Kuuntelen usein lenkillä radiota, lenkkeily on muuten niin tylsää puuhaa. Kuuntelin eräänä päivänä pätkän ohjelmasta, jossa pohdittiin onnellisuutta. Haastateltava henkilö piti onnen avaimena hetkessä elämistä. Kuulostaa typerän yksinkertaistavalta, mutta kun asiaa tarkemmin miettii, niin siinä saattaisi olla jotain järkeä. Minä ainakin murehdin yleensä jotain tulevaa tai mennyttä, vaikka tällä hetkellä asiat olisivat ihan kohtuullisesti. Tiettyjä murheita on, mutta niille en mitään voi, joten niidenkin sureminen on aika hyödytöntä.
Olen tällä hetkellä takapäivystäjä ja turhaan huolehdin sitä, että minut saatetaan pyytää töihin. Asian vatkaaminen on typerää: jos minua ei pyydetä sinne, olen ihan turhaan pilannut iltani mokomaa märehtien. Minulla on sellainen alitajuinen ajatus, että jos hellitän tästä huolehtimisesta niin sitten ainakin joudun menemään töihin. Minulla on elämästä vielä paljon opittavaa, toivottavasti siis elän vähintään 90 vuotiaaksi.
Jos nojaan sohvan selkänojaan alkaa kisu syödä niskahiuksiani. Joudun istumaan pahassa etukenossa.
Katsoin elokuvan "Kuninkaan puhe". Kaikki muut ovat sen jo nähneet. Kaihdan yleensä Oscar-elokuvia. Tämä oli tyypillinen palkintoelokuva siinä mielessä, että yksilöllä oli tietty ongelma, jonka hän lopussa sitkeällä työllä voitti. Loppu kirvotti kyyneleet silmiini. Näyttelijät tekivät siitä kuitenkin jotain, joka ylitti tyypilliset Oscar-elokuvat. Colin Firth tekee roolinsa aina niin hienovireisesti, että sitä on nautinto katsoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti