautumisensa, alakynnessä oleminen ja pienempi vaalibudjetti tekee hänen kanntattamisestaan jotenkin jaloa. Saanhan samalla kapinoida kokoomuslaisia vanhempiani vastaan (niitä nuoria, ei enää näitä iäkkäitä). Onhan se kiva näpäyttää heitä sinne vuosien taa. Enää heitä ei tunnu suuremmin äänestyskäyttäytymiseni liikuttavan.

Asuntosarja osa 8:

Muutan opiskelemaan Tampereelle. Minusta tulee diplomi-insinööri (vaikkei sitten tulekaan). Asun muutaman viikon L:n veljen opiskelukämpän nurkassa, laverini on erotettu kirjahyllyllä A:n valtakunnasta (jätän tämän asunnon pois laskuista). Saan vihdoin vuokrayksiön Hervannasta. Talo on maalattu pirteillä väreillä. Lattioilla on muovimatot. Asunnon ainoassa huoneessa on pieni syvennys laverille, jota pehmustaa ohut vaahtomuovipatja. Ripustan sinitarralla seinälle viininpunaisen kankaan, jota koristaa kaksi tyyliteltyä ruusua. Ikkunalautaan nojailee parhaat hetkensä elänyt pieni ruokapöytä. Minulla on keittokomero. Astiastoni käsittää kaksi lautasta, kaksi mukia, kaksi lasia, kaksi haarukkaa, lusikkaa ja veistä. Minulla on mahdollisuus valmistaa ruokaa sekä paistamalla että keittämällä: omistan kattilan ja paistinpannun. Jostain syystä kaikkea on kaksi kappaletta, voin siis kutsua yhden vieraan kerrallaan. Juomme armeijasta lomalle tulevan poikaystävän kanssa pullon Marlin punaviiniä, tungen tyhjään pulloonn boheemisti kynttilän. Steariini valuu taiteellisesti pitkin pullon kylkiä.

-------------------------------------------

Ilmoitan täten, että poistun maisemista muutamaksi päiväksi. Jospa minulla on sen jälkeen jotain kirjoitettavaa jos hengissä lentoliikenteestä selviän. Jos taas en niin älkää muistelko pahalla. (Lähden Madridiin kongressiin).

Paluu

Tämä on se hetki, jolloin viriää hento toivo siitä, ettei tarvitse lähteä ensiapuun ruuhkaa purkamaan. Asian kirjoittaminen pelottaa, se on kuin kutsuisi tungosta sairaalaan.

Osallistuin tänään kokoukseen, jossa tarkasteltiin klinikkamme toimintalukuja. Olin ihan kohtuullisen taitava matematiikassa, olenhan opiskellut matikkalinjalla ja olen sitäpaitsi Tammerkoskessa kastettu teekkari. Katselin valkoista paperia, jossa oli alakkain lukuja, enkä saanut niistä mitään irti. Toiset miettivät niitä jotensakin järkevän oloisesti. Minusta on mukava pohtia jotain ongelmaa, mutta ei tällaista. En koskaan viitsi kaupassakaan tarkistaa kuittia.

Pyrimme L:n kanssa opiskelemaan silloiseen Tampereen teknilliseen korkeakouluun, sillä L:n veli opiskeli tuossa laitoksessa. L houkutteli minut seurakseen pyrkimisreissulle. Isä opetti edellisenä iltana minulle vektorilaskentaa. Yövyimme L:n teekkariveljen kämpässä lähellä Aleksanterin kirkkoa. Pyrkimistä edeltävänä iltana kävimme ylioppilastalolla kuuntelemassa Kasevaa. Yhtye oli tuolloin suurinta huutoa, "strip tease naista" ei päässyt pakoon, ellei matkustanut Suomen rajojen ulkopuolelle.

Hämmästykseksemme pääsimme molemmat opiskelemaan kyseiseen oppilaitokseen.

Asustin Hervannassa, josta mateli aamuisin Cavelet-salkkuja kantavien nuorten miesten jono kohti korkeakoulua.Opettelin monenlaista, josta minulla on enää hyvin hatara muistikuva ja jota en ole sittemmin tarvinnut. Opiskelijoiden sukupuolijakauma oli kovin vinoutunut. Bileisiin kutsuttiin asiaa tasapainottamaan lastentarhaopettajaopiskelijoita. Valokuvissa näytän nuorelta, epävarmalta ja hennolta. Kävin teatterissa,  konserteissa, elokuvakerho Monroessa ja viihdyin huonosti. Enpä arvannut vielä joskus palaavani Tampereelle.

Koin tänään uuden Haavistoherätyksen kun näin FB:ssa hänen hienon mainoksensa. Siinä mieskuoro laulaa kajauttaa komeasti Helsingin rautatieasemalla Sibeliuksen Finlandia-hymnin. Isänmaallisuuden kylmät väreet vavisuttivat minua voimallisesti. Musiikissa on voimaa. Bach muuten auttaa kaikkeen: melankoliaan, ahdistukseen, stressiin, kaikkeen.

Kliivia

Minun ja atsaleani yhteinen taivallus päättyi vihdoin. Kasvista jäi tyhjä paikka ikkunalaudalle ja muutama käppyräinen kuiva lehti lattialle. Vietin lyhyen hiljaisen hetken ja hankin kylmästi tilalle uuden ruukkukasvin, kliivian.

Kävin eilen U:n kanssa elokuvissa. En ole koskaan ollut Meryl Streepin ihailija, mutta hän oli erinomainen Margaret Thatcher elokuvassa Rautarouva. Iäkkään, dementoituneen naisen elo näyttää elokuvassa tyhjältä, lähes vangin elämältä. Asuntokin on harmaa, surullinen. Vaikka mitä me täällä saavutamme, niin kaikesta joudumme lopulta luopumaan.


Kirsti Ellilän blogissa on luettavissa laaja keskustelu Merete Mazzarellan esiintymisestä Voimalassa. Kirsti Ellilä paheksuu kirjailijaa, joka on uuden rakkauden vuoksi eronnut iäkkäästä aviomiehestään ja pohtii ratkaisuaan jälkeenpäin. Minä taas koen, että Mazzarella on rohkea, puhuessaan asiasta. Hän ihan oikeasti pohtii tilanteeseen liittyviä eettisiä ongelmia, eikä ole myöskään hylännyt kokonaan entistä miestään. Mazzarella on useissa teoksissaan analysoinut tärkeitä asioita oman elämänsä ja laajan sivistyksensä kautta. Viimeisessä kirjassa Ainoat todelliset asiat käsitellään vähintään yhtä paljon työtä ja vanhenemista kuin rakkautta.

Jatkan asuntosarjaani, eli asunto numero 6 ja 7

Asunto numero 6 voidaan ohittaa maininnalla. Se on väliaikaisasunto, johon muutamme, ennen varsinaisasuntoon muuttamista. Isä haluaa palata synnyinseudulleen Savoon. Tai lähemmäksi alkupistettä. Äiti ei haluaisi muuttaa Kuopioon. Lopulta päädymme pienelle omakotialueelle reilun kymmenen kilometrin päähän Kuopiosta. Muutamme rivitalokotiin. Naapurissamme asuvat pääministerimme tulevat vanhemmat ja myöhemmin pääministerivauva, jota minäkin joskus hoidan. Talossa asuu myös ystäväni S, jonka kanssa kävelemme edestakaisin pitkin kylänraittia. Meille hankitaan koira, joka myöhemmin syö ylioppilaslakkini. Rivitalossa on vilkasta sosiaalista elämää, vanhemmat ovat usein juhlissa. Minä olen nuorempien  sisarteni kanssa kotona ja pelkään. Käyn anelemassa isää ja äitiä kotiin, eivät he tule. Heidän mielestään minulla ei ole hätää, he ovat melkein naapurissa ja minulla on seuranani kuusi ja neljä vuotiaat siskoni. Ympäristö on sinänsä hyvin turvallinen. Elän rivitalossa tärkeitä vuosia, kymmenvuotiaasta ylioppilaaksi. Vaahtoan vanhemmille Biafran lasten nälästä, kun syömme jouluateriaa. Äänitän kelamankalle levyjä Nuorten sävellahjasta. Lähikampaaja vääntää hiuksiini Mini Voguen, näytän ihan keski-ikäiseltä. Ihastun ja seurustelen ensimmäistä kertaa.

Guru

Liukastuin kadulla ja nyt persaukseni on kipeä. Eilen pikajunaan kivutessani ymmärsin, miten vaikea siihen on nousta, kun on liikuntavamma. Portaat ovat jyrkät ja kun samalla olisi nostettava painava laukku kyytiin, niin helppoa se ei ole.Onneksi tulevassa vanhuudessani pikajunat eivät todennäköisesti ole enää liikenteessä. Muuten pidän niistä enemmän kuin uusista Pendolinoista, pikajunissa on mukavan pehmeät penkit (sopivat myös kipeälle persaukselle). En ole kyennyt pariin viikkoon täysipainoisesti liikkumaan flunssan vuoksi (jatkuu edelleen) ja nyt tämä takapuolivamma hankaloittaa elämääni.

Lauantaiaamun villasukkahetket ovat melkein piloilla: Selena-radiostani ovat patterit loppu. Onhan minulla toinenkin radio, mutta sen ääni on jotenkin kylmä ja persoonaton ja se leviää kaiuttimista liian laajalle alueelle, kirjallisuusohjelman kuunteleminen ei ole yhtä intiimi kokemus kuin Selenalla.

Eilisessä Hesarissa kirjoitettiin dokumenttielokuvan ohjanneesta toisen polven amerikkalaisesta miehestä Vikram Gandhista. Hän tekeytyi guruksi ja teki prosessista dokumentin. Filmissä hänen seuraajilleen paljastettiin myöhemmin huijaus. Mies kertoi ihmisille sinisestä valosta, joka löytyy jokaisesta. Vaikka kyseessä oli huijaus, kokivat ihmiset saaneensa sinisestä valosta apua elämäänsä. Ratkaisu oli siis jo ihmisissä, guru vain tuuppasi heitä sinisellä valollaan eteenpäin. Jonkinlainen plaseboefekti tämäkin.

Olen huono gurun seuraaja. Innostun kyllä alkuun, mutta jonkinlainen vastarinta valtaa minut aika pian. Kannatan ehdottomasti Pekka Haaviston valitsemista Suomen presidentiksi (ääneni on jo kuoreen talletettu ja kuori kiinni liimattu), mutta tuntuu, että joissain piireissä hänestä ollaan jo tekemässä jonkinlaista pelastajaa. Hän itse ei vaikuta pyrkivän pelastajan vaan presidentin virkaan.

Viikonlopun kohottavaksi elementiksi pätkä Fernando Pessoaa: Hetkien vaellus suomentanut Pentti Saaritsa (Otava 1974)

Kun pystyisi nauramaan, nauramaan, nauramaan julkeasti,
nauramaan kuin kumoon kaadettu lasi,
pelkästä tuntemisen paljoudesta pähkähulluna,
lopen riekaleina hangattuani itseäni kaikkea vasten,
suu kaiken pureskelemisesta haavoilla,
kynnet tarrautumisista verillä,
sen päälle antakaa minulle mikä tahansa vankikoppi
                                            niin siellä muistelen elämää.

Kärpänen

Kokouksissa saa vertaistukea. Illallisella kuulin kollegani ja ystäväni V:n tarinan kärpäsestä. V piti vuosia sitten vastaanottoa, tuolloin oli hiostava kesäpäivä. Potilas makasi tutkimuspöydällä ylävartalo paljaana. V suunnitteli kuuntelevansa potilaan sydänääniä. Tutkimushuoneessa pörräsi kärpänen. V seurasi katseellaan tuon luontokappaleen lentoa. Kärpänen pörräsi potilaan paljaan rintakehän yläpuolella ja lopulta laskeutui sille. V lätkäytti spontaanisti asiaa pidempään pohtimatta hyönteisen hengiltä. Kärpäset ovat sen verran vikkeliä eläimiä, ettei kovin kauaa kannata murhaa suunnitella vaan on toimittava heti.  Kärpänen kohtasi loppunsa potilaan iholla. V sai myöhemmin tältä mieheltä lahjaksi kärpäslätkän, itse rakkaudella valmistetun.

Minä taas joskus salaa haukottelen potilaan selän takana samalla kun kuuntelen keuhkoja. 

Kävin äänestämässä. Haaviston tuputtaminen FB:ssa alkoi ärsyttää niin, että katsoin parhaaksi suorittaa tuon kansalaisvelvollisuuteni pikaisesti, pelkään nimittäin kohta  kääntyväni Niinistön kannattajaksi. Voi kun vaalit olisivat jo. Saisi FB:ssa lukea muitakin kuin "Pekka Haavisto on maailman hienoin mies" päivityksiä.