tiistai 22. kesäkuuta 2010

Raapimapuu

Kuvaus erään keski-ikäisen naisen arjesta. Sisältää dialogia.

Nainen avaa kotinsa turvalukon ja lukon. Eteisestä kuuluu surkeaa naukumista. Lattialla on lääkemainoksia ja lasku. Kissa yrittää tunkea ulos ovesta, nainen yrittää sulkea ulko-oven niin, ettei kissa jää väliin. Nainen kantaa ruokakassia. Kissa pyörii jaloissa ja naukuu. Nainen yrittää olla astumatta kissan päälle.
- Miuku mauku. Millainen päivä on ollut?
Kissa kehrää.
Nainen laskee kauppakassin keittiön tuolille. Nainen avaa eteisen kaapin ja potkaisee sinne kengät. Kaapin lattialla on sekainen pino kenkiä. Kissa yrittää mennä kaappiin. Nainen houkuttelee kissan ulos kaapista ja yrittää sulkea oven niin, ettei kissa jää väliin. Nainen ottaa pienen lautasen ja valuttaa siihen kissanruokaa pienestä metallinvärisestä pussista. Sormet tuhraantuvat liemeen. Kissa lipoo innossaan ruokaa.
-Laitan ruoat kaappiin. Pistetäänpä radio auki, sanoo nainen. Kissa ei vastaa.
Kissa on syönyt tarpeekseen. Kissa raapii nojatuolia. Kissa terottaa kynsiään sohvaan. Nainen menee raapimapuun juurelle ja alkaa raapia.
-Näin raavitaan, sanoo nainen kissalle. Kissa makaa sohvalla ja nuolee tassujaan.

1 kommentti:

Kaisa kirjoitti...

Mietityttää joskus, mitä lukee kissojen pään päällä olevissa puhekuplissa.