sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Euroviisut

Joka kevät Eevi oli yhtä vakuuttunut: tänä vuonna Suomi voittaa Euroviisut. Vuodesta toiseen voitto kuitenkin kaatui muiden Euroopan maiden ymmärtämättömyyteen. Marion Rungin Tipitii oli reipas ja pirteä iskelmä, joka lopulta sijoittui seitsemänneksi. Eevi nuoli vuoden haavojaan. Seuraavana vuonna hän oli taas ihan varma, että voittaja olisi Laila Halmeen esittämä kappale Muistojeni laulu, jostain syystä kaunis laulu ei saanut yhtäkään pistettä. Ainoa lohdutus oli, että Ruotsikin jäi pisteittä.

Joka kevät sama toistui, Eevi asettui television ääreen suurin odotuksin ja joutui pettymään. Eevi ei kuitenkaan ollut helposti lannistuvaa tyyppiä. Suomen huonon menestyksen syyksi arveltiin Suomen kieltä, joka oli monelle Euroopan asukille outo. Vihdoin vuonna 2000 esityskieli vapautui. Suomellakin oli täydet mahdollisuudet voittoon. Sinä vuonna Suomen edustaja Nina Åström esitti laulun A little bit, kappale sai peräti 18 pistettä, joilla se jäi kauaksi kärjestä.

Kun Suomen karsinnat voitti kamala Lordi hirviömaskeineen ja hevisoundeineen, Eevi häpesi. Hän katsoi Suomen maineen lopullisesti menneen. Eevistä kaikkien aikojen kaunein Suomen euroviisu oli Seija Simolan esittämä Anna rakkaudelle tilaisuus, jolla laulaja tuli toiseksi viimeiseksi. Vuonna 2006 Eevi ei katsonut Euroviisuja ollenkaan välttyäkseen Lordin tuottamalta häpeältä ja häviöltä. Se olikin ainoa vuosi, joka jäi Eeviltä väliin. Aamulla hän sitten kuuli radiosta Suomen voitosta. Kappale soitettiin radiossa, ei se nyt ihan kamala ollut kun ei niitä hirviöitä nähnyt.

Välillä on Suomen tie katkennut jo semifinaaleihin. Siitä huolimatta Eevi on joka kevät yhtä toiveikas. Jonakin päivänä muutkin maat ymmärtävät suomalaisen kevyen musiikin hienouden ja Suomi saa voiton. Eevin kannustuksen puutteeseen menestys ei ainakaan tyssäisi.

Ei kommentteja: