maanantai 19. tammikuuta 2009

En ole VR:n miehiä, minut on vaan tilattu tänne

Aiemmin minulla oli tapana hermostua pienistä vastoinkäymisistä. Nyt ymmärrän, että kaikesta saa materiaalia blogiin. Täten olin ilahtunut kun Pendolino juna ei eilen laitevian vuoksi voinut kuljettaa minua Tampereelta Jyväskylään. Aseman taululla luki "Pieksämäki korva" tästähän kaikki kansallisuudet osaavat päätellä, ettei junaa tule vaan se on korvattu kahdella linja-autolla. Ensin matkatavarat laitetaan toiseen bussiin ja istutaan paikoillemme jonka jälkeen kuljettaja kuuluttaa, että toinen bussi menee pysähtymättä Jyväskylään saakka. Melkein kaikki matkustajat ryntäävät ulos, ottavat bussin alaosan matkatavaraosiosta laukkunsa ja yrittävät ahtautua toiseen bussiin, johon ei tietenkään enää mahdu ketään. Tämän jälkeen palaamme takaisin ja laitamme taas kaikki matkatavaramme siihen ensimmäiseen bussiin ja menemme sisälle. Mahdumme juuri ja juuri. Kuljettaja ei tiedä mistään mitään "En ole VR:n miehiä, minut on vaan tilattu tänne". Saavumme Jyväskylään tunnin verran myöhässä.

1 kommentti:

j.k.o.n kirjoitti...

Hei

olen jäänyt koukkuun blogeihin hiljattain. Eritoten tähän. Hitsi, miten hauskasti kirjoitat!

...ja teitittelyyn on kai pakko tottua :)