Opiskeluaikana lähdimme Leningradiin. Menimme yksityisautolla, mikä oli poikkeuksellista. Heti rajan ylityksen jälkeen alkoi metsästä hyppiä miehiä, jotka halusivat tehdä kauppaa kanssamme. Olimme varustautuneet matkalle pinolla markkinoiden halvimpia sukkahousuja. Joku oli valistanut, että tuulilasinpyyhkimistä on Neuvostoliitossa pula. Kun muistelen matkaa näen miehen selässän reppu, josta sojottivat pyyhkimet. Niiden myyminen oli työlästä. Kun kaikki tarvikkeet oli myyty, tuli vielä yksi nuori mies kyselemään myytävää. Timo esitteli jo vähän repaleista vyötään. "ei enää muodissa Lenigradissa" sanoi mies. Siitä tuli lentävä lause kun puhuttiin jostain, joka ei ollut enää ihan kuosissaan:"ei enää muodissa Leningradissa".
Leningradoppaat suitsuttivat kuinka kaupungissa oli (muistaakseni) 50 ravintolaa, no asukkaitahan oli vaivaiset 5 miljoonaa. Ravintoloissa oli näyttävä ruokalista, jostain syystä kuitenkin saatavana oli vain kanaa ja purkkiherneitä. Alkuruoaksi oli tietenkin kaviaaria. Mitä suppeasta ruokalista kun kyytipojaksi tuotiin pullo vodkaa ja venäläistä kuohuviiniä. Pöytään tuotua vettä emme tautien pelossa uskaltaneet juoda. Taustalla soi balalaikkaorkesteri ja saimme katsella näyttäviä ripaskaesityksiä. Mitä menetimmekään kun emme enää pääse lomalle Leningradiin.
2 kommenttia:
Ihan loistokas blogi sinulla! Lisään suosikkeihini ja taidan puffatakin omassani, jos jaksan ja ehdin. Tituleeraan itseäni naiskirjailijaksi (ks. Anja S-lastu alempana), mutta minun jalkojani ei kyllä hiero mikään pitkä mies kukkapuskan kanssa. Tai ei sillä, että haluaisinkaan, että jalkojani millään kukilla hierottaisiin. Mulla on siis vaan se yks, ei onneksi vieläkään eks.
Hei! Blogisi on saanut tunnustusta osoitteessa http://laurasaar.vuodatus.net
Lähetä kommentti