Rauno asui äitinsä kanssa kunnes tämä 80-vuoden iässä kuoli. He elivät kahdestaan omakotitalossa, jota Rauno hoiti äidin tiukassa komennossa. Kesällä marjapensaat ja omenapuut oli leikattava, piha haravoitava ja kasvimaa kitkettävä. Talvella lumityöt oli tehtävä huolella, sillä äidin tarkka silmä havaitsi kaikki lumenluonnissa esiintyvät puutteet. Rauno inhosi pihatöitä, mutta ei uskaltanut asettua äitiään vastaan. Kun äiti sitten menehtyi, myi Rauno omakotitalon ja asettui asumaan kerrostalokolmioon. Huoneisto koostui olohuoneesta, Raunon makuuhuoneesta ja työhuoneesta, jossa Rauno rakenteli kärsivällisesti lentokoneiden pienoismalleja.
Aamuisin Rauno lähti uudesta asunnostaan töihin kunnanvirastoon klo 7.45. Matkaan kului vain kymmenen minuuttia aiemman puolen tunnin bussimatkan sijaan. Rauno oli varsin tyytyväinen elämäänsä. Hän oli arvostettu ja tarkka työntekijä. Hän ei ollut mikään ideoija, mutta toteutti tarkasti muiden määräyksiä, Raunoon saattoi aina luottaa. Muut käyttivät häntä pikkuisen hyväkseenkin, ujuttivat omia töitään hänen tehtäväkseen. Työmatkalle Rauno pukeutui kesäaikaan beessiin poplariin ja talvella mustaan ulsteriin. Sanottiin, että kun työpaikan ovi aukesi ja Rauno astui sisään, saattoi kellonajan tarkistaa. Työpäivän loppumisaika vaihteli työmäärän mukaisesti.
Eräänä toukokuisena päivänä kun Rauno palasi töistä kotiin, makasi kynnyksellä lappu, jossa kehotettiin koko taloyhtiön väkeä osallistumaan pihatalkoisiin. Rauno ei tuntenut naapureitaan, toki hän heitä tervehti, mutta ei asettunut juttusille. Juuri kun elämä oli asettunut näin mukaviin uomiin, tuli tämä paperilappu rikkomaan rauhan. Luukusta pudonneessa kutsussa kerrottiin, että talkoissa haravoitaisiin piha, korjattaisiin aita, ja istutettaisiin muutama Mongolianvaahtera Tapahtumassa tarjottaisiin kahvia, muurinpohjalettuja, olisi mahdollisuus myös makkaranpaistoon. Oman olutpullon saisi tuoda mukanaan, jälkeenpäin voisi saunoa. Kaiken lisäksi mainittiin, että talkoot toistuisivat joka kevät ja syksy. Mitään tällaista Rauno ei ollut osannut pelätä.
Kun kutsu putkahti postiluukusta, oli maanantai, talkoot olisivat tulevana lauantaina. Rauno pohti talkoita monta iltaa. Hän oli mielestään puutarhanhoitokiintiönsä tehnyt. Asumismuodokseen hän oli valinnut kerrostalon juuri siksi, että välttyisi pihatöiltä. Sitä paitsi Rauno ei pitänyt ihmisistä. Kun naapurit tulisivat tutuiksi, pitäisi heidän kanssaan alkaa seurustella.
Jo perjantai-iltana Rauno istui pimeässä, jotta naapurit luulisivat hänen olevan matkoilla. Ei uskaltanut edes televisiota avata. Rauno osti torstaina lähikaupasta muutaman päivän ruokatarvikkeet. Lauantaina hän oli vetämässä sanomalehteä irti postiluukusta, kun tajusi, että hänen kotonaolonsa paljastuisi jos hän lehden ottaisi. Hän jätti lehden paikoilleen. Koko lauantain hän hiljaa värkkäsi pienoismalleja ja välillä varovasti kurkisti verhojen raosta pihan tapahtumia. Pihalla haravoi ja siivoili parinkymmenen naapurin joukko. Suljetun ikkunan läpi kuului puhetta ja naurua. Pihagrillissä paloi tuli ja lapset paistoivat makkaraa. Vielä iltakahdeksalta pari miestä siemaili pihakeinussa olutta pyyhkeet ympärillään.
Sunnuntaiaamuna lehdenkantaja tunki luukusta lehden, jolloin lauantain lehti putosi eteisen lattialle ja Rauno saattoi sen siitä noukkia ja vihdoin lukea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti