Väsyttää, en tiedä kuka haluaa kuulla, mutta näin on. Olen niin uupunut, että en jaksa pestä pyykkiä tai oikeastaan en jaksa silittää pestyjä vaatteita. Olen huomannut, että minulla on ihan vinkeitä vanhoja asuja, jotka ovat piiloutuneet uudempien alle.
Helpotusta uupumukseen on odotettavissa: huomisen työpäivän jälkeen olen kolme viikkoa poissa sorvin äärestä. Tosin minun on tehtävä yksi posteri (sellainen iso paperi, jolle painetaan tutkimustuloksia ja esitellään kongressissa). Tuon teoksen edessä on seistävä tiettynä aikana parin tunnin ajan odottamassa, että joku mahdollisesti asiasta kiinnostuisi. Käytännössä posteria tulevat katsomaan suomalaiset tutut, joille olen sanonut "tule nyt mua kattomaan, ettei tartte yksin siellä seistä". Yhdessä kongressissa posterini oli sellaisessa takahuoneen takanurkassa, etteivät edes suomalaiset löytäneet minua. Pelottavinta tietysti on, että joku ulkomaalainen tulee kyselemään kaikenlaista. Tämä tieteen riemuvoitto esitellään Lontoossa. Se ei ole mikään kummoinen saavutus, sillä niitä esitellään siellä useampi tuhat muuta.
Hienompaa on saada esittää tuloksensa suullisesti (oral presentation). Olen tehnyt sen kolmesti. Ensimmäinen esiintyminen oli Amsterdamissa, yleisöä oli pari tuhatta. Seisoin lavalla, enkä yhtäkkiä muistanut mitä minun piti sanoa. Hetki tuntui kestävän ikuisuuden (se ei kuulemma oikeasti kestänyt kovin kauan). Jälkeenpäin suunnittelin hyppääväni kanavaan. En hypännyt ja hiljalleen häpeä on haalistunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti