Oksa

Eräs työkaverini vihaa Joulua ja ottaa sen vuoksi Joulunpyhiksi vähintään pari päivystystä. Olen aina pelännyt, että joudun viettämään Jouluaaton yksin. Enää ei tarvitse pelätä. Olen käynyt töissä, lueskellut, syönyt herkkuruokia, neulonut sukkia ja nyt kuuntelen Bachin Jouluoratoriota. Mieleni tekisi viinilasillista, mutta en uskalla,se on kuin houkuttelisi kutsusoittoa työpaikalta.

Kävin eilen tyttäreni kanssa kuntosalilla. Hän on tehnyt minulle kuntosaliohjelman. Nuoresta naisesta löytyy armoton piiskuri. Kävin tuon höykytyksen jälkeen tyttäreni ja hänen kumppaninsa luona. N oli tehnyt lanttulaatikkoa, johon oli lorautettu kookoskermaa. Se maistui  pehmeältä ja kotoiselta ja silti eksoottiselta. Heidän pienessä kodissaan tassutteli hoitokoira Aapo. Koira näytti filosofisia paradokseja pohtivalta portsarilta. Aapon naama on leveä, vähän litteä ja silmät ulkonevat, ikäänkuin hauva sairastaisi vaikeaa Basedowin tautia. Sympaattinen, lempeä otus.Olin onnellinen, sillä tytär vaikutti  tyytyväiseltä. Aapon lisäksi he huoltavat viikon ajan kahta kissaa. Kissojen ruokiin on merkitty, minä päivänä mitäkin tarjotaan. Jouluaatoksi on tietysti varattu parempaa.

Ajoin pyörällä kotiin rannan kautta. Näsijärvi näytti jylhältä pimeyteen katoavine jääpeitteineen ja Näsinneula kurkotti ylös valoineen.Tänä aamuna sain polkea töihin koskematonta ohutta pakkaslumikerrosta halkoen. Nastarenkaat rikkoivat pehmeästi pyörätien valkoista pintaa. Laskurin mukaan olin vuorokauden viides pyöräilijä.

Katsoin televisiosta David Lynchin elokuvan The Straight Story. Siinä iäkäs Alvin ajaa ruohonleikkurilla viisitasataa kilometriä tapaamaan sairasta veljeään, johon hänen välinsä ovat rikkoutuneet vuosia sitten. Elokuvassa Alvin kertoo nuorelle kotoaan karanneelle raskaana olevalle naiselle opetuksen, jonka on antanut omille lapsilleen: ota oksa, se katkeaa helposti, kasaa kimppu oksia niin et saakaan niitä poikki. Se kimppu on perhe. Nainen katoaa yön aikana, mutta jättää jälkeensä oksakimpun.  Yritän Alvinin, Joulun ja David Lynchin kunniaksi olla laittamatta tähän loppuun mitään ironista huomisesta sukulaisvierailusta.

Kontiaiset

Nukuin hämmästyttävän pitkään. Katsoin eilen televisiosta Komisario Frostia, joka loppui vasta puolilta öin. Sarja lie tehty kahdeksankymmenluvulla, sillä kaikki ihmiset näyttivät neliskulmaisilta. Lisään iltarukoukseeni toiveen, ettei neliskanttinen kasarimuoti tulisi enää koskaan takaisin.

Flunssani jatkuu. Epäilen päässäni työskentelevän vähintään kolmen kontiaisen, jotka ahertavat yötä päivää valmistaen räkää (anteeksi brutaali sana näin jouluna). Yritän häätää nuo pienet pirulaiset huuhtelemalla nenääni suolavedellä.

Kuten huomaatte olen viettänyt liiaksi aikaa itsekseni. Kävin eilen kummastelemassa jouluvilinää kaupungilla. Kamala touhotus, josta jää tyhjä pankkitili, tarpeettomia tavaroita, kasa värikästä käärepaperia ja ontto olo.

Kävin eilen U:n kanssa glögillä, joten olen keskustellut muidenkin kuin kontiaisten kanssa. Tänään oli puhe käydä tyttären kanssa kuntosalilla ja mennä sen jälkeen tyttären ja hänen kumppaninsa luo. Huomenna onkin työpäivä, ylihuomenna lähden sukulaisjoulua viettämään. Aamun ensimmäinen juna lähtee yhden maissa.

Viimeistelin eilen artikkelia ja laitoin toiselle kirjoittajalle, luonnollisesti häpeän tuotostani. Kirjoitin myös kolumnin ensimmäisen version, jossa yritän häpeämättömästi houkutella nuoria lääkäreitä alalleni. Kuten asiaan kuuluu, häpeän myös tuota tekstiä.

Laitan tekijänoikeusrangaistuksen uhalla loppuun runon, humoristisen: Arja Tiainen Lapsilta kielletty (WSOY 2012)

Suosikit

Aika rientää armahin, pidä kiirettä.
Äkkiä se on ohi, hetki.
Voi naisen mieli muuttua kovasti.
Kaikenlaista tarjontaa molemmilla,
näin suosittuja ihmisiä kun ollaan.
Innokkaampia joutuu kärpäslätkällä
hätistelemään etäämmälle.
Lopulta otettava järeämmätaseet esille.
Verikoirat. Kovapanosammunnat,  tykit.
Käytöksen kultainen kirja, viittomakieli.
Sensuuri.

Koululainen

Stephen Fryn omaelämänkerrallisessa kirjassa Koppava kloppi kerrotaan miehen kouluajoista. Onko mitään kyllästyttävämpää kuin toisen koulumuistelot? Tässä tapauksessa ei jostain syystä kyllästytä. S.Fry tuo luonnontiedetunnille kuolleen kontiaisen.Oli pakko tarkistaa Wikipediasta, onko kontiaisia olemassa. Kyllä on, kontiainen on maamyyrä.

Aloitin koulutaipaleeni Haagassa. Ensimmäisestä koulusta minulla ei ole oikein mitään muistikuvaa. Koulurakennus oli vanha ja ruokala muistaakseni kellarissa. Koulun keittäjä ei ilmeisesti ehtinyt keittää lihasoppaa riittävän pitkään, tai liha oli niin jänteistä ja kalvoista, etten saanut sitä millään jauhettua nieltävään muotoon. Heitin salaa lihakökkäreet pöydän alle. Lihaa keitossa ei ilmeisesti ollut paljon, sillä en koskaan ruoan haaskaamisesta kärähtänyt.

Opettajan leimasin katosi. Leimasimella painettiin sieviä leimoja tunnollisten ja kilttien oppilaiden vihkojen marginaaliin. Minun vihkojani koristivat nuo pienet kukkaset. Aloimme yhteisesti syyttää tyttöä, joka ei jostain syystä ollut mieleemme. Tyttö joutui opettajan ankaraan kuulusteluun. En muista miten tuon karmivan rikoksen tutkinta lopulta eteni. Saiko joku rangaistuksen? Löytyikö leimasin?

Siirryimme uudempaan koulurakennukseen. Sieltäkin muistan vain ruokalan ja ruispuuron,jossa lillui pelottavia jauhokokkareita. Jäimme kerran koko luokka jälki-istuntoon. Tällaisia yhteisrangaistuksia harrastettiin varsinkin jos syyllistä ei saatu napattua. Juoksin koulusta kotiin, jottei jälki-istunto paljastuisi.Kukaan ei huomannut mitään. Jälki-istunto, lattialle syljetyt lihapalat ja arvoituksellinen leimasimen katoaminen  aiheuttivat syyllisyyttä, vaikka olin sitkeiden lihapalojen hävittämistä lukuunottamatta syytön. Sittemmin tuota syyllisyyttä on riittänyt syystä ja välillä ilman syytäkin.

Tässä auvoiset koulumuistoni kahdesta eri koulurakennuksesta. Koska nämä muistelot ovat näin kohottavia, niin taidan jatkaa huomenna.

Olisin epäonnistunut, jollen olisi epäonnistunut

Luin eilen kirjastossa Parnassoa, jossa oli ihanan Torsti Lehtisen sympaattinen haastattelu. Olen osallistunut miehen filosofiakurssille, jonka jälkeen en tuntenut itseäni yhtään filosofisemmaksi, nautin silti suuresti. Jo tuolloin jäi mieleen Kierkegaardin lause "Olisin tuhoutunut, jollen olisi tuhoutunut". Tuhoutuminen on minun pieneen päähäni liian isokoinen sana, joten muutin eilen viisauden itselleni sopivampaan muotoon "Olisin epäonnistunut, jollen olisi epäonnistunut".

Sain kirjastosta Stephen Fryn omaelämänkerran ensimmäisen osan Koppava Kloppi ja olen tästä seikasta onnesta ymmyrkäisenä. Sängyn vieressä makaa sisälmykset levällään Marjo Niemen Ihmissyöjän ystävyys, joka on Marjo Niemen kirjojen ystävälle (minulle) pettymys. Inhoan kirjoja, joiden sisällä on kirja.

Ystäväni, fiksu nainen V valitti FB:ssa nykykirjallisuuden olevan paskaa. Ensimmäinen reaktioni oli, että "nykyarkkitehtuuri on rumaa, ennen talot olivat kauniita, tehtäisiin vaan vieläkin samannäköisiä taloja kuin ennen"  tai kyllä "Akseli Gallan-Kallela sentään osasi maalata tauluja, nykytaiteilijoiden töitä parempia piirtävät lapsetkin" tai "Tuntematon sotilas oli sentään kunnon elokuva, ei sellaisia enää tehdä". Sitten mietin V:n kirjailijalistaa: Kivi, Gogol, Austen... Lie aiemminkin kirjoitettu huonoakin, mutta nuo muutamat kirjailijat ja heidän työnsä ovat jääneet elämään. Mistä kirjoista tulee klassikoita? Sitä emme tiedä. Edesmennyt Tove Jansson muumeineen jäänee elämään. Tällä hetkellä julkaisevista kirjailijoista en osaa sanoa.

Kävin suuressa keskustan ruokakaupassa. Varustauduin reissuun asenteella: tämä on pakko kärsiä (kuin hammaskiven poisto). Kaupassa oli väljää. Eikö tänään kuulukaan käydä ruokakaupassa?

Keski-ikäinen nainen ja kissa (vauhdikas yksinäytöksinen näytelmä)

Henkilöt: keski-ikäinen nainen ja kissa. Tapahtumapaikka ensin mainitun velkainen omistusasunto.

Nainen astuu ovesta, naisen selkää myötäilee reppu. Villapipon päällä keikkuu pyöräilykypärä. Nainen potkii eteisen kynnyksellä makaavia mainoksia ja laskuja etäämmälle. Kissa istuu eteisen lattialla.

- Hei kisu, mitä kisu?

Kissa heittäytyy selälleen lattialle. Nainen astuu kissan yli ja heittää repun sängylle. Nainen riisuu talvisaappaat ja vetää jalkoihinsa villasukat. Hän työntää kypärän eteisen kaapin ylähyllylle. Kypärä putoaa lattialle.

- Perkele , sanoo nainen.
- Miau, sanoo kissa.
- Siellä on kylmä. Sinun ei tarvitse mennä ulos. Eikö olekin kiva? (Lässyttävällä äänellä)

Kissa ei vastaa.

Nainen värkkää salaatin: salaatinlehtiä, tomaattia, kurkkua, fetaa ja oliiveja. Nainen istuu keittiön pöydän ääreen ja alkaa näykkiä salaatinlehtiä. Hän avaa eteensä pöydälle Hesarin ja yrittää syventyä ensimmäiseen aukeamaan. Kissa istuu keskelle keskeistä lukualuetta. Kissan vaaleanharmaista  peräpään karvoista roikkuu muutama pikkkuruinen kissanhiekkanokare. Nainen tönii kissaa, kissa hyppää lattialle.

- Väsyttää.  Mitä kisu on tehnyt? Raapinut nojatuoleja? Yksi potilas oli neulonut kuudetkymmenet villasukat. Sinä et neulo, etkä puhu. Raavit vaan nojatuoleja.
- Miau.

Kissa hyppää sohvan selkänojalle ja kääntää kyllästyneenä selkänsä naiselle. Nainen asettuu sohvalle pitkälleen, ottaa ensin Hesarin, muuttaa sitten mielensä ja laskee lehden sohvan viereen lattialle. Nainen vetää torkkupeiton päälleen. Nainen katsoo hetken kattoa, kyllästyy näkemäänsä ja sulkee silmänsä. Vallitsee rikkumaton rauha ja joulun odotus. 

Kertun jouluterveiset

Arvoisa emäntä,

Olen päättänyt tänä jouluna downsiftata. Minulle ei tarvitse hankkia arvokkaita joululahjoja. Joku kylpyläviikonloppu riittää oivallisesti. Sinuna suosisin lahjahankinnassasi Naantalin kylpylää, siellä on ihan sieviä sviittejä.

Et ole taaskaan lähettänyt joulukortteja. No eipä niitä sitten sinulle tulekaan. Minä laitoin tänä vuonna vaivaiset sata. Kaikki tyylikkäitä kaksiosaisia tietysti ja ykköspostissa.

Aaton päivystys ei ole mikään syy pinnata joulusta. Milloin aiot tehdä joulusiivouksen? Missä viipyy rosolli ja lohipatee. Älä laita imellettyä perunalaatikkoa, minä karppaan.

Miksi olet nostanut joulutähden ylähyllylle? Siinä on hyvän makuiset lehdet ja siitä saa jotenkin niin kivat vibat.

Pese hiekkalaatikko jouluksi.

Nyt alkoi taas ramasta. Herään sitten keskiyöllä naukumaan ja raapimaan nojatuoleja. Raapimistyö on vielä pahasti kesken. Pistä jouluradio kiinni. En ole kuorolaulun ystäviä. Jari Sillanpään joululevyä kuuntelisin mieluusti, mutta sitä sinulla ei tietty ole. Toisilla on makua ja tyyliä ja toisilla taas ei. Meitä kaikkia kuitenkin tarvitaan: sinulta käy ihan mukavasti tuo hiekkalaatikon putsaus, mitä nyt pientä huolimattomuutta ajoittain ilmenee.

Kunnioittaen,
Kerttu