Asuin aiemmin talossa, jossa pidettiin yhtenään talkoita. Pysyttelin talkoiden ajan sisällä valot sammutettuina ja toivoin, että luulisivat minun olevan matkoilla. Talossa oli kiertävät talonmiesvuorot. Toimeen kuului sauna pesu, jonka suoritin aina niin pikaisesti, että toivon muiden olleen huolellisempia.
Olen menossa kuuntelemaan Agit Prop yhtyeen konserttia Tampere-taloon. Sen innoittamana valitsin viikonlopun runoksi Pablo Nerudaa. Olen luullut kaiken romattisuuden minussa korvaantuneen kyynisyydellä, siitä huolimatta suosin rakkausrunoja. Sisälläni piileksii siis pieni romantikko.
TÄMÄNKIN HÄMÄRÄN...
Tämänkin hämärän olemme kadottaneet.
Kukaan ei nähnyt meitä käsikkäin tänä iltana,
sinisen yön tulviessa yli maan.
Ikkunastani näin
laskevan auringon juhlat kaukana vuorilla.
Joskus palanen aurinkoa
hehkui kuparilanttina kädessäni.
Minä muistelin sinua, ja tiedät kyllä
murheen joka ahdisti sieluani.
Missä olit silloin?
Keiden luona?
Mitä sanoja lausuit?
Miksi minut äkkiä valtaa tämä rakkaus
kun olen murheellinen ja sinä tunnut vieraalta?
Putosi kirja jota luetaan aina hämärän tullen,
ja kuin piesty koira valahti viitta jalkoihini.
Aina, aina illoin sinä kaikkoat
sinne missä hämärä vyöryy ja nielee patsaat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti