Moni tuntuu remontoivan kotiaan väsymättömästi. Vanhemmillani oli aikoinaan jatkuvasti joku kodinvaihtoprojekti tai pieni pintaremontti meneillään, jolleivat sitten rakentaneet uutta taloa tai mökkiä.
Olen suunnitellut kylppäriremonttia monta vuotta ja suunnittelen edelleen. Taloon tulee lähivuosina putkiremontti, joten ehkä asialla ei ole kiirettä. Sen sijaan keksin, että olohuoneen voisi tapetoida.
Kävin tapettikaupassa ja kannoin kotiini tapettimalleja, joita sovittelin seinälleni. Tapetit olivat somia, mutta taulut eivät oikein sovi kirjavalle taustalle.
Kokeilin tapetin valintaan tekoälyä ja jälkeenpäin koin huonoa omatuntoa. AI kuluttaa suuret määrät energiaa ja pahentaa ilmastonmuutosta, vie työt ja tappaa luovuuden. Rakennetaan digikeskuksia ja kaadetaan metsää energiasyöppöjen laitosten alta.
Tavallaan tekoäyly toimi tässä tapettihommassa, mutta kun katsoin kuvia tarkemmin, se oli siirrellyt huonekalujani, siivonnut sohvapöydältä villapaitaneulomuksen, lisännyt pöydälle maljakon kukkineen ja palavan kynttilän. Se oli heitellyt sohvalle uusia tyynyjä ja kolmen euron kirppislöytöviltti oli vaihtunut shaaliin. Tekoäly oli tuunannut taulujani: lehtipuusta oli tullut kuusi (maalaus oli myös kaventunut ja siitä oli hävinnyt kaksi lintua), Kirsi Neuvosen grafiikanlehden alaston naishahmo oli liuennut näkymättömiin ja uusiakin tauluja tekoäly oli tehnyt.
N kommentoi, että tekoälykuvat ovat aina kusenkeltaisia. Ainakin toistaiseksi tekoälykuvat erottaa aidoista.
Pelottavaa joka tapauksessa.
Kuulin eilen uuden sanonnan: Homeinen leipä ei paahtamalla parane. Aion ottaa sanonnan arkikäyttööni.
Kuva on luotu tekoälyllä, teksti on omaani, eikä siihen ole paljon älyä tarvittu.

6 kommenttia:
Jatkossa ei ilmeisestikään voi enää luottaa mihinkään: Ranskassa kohutaan jo palkitun esikoiskirjailijan teoksesta, joka onkin ehkä peräisin tekoälyn parametreistä.
Ikkunalaudallasi näyttäisi olevan kiinnostava nelijalkainen patsas. Vai onko sittenkään..?
Sellaista patsasta ei ole, mutta Oiva Toikan lintu, joita työpaikkani jakoi erilaisiksi lahjoiksi.
Ruukkukukkiakin on ilmaantunut lisää ja kukkaruukkujen malli on muuttunut.
Tekoälylle annan niin kauan kuin mahdollista piut paut, en halua olla missään tekemisissä moisen kanssa.
Kerron nyt ihan aitoa faktaa : tänä iltana oli kirjastossamme Novellikoukku, yleisöä oli liki 30 leidiä, vaikka taisi suuressa hallissa toisella puolella kaupunkia olla eturivin artistimme konsertti.
Luin kaksi Siniä ja yhden Eevan tarinat, koska minua ennen lukenut ei ymmärtänyt lopettaa omaa opustaan niin, että minulle olisi jäänyt aikaa enemmän. Kuulin naurunpyrähdyksiä ja naulakolla sain kiitoksia ja suosittelin kirjojasi lainattavaksi, koska ne ovat hauskoja, humoristisia ja aiheellisia.
Sanoisin, että kiitos materiaalista ja onneksi hoksasin Saunaihon sopivuuden tilaisuuteen.
Luin myös erään novellistin kaksi tarinaa, että kyllä nyt sai moni montaa juttua yhdellä istumalla.
Ja mainitsin saaneeni luvan lukemisiin.
Kuulostaa tosi kivalta. Ihanaa, että luit!
Kokemuksesta: jos taloyhtiössä teetetään parin vuoden kuluttua putkiremontti, ei kannata teettää sitä omalla kustannuksella nyt. Voi käydä niin, että kylpyhuone puretaan kokonaan kaakeleita myöten. Näin kävi ainakin äitini kylpyhuoneelle, kun taloyhtiössä tehtiin perinteinen putkiremontti. MK
Lähetä kommentti