Vanhempani ostivat uuden talon. Asumuksen myi heille nuori mies. Talon keittiössä on kone, joka napin painalluksesta suoltaa jääpaloja. Kuuluu ritinää ja paukahtelua ja palaset kilahtelevat lasiin ja totuuden nimessä useat myös lasin ulkopuolelle pitkin keittiön lattiaa.
En ole koskaan aiemmin nähnyt asuntoa, jonka seinästä saa jäätä. Ja nyt sellainen on iäkkäillä vanhemmillani.
maanantai 28. helmikuuta 2011
Harhailevat haaveet lahoavassa ruumiissa
Olen hullaantunut omaan blogilistaani. Viimeiseksi päivitetty blogi siirtyy automaattisesti ylimmäksi. On se vaan käsittämätöntä, kuka ne järjestää ja mistä se tietää milloin kukakin blogiaan kirjoittaa.
"Työ on ihmisen ylevä, ehkä ainoa keino osoittaa itselleen olevansa jotain muutakin kuin harhailevia haaveita nopeasti lahoavassa ruumiissa" sanoo Antti Nylen. Ehkä se sitten näin on. Mietin täältä sohvaltani asiaa kun talviväsymykseni on hyvää vauhtia luisumassa kevätväsymykseksi. Työ on tärkeä osa identiteettiäni, sitä voisi vaan olla vähemmän, paljonkin vähemmän.
Kissa tekee pikajuoksuharjoituksia huoneesta toiseen, jostain kuului kolinaa, en jaksa nousta tarkistamaan vaurioita.
Ajoin tänään pitkästä aikaa töihin pyörällä. Kuuntelin Hotakaisen Juoksuhaudatietä polkiessani. Milloinkahan joku ajaa päälleni. Tovottavasti jättävät korvanapit korviini kun kiidättävät sairaalaan, ettei kuuntelu keskeydy. Olen urakkani loppumetreillä. Välillä kyllästyttää päähenkilön rintamamiestalopäähänpinttymä, toisinaan taas kieli ja juonenkäänteet ilahduttavat kovasti.
Lapsena kaikkialla oli tikkuja, olin paljon maalla, niitä tunkeutui jalkoihin lattioista ja sormiin kaikenlaisita laudoista ja kepakoista. Jos tikkua ei saanut sorkittua omin avuin ulos haki isä silmäneulan. Hän kuljetti neulaa pariin kertaan kynttilän liekissä, neula mustui. Sillä isä kaivoi tikun sormesta. Enää ei tule tikkuja sormiin eikä varpaisiin. Lattialla on tarjoustammiparketti.
"Työ on ihmisen ylevä, ehkä ainoa keino osoittaa itselleen olevansa jotain muutakin kuin harhailevia haaveita nopeasti lahoavassa ruumiissa" sanoo Antti Nylen. Ehkä se sitten näin on. Mietin täältä sohvaltani asiaa kun talviväsymykseni on hyvää vauhtia luisumassa kevätväsymykseksi. Työ on tärkeä osa identiteettiäni, sitä voisi vaan olla vähemmän, paljonkin vähemmän.
Kissa tekee pikajuoksuharjoituksia huoneesta toiseen, jostain kuului kolinaa, en jaksa nousta tarkistamaan vaurioita.
Ajoin tänään pitkästä aikaa töihin pyörällä. Kuuntelin Hotakaisen Juoksuhaudatietä polkiessani. Milloinkahan joku ajaa päälleni. Tovottavasti jättävät korvanapit korviini kun kiidättävät sairaalaan, ettei kuuntelu keskeydy. Olen urakkani loppumetreillä. Välillä kyllästyttää päähenkilön rintamamiestalopäähänpinttymä, toisinaan taas kieli ja juonenkäänteet ilahduttavat kovasti.
Lapsena kaikkialla oli tikkuja, olin paljon maalla, niitä tunkeutui jalkoihin lattioista ja sormiin kaikenlaisita laudoista ja kepakoista. Jos tikkua ei saanut sorkittua omin avuin ulos haki isä silmäneulan. Hän kuljetti neulaa pariin kertaan kynttilän liekissä, neula mustui. Sillä isä kaivoi tikun sormesta. Enää ei tule tikkuja sormiin eikä varpaisiin. Lattialla on tarjoustammiparketti.
sunnuntai 27. helmikuuta 2011
Vuosi elämästä
Käväisin elokuvissa. Elokuva oli Mike Leighin uusin: Another Year eli Vuosi elämästä. Elokuva oli mieleeni, siinä ei tapahtunut mitään, puhuttiin niitä näitä ja poltettiin tupakkaa (ei erikoistehosteita). Kaiken tuon tapahtumattomuuden alla oli jotain merkittävää, koskettavaa. Alussa, elokuvan jo myöhäisemmässä keski-iässä oleva pariskunta geologi Tom ja terapeutti Gerri, tuntuivat läpisympaattisilta ja heidän ystävänsä toivottomilta hörhöiltä. Lopussa melkein vihasin pariskuntaa. Mitä tässä välissä tapahtui? Ei juuri mitään, silti elokuva oli niin totta kuin voi olla. Samaistuin täysillä liikaa viiniä kittavaan ja pariskunnan pojan kanssa flirttailevaan Maryyn, oikein hirvitti. Katsokaa itse, en osaa muuta sanoa. Joku sanoi Mike Leighiä Britannian Woody Alleniksi, siinä on ehkä hieman perää.
Lukupiiri
Nukuin hyvin, minun kohdallani se on poikkeuksellista, olen nukkunut yöllä heräilemättä jo viikon ajan. Vähään sitä voi olla tyytyväinen, rauhalliseen yöuneen. Nousin ylös ja huomasin, että minulla on reidet ja ne ovat kipeät. Kävin eilen jumpassa. Jumppa ei tuntunut rankalta, joten tämä kipu on yllätys. Sitä tuntuu myös vatsalihaksissa, hartioissa ja hauislihasten tienoissa.
Radion Lukupiirissä käsiteltiin eilen illalla Mary Shelleyn kirjaa Frankenstein. En ole lukenut kirjaa; se on kauhutarina 1800-luvulta, klassikko siis. Kuuntelin ohjelmaa Hesaria lukiessani. Sitä juonsivat sympaattinen Juha Hurme sekä Kaisa Pulakka. Yleisö sai soittaa heille. Nyt kävi niin, että samaan aikaan toisella Ylen kanavalla tuli uusintana ohjelma koskien eläkkeitä, tuohonkin ohjelmaan kuulujat olivat saaneet soitella ja kas kummaa puhelinnumero oli sama kuin Lukupiirin numero. Niinpä kirjallisuusohjelmaan soittelivat eläkeasioista kiinnostuneet. Eräät soittajat eivät osanneet sulkea puhelinta heti kun saivat tietää olevansa väärässä ohjelmassa vaan alkoivat asiasta vielä jankuttaa ennenkuin laskivat luurin alas. Olen varma, että heillä oli lankapuhelin.
Juha Hurme viettää käsittääkseni suuren osan vuotta jossain korvessa, tuon kolmen tunnin ohjelman juontamisen jälkeen kaipaisin minäkin erämaakautta.
Minä kirjoitin vähän negatiivisesti näytelmästä Hämähäkkimiehen kosto samana päiväni Hesari kehui näytelmän melkeimpä kuplille. Olisi pitänyt ensin lukea Hesarin arvostelu ennenkuin kirjoittaa mitään. Olen edelleen sitä mieltä, että roolihenkilöt olivat yksioikoisia ja kliseisiä.Näytelmä oli viihdyttävä siihen tapaan kuin näytelmät nykyään ovat. En kuitenkaan kokenut sitä erityisen traagiseksi kuten Hesarin arvostelija. Olen paatunut.
Radion Lukupiirissä käsiteltiin eilen illalla Mary Shelleyn kirjaa Frankenstein. En ole lukenut kirjaa; se on kauhutarina 1800-luvulta, klassikko siis. Kuuntelin ohjelmaa Hesaria lukiessani. Sitä juonsivat sympaattinen Juha Hurme sekä Kaisa Pulakka. Yleisö sai soittaa heille. Nyt kävi niin, että samaan aikaan toisella Ylen kanavalla tuli uusintana ohjelma koskien eläkkeitä, tuohonkin ohjelmaan kuulujat olivat saaneet soitella ja kas kummaa puhelinnumero oli sama kuin Lukupiirin numero. Niinpä kirjallisuusohjelmaan soittelivat eläkeasioista kiinnostuneet. Eräät soittajat eivät osanneet sulkea puhelinta heti kun saivat tietää olevansa väärässä ohjelmassa vaan alkoivat asiasta vielä jankuttaa ennenkuin laskivat luurin alas. Olen varma, että heillä oli lankapuhelin.
Juha Hurme viettää käsittääkseni suuren osan vuotta jossain korvessa, tuon kolmen tunnin ohjelman juontamisen jälkeen kaipaisin minäkin erämaakautta.
Minä kirjoitin vähän negatiivisesti näytelmästä Hämähäkkimiehen kosto samana päiväni Hesari kehui näytelmän melkeimpä kuplille. Olisi pitänyt ensin lukea Hesarin arvostelu ennenkuin kirjoittaa mitään. Olen edelleen sitä mieltä, että roolihenkilöt olivat yksioikoisia ja kliseisiä.Näytelmä oli viihdyttävä siihen tapaan kuin näytelmät nykyään ovat. En kuitenkaan kokenut sitä erityisen traagiseksi kuten Hesarin arvostelija. Olen paatunut.
lauantai 26. helmikuuta 2011
Muusa
Ostin taulun. Maalaus ei ollut kallis eikä taulun maalannut nainen kuuluisa tai trendikäs. Ostin osamaksulla. Taiteilija ei ota korkoa tästä lainasta. Kävelin gallerian ohi noin 30 kertaa ja lopulta oli pakko taulu hankkia. Sen nimi on muusa. En osaa analysoida miksi sen halusin. Mahdollisesti värien vuoksi.
Galleria koppelo on runokaupan vieressä. Runokirjoja myy runoilija, joka on tuon taidemaalarin puoliso. Hän kertoi käyvänsä kuntokeskus Go go:ssa. Ei runoilija voi käydä kuntokeskuksessa. Oikea runoilija käyskentelee ja mietiskelee utuisia ajatuksia ja korkeintaan nostelee ruosteisia painoja kellarissa. On laiha koska unohtaa syödä. Hoikkuuden syynä ei voi olla se, että runoilija käy Body Pumpissa.
Kukkien kaikki värit
Vielä yksi tanka-runo. En tiedä mistä kokoelmasta, löysin netistä, Arto Lapin pitämästä esitelmästä. Ilmeisesti nyös Anhavan käännös.
Kaikesta olen luopunut, niin kuin päätin.
Jäljellä on vain sydän,
siihen painuneet kukkien kaikki värit.
P.S.
En ole vielä luopunut juuri mistään. Olen pinnallinen roinan perässä juoksija. Näin selvennykseksi. Ruoskin itseäni lauantaiaamuna. Kohta keitän uudet aamukahvit ja syön tuoreen sämpylän.
Kaikesta olen luopunut, niin kuin päätin.
Jäljellä on vain sydän,
siihen painuneet kukkien kaikki värit.
P.S.
En ole vielä luopunut juuri mistään. Olen pinnallinen roinan perässä juoksija. Näin selvennykseksi. Ruoskin itseäni lauantaiaamuna. Kohta keitän uudet aamukahvit ja syön tuoreen sämpylän.
Ruumis:kelluva levä
Mukava herätä lauantaiaamuun. Saan tehdä mitä haluan. Ensi töikseni leivoin sämpylöitä sillä seurauksella, että palovaroitin alkoi huutaa. Naapurit varmaan tykkäsivät, meni aika kauan ennenkuin sain tapeeksi korkeutta jalkojeni alle lopettaakseni metelin.
Kävin eilen teatterissa. Frenkelissä esitettiin Anna-Elina Lyytikäisen kirjoittama ja ohjaama näytelmä Hämähäkkimiehen kosto (harjoittelin tässä linkittämistä). Näytelmässä esiintyy innokas teatterin harrastaja ja hän sattui istumaan vieressäni. Kun hän alkoi huudella, oli ensimmäinen ajatukseni, että prkl näin tässä kävi, ostin kalliit teatterilipun ja jouduin jonkun hullun viereen. Pian huomasin, että tämä oli osa käsikirjoitusta.
Näytelmän henkilöt olivat aika yksioikoisia ja kliseisiä. Parisuhteen kuvauksesta tunnisti itsensä ja suhteen kommunikaatiovaikeudet. Juha Hurme sanoi, että katsojat haluavat näytelmän,joka naurattaa ja itkettää, tämä ei liikuttanut ollenkaan, nauratti kyllä. Hyvää viihdettä, ei paljon enempää. Sitäkin tietysti tarvitaan, ei sielua aina tarvitse repiä vereslihalle. Näytelmän Maria oli oiva laulaja.
Tanka-runot ovat miellyttäneet, ne olivat siis Tuomas Anhavan suomennoksia teoksesta "Kuuntelen vieras", kirjani on vuodelta 1967. Luimme näitä runoja koulussa, osa niistä on puhkikuluneita. Tässä vielä muutama:
Narihira
Ei tämä ole sama kuu
eikä kevät
kuin toisin keväin.
Yhäti sama olen
minä vain, minä yksin.
Tiesinhän minä:
tälle tielle tulisi lähtö.
Mutta eilen en tiennyt,
että lähtisin tänään.
Ono no Komachi
Olen niin yksin.
Ruumis: kelluva levä,
juuresta poikki.
Varmaan menisin myötä
jos virta kiidättäisi.
Kävin eilen teatterissa. Frenkelissä esitettiin Anna-Elina Lyytikäisen kirjoittama ja ohjaama näytelmä Hämähäkkimiehen kosto (harjoittelin tässä linkittämistä). Näytelmässä esiintyy innokas teatterin harrastaja ja hän sattui istumaan vieressäni. Kun hän alkoi huudella, oli ensimmäinen ajatukseni, että prkl näin tässä kävi, ostin kalliit teatterilipun ja jouduin jonkun hullun viereen. Pian huomasin, että tämä oli osa käsikirjoitusta.
Näytelmän henkilöt olivat aika yksioikoisia ja kliseisiä. Parisuhteen kuvauksesta tunnisti itsensä ja suhteen kommunikaatiovaikeudet. Juha Hurme sanoi, että katsojat haluavat näytelmän,joka naurattaa ja itkettää, tämä ei liikuttanut ollenkaan, nauratti kyllä. Hyvää viihdettä, ei paljon enempää. Sitäkin tietysti tarvitaan, ei sielua aina tarvitse repiä vereslihalle. Näytelmän Maria oli oiva laulaja.
Tanka-runot ovat miellyttäneet, ne olivat siis Tuomas Anhavan suomennoksia teoksesta "Kuuntelen vieras", kirjani on vuodelta 1967. Luimme näitä runoja koulussa, osa niistä on puhkikuluneita. Tässä vielä muutama:
Narihira
Ei tämä ole sama kuu
eikä kevät
kuin toisin keväin.
Yhäti sama olen
minä vain, minä yksin.
Tiesinhän minä:
tälle tielle tulisi lähtö.
Mutta eilen en tiennyt,
että lähtisin tänään.
Ono no Komachi
Olen niin yksin.
Ruumis: kelluva levä,
juuresta poikki.
Varmaan menisin myötä
jos virta kiidättäisi.
perjantai 25. helmikuuta 2011
Köyhän miehen kasvojenkohotus
Varoitus: sisältää epäilyttävää materiaalia. Lue omalla vastuullasi.
Ex-mieheni meni opiskelijana terveyskeskukseen ensimmäiseen lääkärintyöhönsä. Olimme jo harjoitelleet haavanompelua ja luomien poistoa. Terveyskeskuksen vuodeosastolla makasi mummo, jonka päänahassa oli luomi. T päätti poistaa sen. Meille oli opetettu, että luomi pitää poistaa tarpeeksi laajalla marginaalilla, sillä sehän saattaa olla vaikka pahanlaatuinen. T teki kuten oli opetettu ja leikkasi laajalta alueelta päänahkaa. Operaation jälkeen T ei meinannut millään saada haavaa kiinni, nahkaa ei tuntunut enää olevan tarpeeksi. Lopulta T sai kiskottua nahkan umpeen. Samalla mummon otsarypyt silisivät.
Siinäpä olisikin oivallinen tapa tehdä kasvojenkohotus. Kaljulta mieheltä voisi samalla poistaa paljaan päälaen.
Ex-mieheni meni opiskelijana terveyskeskukseen ensimmäiseen lääkärintyöhönsä. Olimme jo harjoitelleet haavanompelua ja luomien poistoa. Terveyskeskuksen vuodeosastolla makasi mummo, jonka päänahassa oli luomi. T päätti poistaa sen. Meille oli opetettu, että luomi pitää poistaa tarpeeksi laajalla marginaalilla, sillä sehän saattaa olla vaikka pahanlaatuinen. T teki kuten oli opetettu ja leikkasi laajalta alueelta päänahkaa. Operaation jälkeen T ei meinannut millään saada haavaa kiinni, nahkaa ei tuntunut enää olevan tarpeeksi. Lopulta T sai kiskottua nahkan umpeen. Samalla mummon otsarypyt silisivät.
Siinäpä olisikin oivallinen tapa tehdä kasvojenkohotus. Kaljulta mieheltä voisi samalla poistaa paljaan päälaen.
Sinä tulet vain kukkien tähden
Aloitan usein tämän tekstin kirjoittamisen tyhjästä. Sitten tarina alkaa kulkea johonkin suuntaan. Suunta ei välttämättä ole kovinkaan mielenkiintoinen.
Silloin tällöin kuulee lähimmäiseltä jonkun ihan yksinkertaisen merkityksettömän kommentin, jota alkaa myöhemmin pohtia. Jälkeenpäin ei enää kehtaa kysyä, mitä kommentti oikein merkitsi. Asia on siihen vaivaan nähden liian mitätön. Kommentin sanoja ei todennäköisesti edes muista sanomaansa.
Pari päivää sitten töissä eräs nainen sanoi minulle: sinulla ei varmaankaan kulu paljon rahaa meikkeihin. Tarkoittiko nainen, että meikkini näyttää niin suttuiselta ja tyylittömältä, että käytän todennäköisesti jotain halpoja mauttomia tuotteita. Vai onko kyse siitä, että näytän meikkaamattomalta. Laitan kuitenkin joka aamu naamaani meikkivoidetta ja puuteria, rajaan silmäni ja käytän ripsiväriä. Tosin osa ripsiväristä koristaa jo poskiani kun saavun töihin.
Olin tänään kokouksessa ravintolassa. Hankin keskellä päivää harmittoman, hilpeän parin viinilasin hiprakan. Se haihtui jo. Kävin tuossa vastuuttomassa tilassa yhdessä galleriassa, onneksi tauluista jotain tietävä henkilö oli poissa. Ostin samalla viereisestä runokaupasta nostalgiakirjan, luin sitä murrosiässä. Kirja on nimeltään "Kuuntelen, vieras": Tuomas Anhavan kääntämiä tanka-runoja.
Sinä tulet vain
kukkien tähden. Kun ne
ovat kuihtuneet
syksyyn, kuulostan turhaan
askeleitasi tieltä.
Tämä maailma?
Varhain aamun koitteessa
pois purjehtineen
laivan jäljiltä jäänyt
valkea vanavesi.
Silloin tällöin kuulee lähimmäiseltä jonkun ihan yksinkertaisen merkityksettömän kommentin, jota alkaa myöhemmin pohtia. Jälkeenpäin ei enää kehtaa kysyä, mitä kommentti oikein merkitsi. Asia on siihen vaivaan nähden liian mitätön. Kommentin sanoja ei todennäköisesti edes muista sanomaansa.
Pari päivää sitten töissä eräs nainen sanoi minulle: sinulla ei varmaankaan kulu paljon rahaa meikkeihin. Tarkoittiko nainen, että meikkini näyttää niin suttuiselta ja tyylittömältä, että käytän todennäköisesti jotain halpoja mauttomia tuotteita. Vai onko kyse siitä, että näytän meikkaamattomalta. Laitan kuitenkin joka aamu naamaani meikkivoidetta ja puuteria, rajaan silmäni ja käytän ripsiväriä. Tosin osa ripsiväristä koristaa jo poskiani kun saavun töihin.
Olin tänään kokouksessa ravintolassa. Hankin keskellä päivää harmittoman, hilpeän parin viinilasin hiprakan. Se haihtui jo. Kävin tuossa vastuuttomassa tilassa yhdessä galleriassa, onneksi tauluista jotain tietävä henkilö oli poissa. Ostin samalla viereisestä runokaupasta nostalgiakirjan, luin sitä murrosiässä. Kirja on nimeltään "Kuuntelen, vieras": Tuomas Anhavan kääntämiä tanka-runoja.
Sinä tulet vain
kukkien tähden. Kun ne
ovat kuihtuneet
syksyyn, kuulostan turhaan
askeleitasi tieltä.
Tämä maailma?
Varhain aamun koitteessa
pois purjehtineen
laivan jäljiltä jäänyt
valkea vanavesi.
torstai 24. helmikuuta 2011
Ulokkeet ja parvekkeet
Minä tein oman blogiluettelon. Minä osasin. Olen taitava, älykäs, kaunis ja lahjakas. Ettekö usko? En usko minäkään. Kun päätin tehdä tuon luettelon niin huomasin, että en juurikaan seuraa toisten blogeja. Luen erään ystävän blogia, kaipa voin sanoa häntä ystäväkseni, en ole tuntenut häntä kauaa ja tapaamme kerran vuodessa. Olen päättänyt, että kyse on kuitenkin ystävästä. Jokatapauksessa tuo blogi ei ole julkinen. no luen lisäksi paria muuta blogia. Koska luettelo olisi näyttänyt köyhältä niin keksimällä keksin lisää.
Varasin eilen liput näytelmään New Karleby.Näytelmä on arktisen trilogian viimeinen osa, sen ovat kirjoittaneet Klaus ja Leea Klemola. Minusta edellinen osa Kohti kylmempää oli omituinen, siksi on tämäkin nähtävä. Samalla kun varasin tuohon näytelmään viisi lippua ostin itselleni huomiseksi lipun näytelmään Hämähäkkimiehen kosto. Luokkakaverien kera katsomme maaliskuun alussa Päällystakin, teatterivieraat tulevat Kuopiosta. Pari kaveria tulee huhtikuussa kylään ja käymme kokemassa Sirkku Peltolan Lämminveriset, tämä teatteri-ilta on perinne, joka alkoi vuosi sitten. Samalla kun ostin nuo liput, hankin Eeva-Liisa Mannerin elämästä kertovaan näytelmään kaksi lippua, menemme tällä kertaa teatteriin luokkakaverini kanssa. Hän teki koulussa tutkielman aiheesta ulokkeet ja parvekkeet Eeva-Liisa Mannerin tuotannossa. Aiheen antoi persoonallinen äidinkielenopettajamme. Ei se tähän suinkaan lopu. Käyn vielä keväällä Hämeenlinnassa, ohjelmassa on Martti Suosalon Mielipuolen päiväkirja.
Luen Antti Nylenin esseitä ja koska kävellessä on vaikea lukea olen kopioinut MP3 soittimelle Kari Hotakaisen teoksen Juoksuhaudantie ja seuraavaksi on vuorossa Daniel Katzia. Kevääksi on vain yhdet konserttiliput ja pitäisi tietysti ehtiä Tampereen taidemuseon uusimpaan näyttelyyn: vuoden nuori taitelija, Anna Tuori. Millä ajalla käyn elokuvissa?
Kyllä kulttuuri sitten rentouttaa ihmistä. Pääsee irti työstressistä.
Mistä johtuu?
Työssäni joudun usein vastaamaan kysymykseen: mistä tämä johtuu? Joihinkin kysymyksiin lääketiede antaa vastauksen, joihinkin ei.
-Mistä johtuu, että minulla on punaiset posket?
-Mistä johtuu, että lihon vaikka en syö mitään?
-Mistä johtuu, että olen turvoksissa (mitään turvotusta ei ole osoitettavissa)?
-Mistä johtuu, että minulla on niin kylmät kädet/jalat?
-Mistä johtuu, että minua väsyttää (henkilö, joka tekee 12 tunnin työpäiviä ja nukkuu 5 tuntia yössä)? Kyllä minä ennen jaksoin, mistä johtuu etten enää jaksa?
-Mistä johtuu, että minulla on niin kuiva iho?
Mistä johtuu, että minä en tiedä?
-Mistä johtuu, että minulla on punaiset posket?
-Mistä johtuu, että lihon vaikka en syö mitään?
-Mistä johtuu, että olen turvoksissa (mitään turvotusta ei ole osoitettavissa)?
-Mistä johtuu, että minulla on niin kylmät kädet/jalat?
-Mistä johtuu, että minua väsyttää (henkilö, joka tekee 12 tunnin työpäiviä ja nukkuu 5 tuntia yössä)? Kyllä minä ennen jaksoin, mistä johtuu etten enää jaksa?
-Mistä johtuu, että minulla on niin kuiva iho?
Mistä johtuu, että minä en tiedä?
keskiviikko 23. helmikuuta 2011
Pimeä pullo
Olen harkinnut vegaaniksi ryhtymistä, taidan kuitenkin tyytyä vähentämään lihan syöntiä. Opiskeluaikana meillä oli kasvissyöntivillitys. Liotimme vedessä vehnänjyviä ja sitten joimme veden, sitä kutsuttiin muistaakseni vehnänorasmehuksi. Se maistui pahalle. Idätimme erilaisia jyviä, niitä piti huuhdella monta kertaa päivässä. Sittemmin tuli valkosipulikausi. Ystäväpariskuntamme laittoi tuoretta valkosipulia kaurapuuroon. Se ei itseasiassa ollut hassumman makuista. Heillä oli kotieläimenä rupikonna.
Tämä ei ole oma ajatukseni, mutta metka kuitenkin. Ennen nuoret miehet tekivät salassa kotipolttoista viinaa. Suomen laki ei ymmärtänyt moista yksityisyrittelijäisyyttä. Nyt nuoret miehet viljelevät komeroissa kannabista kasvivalojen alla.
Ostimme muuten opiskeluaikana kerran pimeän viinapullon Kuopion torilta. Kauan ei tarvinnut trokaria etsiä. Kadonnut ammatti, nyt varmaankin saisi hamppua ostettua melko nopeasti, viinapullon kanssa voisi olla hankalampaa.
Tämä ei ole oma ajatukseni, mutta metka kuitenkin. Ennen nuoret miehet tekivät salassa kotipolttoista viinaa. Suomen laki ei ymmärtänyt moista yksityisyrittelijäisyyttä. Nyt nuoret miehet viljelevät komeroissa kannabista kasvivalojen alla.
Ostimme muuten opiskeluaikana kerran pimeän viinapullon Kuopion torilta. Kauan ei tarvinnut trokaria etsiä. Kadonnut ammatti, nyt varmaankin saisi hamppua ostettua melko nopeasti, viinapullon kanssa voisi olla hankalampaa.
Paha elämä
Sanomalehtien lukeminen on tapa, Aamulehden lukeminen on paha tapa. Lehdessä on sivustoja nimeltään Hyvä elämä ja Hyvä arki. Lehden tekijöitä ei voi ainakaan syyttää liiallisesta mielikuvituksesta. Havahduin tänään, kun luin Hyvä elämä osiosta juttua, jossa oli haastateltu Juha-Pekkaa, Kalevia, Tonia ja Ilaria pitkien kalsarien käytöstä. Miksi luen tätä haastattelua, minua ei aihe kiinnosta pätkääkään. Hyvä arki osassa otsikoitiin koko sivun juttu "Pakkaa oikein ja jätä kiire kuormasta". Opettavainen juttu auton huoltamisesta ja pakkaamisesta matkaa varten. Onko järkeä tilata kallista sanomalehteä ja lukea moista soopaa. Tampereen kulttuurielämästä voi lukea enemmän Hesarista kuin Aamulehdestä.
tiistai 22. helmikuuta 2011
Lisää aikaa!
Olen havainnut, että aika vähenee vuosi vuodelta. Ehdin tehdä vähemmän ja vähemmän. Jos ajatellaan vaikka päivää 22.2.1980 niin aikaa oli ruhtinaallisesti, jopa 22.2.2000 sitä oli enemmän kuin tänään. Mistä tämä selkeä ajan väheneminen johtuu? Puhutaan ilmastonmuutoksesta, mutta tästä tärkeästä asiasta vaietaan. Pian ehdin hädintuskin nousta ylös kun on jo käytävä nukkumaan. Vaadin lisää aikaa!
Kiintiömiehet
Kerron arkiaamustani, kun kirjoitan yhdestä niin kerron kaikista. Otan esimerkiksi tämän aamun. Kello 5.58 kisu raapii makuuhuoneen ovea. Hetken päästä se saa tarpeekseen, tulee hiljaista. IPhone herättää minut kilkutuksellaan. Tarkistan puhelimesta päivän sään. Vääntäydyn ihanasta lämpimästä sängystäni, vedän villasukat jalkaan, toisen kantapäässä on iso reikä. Avaan makuuhuoneen oven, kisu odottaa oven takana. Hän heittäytyy selälleen, raavin kisun masua. Kisu kehrää. Laitan biojätteisiin kisun puoliksi syömän ruoan ja laitan tilalle uutta. Kisua ei kiinnosta.
Teen tiibetiläiset riitit. Kukaan tiibetiläinen ei taatusti suoriudu niistä yhtä nopeasti kuin minä. En kiinnitä huomiota hengitystekniikkaan vaan teen liikkeet niin nopeasti kuin kykenen. Nyt on lämmin. Käyn suihkussa, joka toinen aamu pesen hiukset. Laitan päälleni jotain lämmintä, muuhun en jaksa näin pakkasella kiinnittää huomiota. Vedän naamaani meikkiä, kuivaan hiukset ja väännän niihin tarrapapiljotit. Siistin kissan hiekkalootan. Syön vähän. Poistan papiljotit. Päätän kävellä töihin, mutta juoksen bussiin. Kasvojani paleltaa, silmistäni valuu vettä.
Bussissa kuuntelen Kari Hotakaisen Juoksuhaudantietä, kirjaa lukee miellyttävä miesääni, en muista kuka. Miesnäkökulmaa avioeroon, sodanjälkeisen sukupolven kyvyttömyyttä elää ja olla. Aloitin vasta tänään.
Kävelen viidenteen kerrokseen. Avaan tietokoneen, luen sähköposteja, päätän pinnata meetingistä. Menen kahville, en enää ehdi meetingkiin, minulla on huono omatunto. Istun koneelle, hoitajani M kulkee huoneeseeni ja pois, moneen kertaan. Hän puhuu, tuijotan tietokoneen ruutua, jotta hän ymmärtäisi kuinka kiireinen olen, vastaanhan juuri FB-viestiin.
Kerron vielä päivän kahvipöytäkeskustelusta. Nyt on kuulemma niin, ettei tasa-arvo toteudu koska naisia steriloidaan enemmän kuin miehiä. Osittain se on tasa-arvokysymys, mutta suurimmaksi osaksi muuta. Päätämme, että jatkossa kaikki osastonylilääkärimiehet steriloidaan mieskiintiöiden saavuttamiseksi.
Teen tiibetiläiset riitit. Kukaan tiibetiläinen ei taatusti suoriudu niistä yhtä nopeasti kuin minä. En kiinnitä huomiota hengitystekniikkaan vaan teen liikkeet niin nopeasti kuin kykenen. Nyt on lämmin. Käyn suihkussa, joka toinen aamu pesen hiukset. Laitan päälleni jotain lämmintä, muuhun en jaksa näin pakkasella kiinnittää huomiota. Vedän naamaani meikkiä, kuivaan hiukset ja väännän niihin tarrapapiljotit. Siistin kissan hiekkalootan. Syön vähän. Poistan papiljotit. Päätän kävellä töihin, mutta juoksen bussiin. Kasvojani paleltaa, silmistäni valuu vettä.
Bussissa kuuntelen Kari Hotakaisen Juoksuhaudantietä, kirjaa lukee miellyttävä miesääni, en muista kuka. Miesnäkökulmaa avioeroon, sodanjälkeisen sukupolven kyvyttömyyttä elää ja olla. Aloitin vasta tänään.
Kävelen viidenteen kerrokseen. Avaan tietokoneen, luen sähköposteja, päätän pinnata meetingistä. Menen kahville, en enää ehdi meetingkiin, minulla on huono omatunto. Istun koneelle, hoitajani M kulkee huoneeseeni ja pois, moneen kertaan. Hän puhuu, tuijotan tietokoneen ruutua, jotta hän ymmärtäisi kuinka kiireinen olen, vastaanhan juuri FB-viestiin.
Kerron vielä päivän kahvipöytäkeskustelusta. Nyt on kuulemma niin, ettei tasa-arvo toteudu koska naisia steriloidaan enemmän kuin miehiä. Osittain se on tasa-arvokysymys, mutta suurimmaksi osaksi muuta. Päätämme, että jatkossa kaikki osastonylilääkärimiehet steriloidaan mieskiintiöiden saavuttamiseksi.
maanantai 21. helmikuuta 2011
Märehtimistuoli
Hyvä Terveys-lehdessä kehoitettiin murehtimaan tunnin ajan päivässä ja kulkemaan muut ajat huolta vailla. Murehtiminen tapahtuu ennalta määrätyssä paikassa, vaikka istuen tietyllä tuolilla. Jos ikävä ajatus tulee mieleen muina aikoina se kirjoitetaan ylös ja sitten unohdetaan. Jos minä päätän, että en ajattele jotain tiettyä asiaa, se tunkeutuu jatkuvasti päähäni. Suunnittelen sopivaa murehtimispaikkaa, se tuolihan on auttamattomasti piloilla noiden märehtimissessioioden jälkeen.
Jossain elämänvaiheissa tuli kuunneltua ahkerasti tiettyä levyä. Tuon musiikin kuunteleminen saa edelleen aikaan lähes fyysisen pahanolontunteen, vaikka samainen musiikki toi aikoinaan lohtua.
Omat ikävät asiat on hyvä asettaa pidempään ja laajempaan perspektiiviin. Siinä ei enää paljonkaan merkitse vaikka olisit kulkenut kaupungin läpi hameenhelma sukkahousun vyötärön alle unohtuneena. Tulin muuten yhtenä päivänä ruokalasta valkoisen lääkärintakin etumus yltä päältä punaisessa kiisselissä. En ollut huomannut mitään. Onneksi sairaalassa on suojavaatteet, omat eivät ruokalassa likaannu. Ei myöskään tarvitse paljonkaan pohtia, mitä laittaa töihin päälle. Miten minä nyt kiisseliin ja pukeutumiseen harhaannuin.
Lukupiirimme kokoontui eilen kodissa, jossa asustaa arkkitehti. Hyvin viehättävä asunto. Olin kateellinen. Kaikki mööpelit olivat jonkun tunnetun suunnittelijan tekemiä. Seinillä oli ihanaa taidetta. Ei todellakaan mitään prameaa. Aloin taas haaveilla uusista taideostoksista.
Jossain elämänvaiheissa tuli kuunneltua ahkerasti tiettyä levyä. Tuon musiikin kuunteleminen saa edelleen aikaan lähes fyysisen pahanolontunteen, vaikka samainen musiikki toi aikoinaan lohtua.
Omat ikävät asiat on hyvä asettaa pidempään ja laajempaan perspektiiviin. Siinä ei enää paljonkaan merkitse vaikka olisit kulkenut kaupungin läpi hameenhelma sukkahousun vyötärön alle unohtuneena. Tulin muuten yhtenä päivänä ruokalasta valkoisen lääkärintakin etumus yltä päältä punaisessa kiisselissä. En ollut huomannut mitään. Onneksi sairaalassa on suojavaatteet, omat eivät ruokalassa likaannu. Ei myöskään tarvitse paljonkaan pohtia, mitä laittaa töihin päälle. Miten minä nyt kiisseliin ja pukeutumiseen harhaannuin.
Lukupiirimme kokoontui eilen kodissa, jossa asustaa arkkitehti. Hyvin viehättävä asunto. Olin kateellinen. Kaikki mööpelit olivat jonkun tunnetun suunnittelijan tekemiä. Seinillä oli ihanaa taidetta. Ei todellakaan mitään prameaa. Aloin taas haaveilla uusista taideostoksista.
sunnuntai 20. helmikuuta 2011
Punaviiniä ja kirjallisuutta
Kiitos Divine, nyt minä osaan tehdä linkkejä. Aion tehdä niitä jatkossa oikein urakalla.
Luin lukupiirin opuksen "Yöjuna Lissaboniin" loppuun 20 minuuttia ennen kokoontumista. Meillä oli hauskaa. Seuraava teos onkin sitten spekulatiivista fiktiota (termin olen oppinut hijattain). Nyt on mentävä nukkumaan, ei auta.
Luin lukupiirin opuksen "Yöjuna Lissaboniin" loppuun 20 minuuttia ennen kokoontumista. Meillä oli hauskaa. Seuraava teos onkin sitten spekulatiivista fiktiota (termin olen oppinut hijattain). Nyt on mentävä nukkumaan, ei auta.
Loimaa
Tein tarvittavan hiilihydraattitankkauksen, mutta unohdin vähentää nesteiden nauttimista ennen junamatkaa. Salo-Turku-Tampere muuttui matkaksi Salo-Loimaa-Tampere. Matkan ensimmäinen osuus taittui taksilla. Kyydissä olin minä ja neljä opiskelijaa. Yksi heistä oli juhlinut edellistiltana veljensä polttareita. Loimaan asema oli suljettu, otin pikaisen kännykkäkuvan aseman seinästä. Kuvausaikaa oli runsaasti (juna myöhästyi), mutta unohdin kuvausmahdollisuuden ja heräsin toimeen vasta kun juna puksutti raiteelle 1. Johtuen junamatkan vaihtumisesta autokyytiin on Yöjuna Lissaboniin vielä vaiheessa. Tänään kokoontuu lukupiiri. Kiire.
lauantai 19. helmikuuta 2011
Vesirenkaat hopeanmustat
Seuraan kuinka paljon blogiani luetaan. Pariin otteseen tekstini on linkitetty blogiin http://kulutusjuhla.fi/ (kukahan opettaisi minulle linkityksen salat), tuolloin lukijoiden määrään tulee selkeä piikki. Blogin esittely kuuluu näin: Kulutusjuhla ry:n ryhmäblogissa kirjoitetaan vastuullisesta kuluttamisesta, kulutuskokemuksista ja lainataan muiden kuluttamiseen liittyviä kirjoituksia.
Blogini lukijat lukevat blogia eniten klo 21. Iltauutisten jälkeen, sittenhän voi mennä nukkumaan. Lukijat ovat siis kunnon kansalaisia.
Lauantai on ihana päivä, siitä puuttuu arkipäivän kiire ja sunnuntain ahdistus. Sunnuntaina on jo murehdittava tulevaa viikkoa,jossa on aina jotain mitä siellä ei välttämättä soisi olevan. Jotain, johon ei ole riittävästi valmistautunut.
Lähden pian käymään vanhempieni luona. Minä uskallan lähteä junaan. Laitan reilusti päälle, varaudun kaikenlaisiin katastrofeihin. Tämä vierailu kuuluu projektiin: tartun asioihin, jotka ovat kesken, joista on huono omatunto. Olen nähnyt vanhempiani viimeksi kesällä. Tapaan myös sisareni, jonka näkemisestä on yhtä pitkä aika.
Viikonlopun runo Bruno K. Öijerin kokoelmasta Hopeanmustaa:
MYSTEERI
huoneet
venyttelevät
kuin aamuvalosta juovikkaat kissaeläimet
kuulen askeltesi äänen
kun menet rappuja alakertaan
ja minä makaan sägyssä
huomaan hetken kuluttua
että olen maannut kauan ja tuijottanut seinää
samalla kun seinä on tuijottanut rauhallisesti takaisin
eikä mitään tapahdu
mutta niin tuntuu jatkuvan iäisyyden
ennenkuin herkeän
ja yritän nukahtaa uudestaan
yritän koota itseni ja päätyä johonkin
tulla paikkaan
missä kevyen tihkusateen kaltaisia ovat huolet
tavaroista jotka olen unohtanut kantaa illalla sisään
paikkaan missä minun ei enää
tarvitse välittää
mitä ihmiset tekevät toisilleen
paikkaan josta en ole koskaan kertonut
enkä koskaan lähde pois
siellä minä istuin kerran
ja viilensin kättäni syvyydessä
näin kaiken edessäni
näin elämäni
näin vesirenkaat hopeanmustat
Runo toi minulle kylmät väreet, positiiviset väreet.
Blogini lukijat lukevat blogia eniten klo 21. Iltauutisten jälkeen, sittenhän voi mennä nukkumaan. Lukijat ovat siis kunnon kansalaisia.
Lauantai on ihana päivä, siitä puuttuu arkipäivän kiire ja sunnuntain ahdistus. Sunnuntaina on jo murehdittava tulevaa viikkoa,jossa on aina jotain mitä siellä ei välttämättä soisi olevan. Jotain, johon ei ole riittävästi valmistautunut.
Lähden pian käymään vanhempieni luona. Minä uskallan lähteä junaan. Laitan reilusti päälle, varaudun kaikenlaisiin katastrofeihin. Tämä vierailu kuuluu projektiin: tartun asioihin, jotka ovat kesken, joista on huono omatunto. Olen nähnyt vanhempiani viimeksi kesällä. Tapaan myös sisareni, jonka näkemisestä on yhtä pitkä aika.
Viikonlopun runo Bruno K. Öijerin kokoelmasta Hopeanmustaa:
MYSTEERI
huoneet
venyttelevät
kuin aamuvalosta juovikkaat kissaeläimet
kuulen askeltesi äänen
kun menet rappuja alakertaan
ja minä makaan sägyssä
huomaan hetken kuluttua
että olen maannut kauan ja tuijottanut seinää
samalla kun seinä on tuijottanut rauhallisesti takaisin
eikä mitään tapahdu
mutta niin tuntuu jatkuvan iäisyyden
ennenkuin herkeän
ja yritän nukahtaa uudestaan
yritän koota itseni ja päätyä johonkin
tulla paikkaan
missä kevyen tihkusateen kaltaisia ovat huolet
tavaroista jotka olen unohtanut kantaa illalla sisään
paikkaan missä minun ei enää
tarvitse välittää
mitä ihmiset tekevät toisilleen
paikkaan josta en ole koskaan kertonut
enkä koskaan lähde pois
siellä minä istuin kerran
ja viilensin kättäni syvyydessä
näin kaiken edessäni
näin elämäni
näin vesirenkaat hopeanmustat
Runo toi minulle kylmät väreet, positiiviset väreet.
perjantai 18. helmikuuta 2011
Lihaanin perjantaiherkut ja huono omatunto
Olen alkanut kokea huonoa omaatuntoa siitä, että olen lihaani. Luin monen inhoaman esseistin vuodatusta teholihatalouden saatanallisuudesta ja lihan syönnin tarpeettomuudesta sekä lihantuotannon hiilijalanjäljestä. Söin jo kerran töissä kasvishernekeittoa ja minusta se oli ihan lihaa sisältävän veroista. Täytyy myöntää, että söin tänään ihanaa juustoa, kirsikkahilloa ja join lasin punaviiniä, lupasin nämä herkut itselleni kunhan olin imuroinut. Vihaan imuroimista.
Yritin siis olla vegaani, vaikka jatkuvasti horjun tällä Antti Nylenin viitoittamalla tiellä. Haluan aamulla syödä jugurttia, johon sotken hedelmänpaloja. Nyleniläisesti hankin tölkin maustamatonta soijavalmistetta, joka muistuttaa jugurttia. Minusta siinä on inhottava maku eikä koostumuskaan miellytä. Kaipa siihen voi tottua. Aion huomenaamulla valmistaa siitä smoothien.
Aaamulla osastonsihteerimme M, joka on aina hyvällä tuulella, tervehti minua sanomalla "huomenta kaunokainen". Kun asiaa ihmettelin niin hän sanoi, että ihan oikeasti näytin kauniilta. Kiitos M! Menin töiden jälkeen Stockmannille ostamaan itselleni imurointipalkkiota. Perjantaisin ostan pari palaa juustoa juustotiskiltä. Jännitän aina saanko myyjäkseni sen söpösti hymyilevän nuoren miehen, joka myy aina niin hyvää juustoa. Sanoin hänelle,että olin iloinen, että juuri hän oli myyjäni koska hän aina osaa ehdottaa minulle jotain ihanaa juustoa. Nuori mies näytti tyytyväiseltä. Taas kerran hän onnistui valinnoissaan upeasti.
Kalasääski
Huijasin itseni imuroimaan palalla vahvaa juustoa ja lasillisella australialaista punaviiniä. Yritin kirjoittaa tarinaa tradenomista. Huonolla menestyksellä. Aion huomenna kaikesta varoittelusta huolimatta lähteä junaan.Varustaudun vuorokauden muonavarastolla sekä lämpimillä vaatekerroilla.
Tässä sellainen vanha typerä pikkutarina, en muista olenko "julkaissut" täällä.
Kalasääski (uros)
Olli rakastaa kalastamista. Vesi on muutenkin hänen elementtinsä. Aiemmin Olli harrasti sukeltamista, enää hän ei mahdu märkäpukuunsa. Ollilla on kalju, jota kehystävät hennosti kihartuvat vaaleat hiukset. Kasvoilla viipyy ystävällinen hymy ja kainalosta pilkistää päivän lehti. Lehden Olli levittää työpaikan kahvihuoneen pöydälle. Myhäillen hän kääntelee sivuja. Hän ei enää nykyään kuuntele kahvihuoneen naisten höpinöitä, on oppinut sulkemaan korvansa.
Työhuoneessaan hänellä on kalastusvälineitä ja puukko, jolla hän taitavasti kuorii hedelmät. Pöydillä lojuu omenanraatoja. Naispuoleiset työkaverit huomauttavat sotkusta ja hajustakin, joka huoneessa aina välillä tuntuu.
Keväisin Olli ottaa lomaa pohjoisen kalastusreissua varten. Matkalla kalju aina palaa kevätauringossa rakoille. Myöhemmin iho hilseilee pitkään, irtoilee suomuina päälaesta. Olli tuo töihin itse savustamansa kalan. Lohi on kääritty voipaperiin. Kevään viimeiset verkot nostetaan riskillä. Joka kevät Olli putoaa jäihin. Kalastukseen tulee lyhyt tauko kunnes vedet ovat taas jäästä vapaat ja verkot voi taas soutaa mökkijärvelle.
Olli tulee taas kerran kahvihuoneeseen, levittää lehden pöydälle ja kaataa kahvia valkoiseen mukiin. Hän hörppii kahvia ja silmäilee kiireettömästi lehteään. Sitten hän alkaa valittaa, että ei enää näe kunnolla. Katson hänen silmälasejaan. Ne ovat peittyneet kalansuomuihin.
torstai 17. helmikuuta 2011
Mistä saa kirjoittaa
Lääkärilehden tieteellinen päätoimittaja varoittaa lääkäreitä FB- ja blogikirjoittelusta. Potilaista ei pidä kirjoittaa tunnistettavasti. Tarkistin omaa blogiani, en kirjoita potilaista. Kuuluuko potilaan tietää lääkärin yksityiselämästä? Ei kuulu. Niinpä huijaan, liioittelen ja jätän kertomatta asioita. Teen elämästäni osittain fiktiota. Fiktiota saa lääkärikin kirjoittaa olettaisin. Onhan meillä Veronica Pimenof, Katri Lipson, Claes Andersson, Joel Haahtela...
Olen useamman vuoden ajan käynyt yksin erilaisissa kulttuuritilaisuuksissa. Olisin kiinnostunut erilaisista runouteen liittyvistä tapahtumista, mutta pelkään kirjallisuuspiirejä. Pelkäsin aiemmin psykiatreja ja psykologeja, luulin, että he näkevät ihmisen sisimpään. Sittemmin olen oppinut tuntemaan monta psykiatria ja psykologia. Eivät ne mitään näe, eivät pääse edes lähimpiensä pään sisälle. Nyt elän sellaisessa luulossa, että kirjailijoilla ja runoilijoilla on jotain sellaista tietoa, jota meillä muilla ei ole.
Ruotsalainen runoilija Bruno K. Öijer näyttää avaruusoliolta. Tämä runo on kokoelmasta Hopeanmustaa:
MUUTA MIELESSÄ
tulin
koskettaneeksi sinua
myöhään yöllä kauan sitten
ja muistaakseni
sinä olit juonut liikaa
ja olit surullinen koska olit unohtanut nimen
sille joka oli ommellut tämän maailman
en usko halunneeni lohduttaa sinua
minulla oli muuta mielessä
mutta sanoin että jossain neulan
täytyy olla tallella
ja joka kerta kun tuuli ravisuttaa maata
tämän neulan voi nähdä sinkoutuvan ilmaan
ja iskevän maahan
kuin huimaavan lyhyt sokaiseva salama
monen peninkulman päässä
keskiviikko 16. helmikuuta 2011
Takuri
Olen takapäivystäjä "takuri". Takureina toimivat usein jo kokeneemmat kollegat, jotka päiväsaikaan hoitavat oikean isovarpaan ongelmia poliklinikalla. Joutuessan ensiapuun töihin he sotkevat kaiken. He yrittävät näyttää päteviltä ja osaavilta ja yleensä he myös onnistuvat herättämään luottamusta verrattuna nuoriin kolleegoihin, joita siellä työskentelee. Nämä tytöt ja pojat kylläkin tietävät huomattavasti enemmän kuin tämä takuri. Lukuunottamatta niitä oikean isovarpaan tauteja, joista takuri tietää kaiken.
Olen päivystänyt elämässäni lukuisia öitä. Useinmiten päivystyskämpässä ehtii käydä sen verran, että heittäytyy pitkäkseen kapealle laverille, jossa on 2 cm vaahtomuovipatja. Seinällä lukee: Päivystäjä, petaa itse vuoteesi ja pistä aamulla vuodevaatteet likavaatekoriin. Parhaassa tapauksessa huoneeseen on kuljetettu mustavalkoinen televisio. Suihkuhuoneen lattia ja seinät on päällystetty muovimatolla. Automaatissa on nestettä jossa lukee laitospesuaine. Jos laitat sitä hiuksiisi niin ne eivät enää koskaan toivu kolauksesta. Yölamppuna on käytöstä poistettu tutkimusvalaisin. Viereisessä huoneessa juuri korvasi vieressä kuorsaa neurologipäivystäjä. Kun puhelin yöllä soi ja sehän soi, et voi olla varma kutsutaanko neurologia,sisätautilääkäriä vai kirurgia, kaikkien puhelinten äänet ja myöskin puhe kuuluu hämmästyttävän selvästi korviisi.
Olen päivystänyt elämässäni lukuisia öitä. Useinmiten päivystyskämpässä ehtii käydä sen verran, että heittäytyy pitkäkseen kapealle laverille, jossa on 2 cm vaahtomuovipatja. Seinällä lukee: Päivystäjä, petaa itse vuoteesi ja pistä aamulla vuodevaatteet likavaatekoriin. Parhaassa tapauksessa huoneeseen on kuljetettu mustavalkoinen televisio. Suihkuhuoneen lattia ja seinät on päällystetty muovimatolla. Automaatissa on nestettä jossa lukee laitospesuaine. Jos laitat sitä hiuksiisi niin ne eivät enää koskaan toivu kolauksesta. Yölamppuna on käytöstä poistettu tutkimusvalaisin. Viereisessä huoneessa juuri korvasi vieressä kuorsaa neurologipäivystäjä. Kun puhelin yöllä soi ja sehän soi, et voi olla varma kutsutaanko neurologia,sisätautilääkäriä vai kirurgia, kaikkien puhelinten äänet ja myöskin puhe kuuluu hämmästyttävän selvästi korviisi.
tiistai 15. helmikuuta 2011
Finnhits
Sivistyksessäni on (muunmuassa) Kari Hotakaisen mentävä aukko. Lainasin kirjastosta CD:n: Hotakainen Kari, Finnhits. Otaksun, että kyse on kirjallisuudesta eikä lauluista. Suunnitelmissani on herätä hyvin aikaisin, tehdä tiibetiläiset riitit sekä kirmaista mukavan virkistävässä pakkassäässä töihin kuunnellen Kari Hotakaisen tarinoita. Kari Hotakainen on lähestulkoon hyvä ystäväni, mutta vain lähestulkoon. Olen kerran istunut hänen kanssaan samassa ravintolapöydässä (emme vaihtaneet sanaakaan), olen kerran käynyt Karin ja hänen ammoisen tyttöystävänsä luona. Tuolloinkaan emme keskustelleet. Olemme hengittäneet kahdesti samaa ilmaa.
Madonna
Outo madonnahahmo intialaisen Subodh Guptan näyttelystä Sara Hildenin taidemuseosta. Suurin osa teoksista oli tehty metallisista astioista. Mies on nykytaiteen suuria nimiä. Mitään en asiasta ymmärrä, mutta hyvin mielenkiintoista oli hänen töihinsä tutustua. Näyttelyn jälkeen söimme intialaista ruokaa, joka kruunasi Intia-kokemuksen.
Miksi taiteilija on tehnyt madonnasta puoliksi miehen ja puoliksi naisen? Alitajunnastako kuva nousee? Vai päättikö Subodh, että teenpä naisen vartaloon miehen pään, jotta katsojat voivat asiaa ihmetellä.
maanantai 14. helmikuuta 2011
Pissan hanu
Blogista on luettavissa erilaisia tilastoja. Yksi tilastoitu asia ovat "haun avainsanat". Yksi avainsana blogini etsinnässä on ollut "miten saat pissan hanun pois vaatteesta".
sunnuntai 13. helmikuuta 2011
Monologi
Viidassa tehtiin harjoitus, jossa luotiin yhdessä henkilö, 28-vuotias mies Vantaalta, kassilohen kasvattaja, avoliitossa, kirjoitaa salaa runoja, kaveri Pena, yksi lapsi edellisestä suhteesta. Piti kirjoittaa monologi. Tämäpä tässä.
Akka ei tykänny kun lähdin Penan kanssa Matsi-baariin. Tuula toi Mallan viikonlopuks mulle, vaikka ei ollu puhe tästä viikonlopusta. Tuula lähti jollekin risteilylle. Mallaa tuodessa sillä oli joku roiskeläppä päällä. Sillä oli ollu niin kiire, ettei ollu ehtinyt ottaa tarrapapiljotteja päästä. Tuula on kampaaja, laittaa itteensä nätisti. Akkaa vitutti kun Tuula näytti niin hyvältä. Luuli varmaan, että mä kuolaan sen perään. Tuulaan en koskis enää pitkällä tikullakaan. Se on varma se.
Akka jäi kotiin mököttämään. Me Penan kanssa käydään kerran kuussa Matsi-baarissa kattomassa jalkapalloo ja siihen ei akalla oo sanomista. Penalla ei akkaa oo ja siinä se on tehny fiksusti. Ei tartte kellekään selitellä. Ei sen puoleen, kyllä Malla on kiva pentu.
Me haettiin Penan kanssa tiskiltä pitkät kolmoset ja istuttiin pöytään kattoon matsia Arsenal-Everton. Otettiin sitten toiset ja vielä kolmannetkin. Jossain vaiheessa Pena tarjos mulle kossuvissyn. Se on vähän niinku velkaa mulle kun järkkäsin sille duunin mun kassilohibisneksessä. Viherpiipertäjät sanoo, että se saastuttaa, mutta ei kai perkele kala mitään saastuta. Eikös meret ja järvet oo täynnä kaloja. On ollu aina. Nyt kun kaloja on vähemmän niin vedet on likasempii. Mitä sillon pitää duunata, no laittaa sinne kaloja tietty.
Jossain vaiheessa mulla pimeni. Pena oli heittänyt mut kotiin. Matsi-baariin oli kuulemma viritetty mikrofonit ja kajarit ja siellä oli alkanu joku vitun runokaraoke. Se oli kuulemma joku kokeilu. Kerran kuussa se jatkuu kerto Pena. Mä olin kuulemma menny sinne lavalle jotain Leinoo lausumaan. Oli ollu melkonen suksee. Vetäsin kuulemma päälle vielä jonkun oman runonpätkän. Jumalauta, että vituttaa. Ei oo Matsi-baariin enää asiaa.
Akka ei tykänny kun lähdin Penan kanssa Matsi-baariin. Tuula toi Mallan viikonlopuks mulle, vaikka ei ollu puhe tästä viikonlopusta. Tuula lähti jollekin risteilylle. Mallaa tuodessa sillä oli joku roiskeläppä päällä. Sillä oli ollu niin kiire, ettei ollu ehtinyt ottaa tarrapapiljotteja päästä. Tuula on kampaaja, laittaa itteensä nätisti. Akkaa vitutti kun Tuula näytti niin hyvältä. Luuli varmaan, että mä kuolaan sen perään. Tuulaan en koskis enää pitkällä tikullakaan. Se on varma se.
Akka jäi kotiin mököttämään. Me Penan kanssa käydään kerran kuussa Matsi-baarissa kattomassa jalkapalloo ja siihen ei akalla oo sanomista. Penalla ei akkaa oo ja siinä se on tehny fiksusti. Ei tartte kellekään selitellä. Ei sen puoleen, kyllä Malla on kiva pentu.
Me haettiin Penan kanssa tiskiltä pitkät kolmoset ja istuttiin pöytään kattoon matsia Arsenal-Everton. Otettiin sitten toiset ja vielä kolmannetkin. Jossain vaiheessa Pena tarjos mulle kossuvissyn. Se on vähän niinku velkaa mulle kun järkkäsin sille duunin mun kassilohibisneksessä. Viherpiipertäjät sanoo, että se saastuttaa, mutta ei kai perkele kala mitään saastuta. Eikös meret ja järvet oo täynnä kaloja. On ollu aina. Nyt kun kaloja on vähemmän niin vedet on likasempii. Mitä sillon pitää duunata, no laittaa sinne kaloja tietty.
Jossain vaiheessa mulla pimeni. Pena oli heittänyt mut kotiin. Matsi-baariin oli kuulemma viritetty mikrofonit ja kajarit ja siellä oli alkanu joku vitun runokaraoke. Se oli kuulemma joku kokeilu. Kerran kuussa se jatkuu kerto Pena. Mä olin kuulemma menny sinne lavalle jotain Leinoo lausumaan. Oli ollu melkonen suksee. Vetäsin kuulemma päälle vielä jonkun oman runonpätkän. Jumalauta, että vituttaa. Ei oo Matsi-baariin enää asiaa.
lauantai 12. helmikuuta 2011
Kuohuvaa
Huomasin aamulla, että Viitaan piti lukea sata sivua tekstejä, tuli melkoinen kiire. Olin menossa suoraan Viidasta syntymäpäiville, matkalla kävin Alkossa ostamassa pullollisen shampanjaa. Ikäisilleni ihmisille on vaikea ostaa lahjoja. Edessäni jonossa seisoi nuori sievä vaalea nainen. Hän laittoi hihnalle ison pullon Leijona-viinaa. Myyjä ei suostunut myymään pulloa, koska nuori nainen oli juovuksissa. Kello oli 12. "On tässä kaupungissa muitakin Alkoja" totesi nainen ja häipyi.
Viidassa nauroimme hysteerisesti. Nauroimme sanoille pöydä ja duoli. Mitäköhän nauramista niissä oli. Näin jälkikäteen ajatellen ei mitään. Eräs viitalainen nainen oli saanut remonttimiehiltä soiton "Sulla oli makuuhuoneessa joku rako, jota pitäis katsoa". Niin fingerporilaista, tuohon ei edes Pertti Jarla kykenisi. Se rako oli siis seinässä näin selvennykseksi.
Menin suoraan Viidasta syntymäpäiville. Miehillä oli puvut ja naisilla leningit, olin pukeutunut farkkuihin. Mukavaa oli kuitenkin. Kotiin tulin auton takapenkillä kahden mukavan kuusikymppisen miesnäyttelijän välissä. Ei huono päivä noin kaikenkaikkiaan. Jossain naistenlehdessä päivälle annetaan arvosana skaalalla 4-10, kaikki antavat kiitettävän, haluavat luoda elämästää vähän paremman kuvan, sellaisen jota tällainen tavallinen tallaaja kadehtii. Olisiko minun päiväni kasipuoli. Jos olisin mennýt juhliin oikeassa asussa olisi arvosana saattanut nousta jopa kiitettävän puolelle.
Viidassa nauroimme hysteerisesti. Nauroimme sanoille pöydä ja duoli. Mitäköhän nauramista niissä oli. Näin jälkikäteen ajatellen ei mitään. Eräs viitalainen nainen oli saanut remonttimiehiltä soiton "Sulla oli makuuhuoneessa joku rako, jota pitäis katsoa". Niin fingerporilaista, tuohon ei edes Pertti Jarla kykenisi. Se rako oli siis seinässä näin selvennykseksi.
Menin suoraan Viidasta syntymäpäiville. Miehillä oli puvut ja naisilla leningit, olin pukeutunut farkkuihin. Mukavaa oli kuitenkin. Kotiin tulin auton takapenkillä kahden mukavan kuusikymppisen miesnäyttelijän välissä. Ei huono päivä noin kaikenkaikkiaan. Jossain naistenlehdessä päivälle annetaan arvosana skaalalla 4-10, kaikki antavat kiitettävän, haluavat luoda elämästää vähän paremman kuvan, sellaisen jota tällainen tavallinen tallaaja kadehtii. Olisiko minun päiväni kasipuoli. Jos olisin mennýt juhliin oikeassa asussa olisi arvosana saattanut nousta jopa kiitettävän puolelle.
En ole heille mitään velkaa
Söin aamiaisella eilen ostamani laskiaispullan. Olen hulluna laskiaispulliin.
Kirjoitin eilen siitä kuinka uutisissa kerrottiin miten Nokian työtekijät eri paikkakunnilla kerättiin halleihin tiedoitustilaisuutta varten. Oulussa porukka kuskattiin vanhaan makkaratehtaaseen...
Viime viikonlopun runo jäi julkaisematta. Tämän viikonlopun runo on Wislawa Szymborskan, kirjan nimi on Sata Szymborskaa
KIITOS
Olen kiitoksen velkaa
niille, joita en rakasta.
Helpottuneena hyväksyn,
että he ovat jonkun muun läheisiä.
Iloitsen, etten ole
susi heidän lampailleen.
Tunnen rauhaa heidän seurassaan,
vapautta,
ja sitä rakkaus ei suo minulle
eikä vie sitä minulta.
En odota heitä levottomasti huoneessa kulkien.
Rauhallisena
lähes aurinkokellon lailla,
ymmärrän,
sen mitä rakkaus ei ymmärrä,
annan anteeksi sen mitä rakkaus ei koskaan anteeksi antaisi.
Tapaamisesta ensimmäiseen kirjeeseen
ei kulu ikuisuutta,
vaan ainoastaan muutama päivä tai viikko.
Matkat heidän seurassaan ovat aina onnistuneita,
konsertit keskittyneesti kuunneltuja,
katedraalit tarkoin nähtyjä,
maisemat selkeästi mieleen piirtyneitä.
Ja kun meidän välillämme
on seitsemän vuorta ja jokea
ne ovat vuoria ja jokia
tuttuja kartoista.
On heidän ansiotaan
jos elän kolmessa ulottuvuudessa,
epälyyrisessä, epäteoreettisesssa,
todellisessa tilassa, jonka horisontti vaihtelee.
He eivät itse tiedä
kuika paljon he kantavat tyhjissä käsissään.
"En ole heille mitään velkaa"-
vastaisi rakkaus
tähän avoimeen kysymykseen.
perjantai 11. helmikuuta 2011
Palokoulutusta
Pidän aina ennen elokuvia ja teatteria pientä nesterajoitusta. Esityksen aikana sitten suuta kuivaa, mutta eipähän tarvitse lähteä kesken esityksen vessaan.
Miellyttävä palomies palokoulutti meitä tänään. Saatan ostaa sammutuspeiton, niin vakuutuin tuon komistuksen sanoista. Opin, ettei pidä panikoida vaikka postiluukusta tunkee savua. On pysyttävä asunnossa ja odotettavia salskeita palomiehiä. Keittiössä kannattaa aina pitää pöydänkulmalla täyttä vesikattilaa, sillä voi nopeasti sammuttaa pienet palonalut.
Katsoin Hämeenuutisia. Nokialaiset raahustivat urheiluhalliin kuuntelemaan yhtiön uutta strategiaa. Minussa olisi herännyt pieni paranoia, olisihan ollut mahdollista, että porukka kasattiin samaan halliin, jotta päästäisiin kätevästi eroon kaikista kerralla.
torstai 10. helmikuuta 2011
Winter's Bone
Minulla on murhe. En kerro siitä tarkemmin täällä. Ei kukaan halua kuulla vapaaehtoisesti toisten suruja. Kävin kuitenkin hetken unohdusta saadakseni elokuvissa. Elokuvan nimi oli Winter's Bone. Elokuva teki kipeää. Samalla se oli järkyttävän hyvä. Päähenkilö alkoi tuntua suorastaan liian todelta. Itkin ihan hillittömästi matkan elokuvateatterista kotiin ja jatkoin nyyhkimistä kotisohvalla.
Näin bussissa nuoren naisen, jonka takin selkään oli hakaneuloilla kiinnitetty teksti people=shit. Elokuvan tyttö Ree oli varmaankin saman ikäinen, 17-vuotias. Hänellä ei ollut mahdollisuutta kapinoida: hän joutui huolehtimaan kahdesta sisaruksestaan ja sairaasta äidistään. Ehkäpä kaikki ihmiset eivät ole paskoja, elokuvassa oli hennon toiveikas loppu. Sellainen on hyvässä elokuvassa oltava.
keskiviikko 9. helmikuuta 2011
Vihan ja katkeruuden pyöräilyesseet
Kävin Zumbassa. Harrastan liikuntaa, jotta en ajattelisi liikaa. Olen huomannut, että ajatteleminen tekee ihmisestä onnettoman. Huoleton urheilija viilettää läpi elämänsä sen kummemmitta ahdistuksitta.
Jos joku nyt ei vielä tiedä mikä on Zumba niin se näyttää olevan tanssillinen jumppa, jossa käytetään mm. salsan askelia ja reggaeton musiikkia. Kuubassa reggaeton oli varsin suorasukaista eroottista peliä, jossa oli kuitenkin huumoria mukana. Tästä jumppaversiosta oli erotiikka karsittu. Sali oli täynnä iloisesti hypähteleviä naisia jumppatrikoissaan.
Lainasin kirjastosta Antti Nylenin "Vihan ja katkeruuden esseet". Erittäin piristävää luettavaa. Ymmärrän esseistiä hyvin. Hän suhtautuu lihansyöntiin ja lihanjalostusteollisuuteen samantyyppisellä vihalla, jota minä koen suomalaista liikennekulttuuria kohtaan. Kukaan ei enää jaksa tätä kuulla, mutta miksi aina lähdetään siitä, että yksityisauto en ensisijainen liikkumisväline. Jalankulkija ja pyöräilijä on toistuvasti viimeisenä oli kyse väylien rakentamisesta tai vaikkapa talvikunnossapidosta. Tämä tapahtuu aikana, jolloin ilmastonmuutos on tosiasia, samaten ihmisten lihominen. Ehkäpä päättäjät ja katujen kunnosssapitäjät ovat kateellisia meille autottomille. Meillä jää runsaati rahaa kaikkeen kivempaan, ei tarvitse etsiä pysäköintipaikkaa, ei käyttää autoa huollossa tai katsastuksessa. Taidan vääntää aiheesta esseeteoksen "Vihan ja katkeruuden pyöräilyesseet".
Jos joku nyt ei vielä tiedä mikä on Zumba niin se näyttää olevan tanssillinen jumppa, jossa käytetään mm. salsan askelia ja reggaeton musiikkia. Kuubassa reggaeton oli varsin suorasukaista eroottista peliä, jossa oli kuitenkin huumoria mukana. Tästä jumppaversiosta oli erotiikka karsittu. Sali oli täynnä iloisesti hypähteleviä naisia jumppatrikoissaan.
Lainasin kirjastosta Antti Nylenin "Vihan ja katkeruuden esseet". Erittäin piristävää luettavaa. Ymmärrän esseistiä hyvin. Hän suhtautuu lihansyöntiin ja lihanjalostusteollisuuteen samantyyppisellä vihalla, jota minä koen suomalaista liikennekulttuuria kohtaan. Kukaan ei enää jaksa tätä kuulla, mutta miksi aina lähdetään siitä, että yksityisauto en ensisijainen liikkumisväline. Jalankulkija ja pyöräilijä on toistuvasti viimeisenä oli kyse väylien rakentamisesta tai vaikkapa talvikunnossapidosta. Tämä tapahtuu aikana, jolloin ilmastonmuutos on tosiasia, samaten ihmisten lihominen. Ehkäpä päättäjät ja katujen kunnosssapitäjät ovat kateellisia meille autottomille. Meillä jää runsaati rahaa kaikkeen kivempaan, ei tarvitse etsiä pysäköintipaikkaa, ei käyttää autoa huollossa tai katsastuksessa. Taidan vääntää aiheesta esseeteoksen "Vihan ja katkeruuden pyöräilyesseet".
tiistai 8. helmikuuta 2011
Used by professionals
Lisää syvällisiä elämänohjeita: ei kannata syödä tukevasti juuri ennen Jazzexercise-tuntia. Kaikki energia menee vatsansisällön pitämiseen siellä mihin se kuuluu (ettei se joudu balettiopiston lattille).
Miksi kaikki tavarat tippuvat vessanpyttyyn. Äsken sinne putosi juuri avattu pumpulipussi.
Ostan lähikaupasta shampoota. Pullo on musta ja siinä lukee: used by professionals. Muovipullossa on tuotetta puoli litraa ja se maksaa muutaman euron. Used by professionals tekee siitä hyvää shampoota.
Hesarissa lapset kirjoittivat siitä minkälaiset lapset ovat suosittuja. He ovat rikkaista perheistä, pukeutuvat oikealla tavalla,ovat ulospäin suuntautuneita, eivät liian hyviä eivätkä myöskään liian huonoja koulussa. Onko siinä paljonkaan eroa aikuisten maailmaan. Köyhä yksinhuoltaja ei ole suosionsa huipulla.
Miksi kaikki tavarat tippuvat vessanpyttyyn. Äsken sinne putosi juuri avattu pumpulipussi.
Ostan lähikaupasta shampoota. Pullo on musta ja siinä lukee: used by professionals. Muovipullossa on tuotetta puoli litraa ja se maksaa muutaman euron. Used by professionals tekee siitä hyvää shampoota.
Hesarissa lapset kirjoittivat siitä minkälaiset lapset ovat suosittuja. He ovat rikkaista perheistä, pukeutuvat oikealla tavalla,ovat ulospäin suuntautuneita, eivät liian hyviä eivätkä myöskään liian huonoja koulussa. Onko siinä paljonkaan eroa aikuisten maailmaan. Köyhä yksinhuoltaja ei ole suosionsa huipulla.
maanantai 7. helmikuuta 2011
Elämän syviä totuuksia
Luin erään ihmisen sähköpostiviestistä pari syvällistä kysymystä. Ensimmäinen kuului: Mikä on elämän tarkoitus? Vastaan tähän viisaana ja jo yli puoli vuosisataa eläneenä ihmisenä: elämällä ei ole tarkoitusta tai tarkoitus on olla pikkumainen, kateellinen, laiska ja kaikin puolin selkärangaton ihmispolo.
Toinen syvällinen kysymys kuului:miksi epäterveelliset ruoat ovat aina parhaan makuisia. Vastaus tähän kiperään kysymykseen kuuluu: ihan meidän kiusaksemme. Elämän kuuluu olla kärsimystä. Paha omatunto kuuluu jokaiseen hyvään päivään. Kun kovalla sitkeydellä saat laihdutettua sata grammaa niin seuraavana päivänä ahdat sisääsi viiden ruokalajin ihanan illallisen ja lihot 2 kiloa. Näin on aina ollut ja tulee aina olemaan. Sitä vastaan on turha taistella. Näin meidän kesken. Potilaille sanon luonnollisesti toisin.
Toinen syvällinen kysymys kuului:miksi epäterveelliset ruoat ovat aina parhaan makuisia. Vastaus tähän kiperään kysymykseen kuuluu: ihan meidän kiusaksemme. Elämän kuuluu olla kärsimystä. Paha omatunto kuuluu jokaiseen hyvään päivään. Kun kovalla sitkeydellä saat laihdutettua sata grammaa niin seuraavana päivänä ahdat sisääsi viiden ruokalajin ihanan illallisen ja lihot 2 kiloa. Näin on aina ollut ja tulee aina olemaan. Sitä vastaan on turha taistella. Näin meidän kesken. Potilaille sanon luonnollisesti toisin.
Syvällä huipulla
Kirjoittamiseni on joutunut jonkilaiseen kriisiiin, niin blogikirjoittaminen kuin se muu, jonka pitäisi olla tärkeämpää. Tulee melkein paniikki. Kirjoituskurssilla moni kertoo kirjoittamisen ehtymisestä ja seuraavalla kerralla tuo sata sivua hienoa tekstiä. Opettajamme sanoi, että kriisi saapuu juuri toisena vuonna. Ensimmäinen vuosi menikin jonkinlaisen euforian vallassa, jonka keskeytti välillä lyhyt syvä masennuksen alho.
Kurssikaveri julkaisi FB:ssa kuvia opiskeluajoilta. Emme me ole voineet olla niin nuoria. Kaikki kuvat on otettu jostain juhlista, missä välissä me oikein opiskelimme. Menimme suoraan tentistä Henry's Pubiin, odottelimme ravintolan aukeamista oven edessä. Emme me paljon juoneet, ei ollut rahaa. Nautimme rikkaina päivinä herkkuamme, jossa oli spagettia ja jauhelihaa, herkku oli kuorrutettu juustolla ja tarjoiltiin sellaisesta pienestä ruukusta. Hankimme rahaa osallistumalla lääkekokeisiin. Muutamiin kuului vuorokausivirtsan keräys. Pojilla oli pubissa mukana muovikanisterit keräystä varten. Eiväthän ne mihinkään riittäneet, kanisterista oli pakko kaataa aina pois, että uutta mahtui tilalle. Pubista poistuessa aurinko häikäisi silmiä.
Lääkärin ammatti pällistää toistuvasti arvostettuimpien ammattien listan kärjessä. Ei pidä luulla, että lääkäreitä silti rakastettaisiin. Asiasta saa vahvan todisteen vierailemalla Suomi 24 keskustelupalstoilla. Olemme syvästi vihattuja ihmishylkiöitä.
Kurssikaveri julkaisi FB:ssa kuvia opiskeluajoilta. Emme me ole voineet olla niin nuoria. Kaikki kuvat on otettu jostain juhlista, missä välissä me oikein opiskelimme. Menimme suoraan tentistä Henry's Pubiin, odottelimme ravintolan aukeamista oven edessä. Emme me paljon juoneet, ei ollut rahaa. Nautimme rikkaina päivinä herkkuamme, jossa oli spagettia ja jauhelihaa, herkku oli kuorrutettu juustolla ja tarjoiltiin sellaisesta pienestä ruukusta. Hankimme rahaa osallistumalla lääkekokeisiin. Muutamiin kuului vuorokausivirtsan keräys. Pojilla oli pubissa mukana muovikanisterit keräystä varten. Eiväthän ne mihinkään riittäneet, kanisterista oli pakko kaataa aina pois, että uutta mahtui tilalle. Pubista poistuessa aurinko häikäisi silmiä.
Lääkärin ammatti pällistää toistuvasti arvostettuimpien ammattien listan kärjessä. Ei pidä luulla, että lääkäreitä silti rakastettaisiin. Asiasta saa vahvan todisteen vierailemalla Suomi 24 keskustelupalstoilla. Olemme syvästi vihattuja ihmishylkiöitä.
torstai 3. helmikuuta 2011
Lappi
Lähden viikonlopuksi pohjoiseen. Minulla on siellä sellainen esitys. En ota edes suksia mukaan. Saattaa olla , että palaan tänne blogiin vasta sunnuntaina. Se ei liene suurikaan menetys. Siis teille. Harjoittelen Lappiin lähtöä kuuntelemalla Mari Boinea.
Pelkään Souvareita. Menin kerran Saariselälle bussilla ja koko matkan ajan näytettiin Souvareiden DVD:tä. En ole vieläkään toipunut.
Minua huolestuttaa ja surettaa eräs asia. Elämäntaito-oppaissa ja -artikkeleissa kehoitetaan huolestumaan vain puoli tuntia päivässä. Huolestuminen on kuitenkin mielestäni kokopäivähommaa.
Pelkään Souvareita. Menin kerran Saariselälle bussilla ja koko matkan ajan näytettiin Souvareiden DVD:tä. En ole vieläkään toipunut.
Minua huolestuttaa ja surettaa eräs asia. Elämäntaito-oppaissa ja -artikkeleissa kehoitetaan huolestumaan vain puoli tuntia päivässä. Huolestuminen on kuitenkin mielestäni kokopäivähommaa.
Työelämä
Nykyään työpaikan saadakseen on oltava yli-ihminen, juuri sopivasti koulutettu ei liikaa,eikä liian vähän, kaunis ja sanavalmis tulisi myös olla ja omata loistavat ATK- taidot.
En varmaan saisi mistään töitä ellen sattuisi olemaan lääkäri ja vielä sellaisella erikoisalalla, että meistä on huutava pula. Ketään ei päästetä edes ansaitulle eläkkeelle vuosien raadannan jälkeen vaan jos jotenkin jaksavat töihin linkata niin kynsin ja hampain kiinni pidetään.
Työelämän vaativuus lisääntyy koko ajan. Aiemmin tehtiin vain töitä, nykyään joutuu monta kertaa vuodessa opettelemaan uuden entistä monimutkaisemman tietokonejärjestelmän. Ilman koneella tehtyä tilausta ei kohta saa edes lounasta. Tämän lisäksi toimitilojen sijaintia vaihdetaan jatkuvasti. Os. A siirtyy os. B tiloihin, osasto C lopetetaan ja sinne remontoidaan tilat osastolle D, sinne siirtyykin jostain kohtalon oikusta osasto A...
En varmaan saisi mistään töitä ellen sattuisi olemaan lääkäri ja vielä sellaisella erikoisalalla, että meistä on huutava pula. Ketään ei päästetä edes ansaitulle eläkkeelle vuosien raadannan jälkeen vaan jos jotenkin jaksavat töihin linkata niin kynsin ja hampain kiinni pidetään.
Työelämän vaativuus lisääntyy koko ajan. Aiemmin tehtiin vain töitä, nykyään joutuu monta kertaa vuodessa opettelemaan uuden entistä monimutkaisemman tietokonejärjestelmän. Ilman koneella tehtyä tilausta ei kohta saa edes lounasta. Tämän lisäksi toimitilojen sijaintia vaihdetaan jatkuvasti. Os. A siirtyy os. B tiloihin, osasto C lopetetaan ja sinne remontoidaan tilat osastolle D, sinne siirtyykin jostain kohtalon oikusta osasto A...
keskiviikko 2. helmikuuta 2011
Pätevä fiksu ja edustava
Halmesmäki oli kaupan päivillä luonnehtinut Kiviniemeä kokovartaloministeriksi ja uskoi, että pääministerin kokovartalokuva olisi suosittu virkamiesten työhuoneissa. Tämä siis tietenkin tarkoitti sitä, että Kiviniemi on pätevä, fiksu ja edustava.
Kaikkein nolointa on tuo mokien selittely.
Taidan olla myöhässä,tämä "skandaali" meni jo. Näin siinä käy kun on aina yhden sanomalehden jäljessä.
Kaikkein nolointa on tuo mokien selittely.
Taidan olla myöhässä,tämä "skandaali" meni jo. Näin siinä käy kun on aina yhden sanomalehden jäljessä.
tiistai 1. helmikuuta 2011
LUONNONtuote
Nyt on taas se aika, jolloin kuuluu ryhdistäytyä. Aloitin tilanteeni alkukartoituksella. Laskin terveysportissa BMI:n. Tuloksena oli että olen sairaalloisen lihava. Huomasin myöhemmin, että olin unohtanut pilkun painostani. Painoni oli laskelmassani yli 600 kg.
Ajattelin aloittaa julkisen kunto/laihdutuskuurin. Aloitan sen kuitenkin vasta huomenna kun ensin mittaan aamuisen painoni, tänään havahduin mittausten tekoon vasta lounaan jälkeen.
Työpaikan kahvihuoneen pöydällä oli sulkaarasia, lakupussi sekä pullapitko. Kuin alkoholistin eteen iskettäisiin viinapullo. Pitänee tästä lähteä kohta Balettiopistoon. Opettaja on inhottavan laiha, hymyilevä ja kaunis. Hänen raajansa taipuvat sellaisiin epänormaaleihin asentoihin. Nimittäisin sitä nivelten yliliikkuvuudeksi hän kutsuu sitä lahjakkuudeksi. Minä en onneksi moisesta kärsi.
Heti tämän jälkeen sattui silmiini mainos tuotteesta nimeltään H.O.P.E. Lars-Ove Götanmaalta laihtui sillä 10 kg, ilman mitään vaivaa. Poistaa vartalossa olevaa rasvaa ja 28% ruoassa nautitusta rasvasta. Nyt 50% alennuksessa ja ihonhoitosarjan saa vielä kaupan päälle. Kyseessä on kaiken lisäksi LUONNONtuote.
Ajattelin aloittaa julkisen kunto/laihdutuskuurin. Aloitan sen kuitenkin vasta huomenna kun ensin mittaan aamuisen painoni, tänään havahduin mittausten tekoon vasta lounaan jälkeen.
Työpaikan kahvihuoneen pöydällä oli sulkaarasia, lakupussi sekä pullapitko. Kuin alkoholistin eteen iskettäisiin viinapullo. Pitänee tästä lähteä kohta Balettiopistoon. Opettaja on inhottavan laiha, hymyilevä ja kaunis. Hänen raajansa taipuvat sellaisiin epänormaaleihin asentoihin. Nimittäisin sitä nivelten yliliikkuvuudeksi hän kutsuu sitä lahjakkuudeksi. Minä en onneksi moisesta kärsi.
Heti tämän jälkeen sattui silmiini mainos tuotteesta nimeltään H.O.P.E. Lars-Ove Götanmaalta laihtui sillä 10 kg, ilman mitään vaivaa. Poistaa vartalossa olevaa rasvaa ja 28% ruoassa nautitusta rasvasta. Nyt 50% alennuksessa ja ihonhoitosarjan saa vielä kaupan päälle. Kyseessä on kaiken lisäksi LUONNONtuote.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)