tiistai 7. syyskuuta 2010

Ruokajono

Työpaikkani ruokalassa on neljä linjastoa: kaksi kevytaterialle ja kaksi sille raskaammalle. Toivoisin, että perustettaisiin oma linjasto niille, jotka valitsevat tarkkaan perunat ja lihapullat. Molemmissa on niin monenlaisia yksilöitä, saattavat kooltaan hieman erota toisistaan kun oikein tarkkaan katsoo ja jotkut katsovat. He miettivät pitkään ottaako kolme vai neljä lihapullaa, kaksi vai kolme perunaa. He ottavat toiseen lasiin piimää ja toiseen maitoa, sulkevat sen jälkeen tölkit huolellisesti. Meillä voi jälkiruoan ottaa mukaan, sitä varten on kertakäyttöiset muoviset rasiat. Nämä samaiset henkilöt täyttävät ja sulkevat rasiat suurella kiireettömällä hartaudella. Lisäksi he vaihtavat kuulumisia ruokajonossa.

Minä kuljen perässä hampaitani kiristellen.

2 kommenttia:

Lasse kirjoitti...

Samat henkilöt myöskin voitelevat leipänsä huolellisesti loppuun asti ruokajonossa, eivätkä vain ota levitenokaretta leivän päälle voidellakseen sen vasta pöydässä.

(Tosin teidän ruokalassanne, jossa olen toisinaan lounastanut, taitaa olla yksittäispakatut levitenapit. Meillä, aika lähellä teitä, on levitteet isommissa rasioissa.)

vappu kirjoitti...

Olen mieltänyt että paikan suurin ongelma on JÄRJETTÖMÄN muotoinen tarjoilutiski, jossa kulmien takia ei voi asioida kuin noin kuusi ihmistä kerrallaan.