tiistai 10. toukokuuta 2011

Kesäihminen

Olen lähdössä allekirjoittamaan papereita, jotka liittyvät yhteen syksyllä alkavaan tutkimusprojektiin. Olen haalinut tekemistä yli resurssieni.

Istuin eilen puistonpenkillä syömässä jäätelöä. Siinä sitten mietiskelin:"Tässä minä nyt syön jäätelöä ja aurinko paistaa". Tämä oli se kaikkien hyväksymä osuus. Hymyilin toisille kesäihmisille.

Suomessa saa tunnustaa, ettei pidä lapsista tai kotieläimistä. Pidetään vain hieman originellina. Mutta jos et pidä auringon porotuksesta niin olet täysin epänormaali. "Ei pidä valittaa kun kerrankin paistaa" on jatkuvasti toitotettu kesälause. Ei saa rauhassa olla kotona sisätiloissa vaan on kirmailtava pitkin rantoja ja niittyjä hyttysten syötävänä.

Minä pidän syksystä, en niinkään kesästä. Elokuu on kesän paras kuukausi, silloin otan loman. Saan samalla joustavan työntekijän leiman koska en vaadi lomaani heinäkuussa.

Ostin eilen Ryan Airin lennot Bergamoniin kesäkuulle, jolloin olen viikon lomalla, jotta jaksaisin heinäkuun, jolloin kaikki työt ja päivystykset kaatuvat niskaani. Lähden tälle viimeisen päälle suunnitellulle matkalle vanhan ystäväni P:n kanssa. Ajatuksena olisi mennä jollekin järvelle, mahdollisesti Gardalle. Pitäisi vielä selvittää miten sinne pääsee ja hankkia joku majapaikka.

2 kommenttia:

exme kirjoitti...

Vähän nyt asian sivuun, mutta: minua ihmetyttää, että pitäisi sanoa tykkäävänsä lapsista tai eläimistä. Ihan niin kuin lapset olisi jokin geneerinen laji, jonka jokaisesta edustajasta voi tykätä. En minä kaikista aikuisistakaan tykkää. Enkä tosiaan kaikista lemmikkieläimistä. (Kaikista kissoista olen tähän asti tykännyt kyllä.)

Heidi Mäkinen kirjoitti...

En minäkään pidä kaikista lapsista ja kotieläimistä. Voiko sanoa, että pitää kirjoista, niistä kaikista kun ei kukaan saattane pitää. Minua vaan vähän kyllästyttää joskus suomalainen kesähypetys, vaikka onhan se ymmärrettävää, kun täällä on suuren osan vuotta niin synkkää. Minua kirkas valo masentaa. Elo- ja syyskuu ovat minun kuukausiani. Silloin aloitan kaikkea uutta ja olen yltiöoptimistinen.