keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Viimeinen

Minulla on tänään viimeinen takapäivystys ennen lomaa (ensi viikko on vielä töitä, muttei päivystyksiä, eli homma on ihan lastenleikkiä). Meidän on etupäivystäjien apuna purettava päivystysruuhkaa klo 15-18. Koska lääkäreitä oli enemmän kuin potilaita poistuin paikalta klo 17. Sitä ennen kävin ensimmäistä kertaa tuon työpisteen kahvihuoneessa. Siellä seisoi kaksi valtavaa jääkaappia ja yksi pakastin! Olin vaikuttunut. Kahvipöydästä saattoi sellaisen ruudun kautta seurata ensiavun ulko-ovea. Tuijotimme vuosia sitten  toisen sairaalan kahvihuoneessa vastaavaa, mutta tuolloin mustavalkoista kuvaa myöhään iltaisin ja öisin. Kun ambulanssi karautti sairaalan pihaan ja paarit vilahtivat kuvaruudussa, oli huvinamme yrittää veikata, mille erikoisalalle potilas oli tulossa.

Lainasin kirjastosta HBO:n sarjan Tell me you love me. Sarjassa neljä pariskuntaa kipuilee suhteessaan ja käy samalla terapeutilla. Jaksoissa keskitytään seksuaalisuuteen, mutta samalla sivutaan monta kipeää asiaa. Sarjan hienouden ymmärtää paremmin, kun osat katsoo aika tiuhaan tahtiin. Elokuvassa ei olisi mahdollista päästä yhtä lähelle henkilöiden elämää jo elokuvan rajatun pituuden vuoksi. Hienoja sarjoja ovat myös "Mullan alla", "Sopranos", "Mad men" (olen kuullut, vielä näkemättä) ja "Terapiassa". On mukava seurata tarinaa ilman sietämättömiä mainoskatkoja.

Exme löysi kerrassaan hienoja rakkausrunoja.

Mainostaakseni taitojani lisäsin kuvan neulomistani villasukista. Bloggaus on itsekeskeinen laji.

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Inside huumoria tuokin, arvailu. Nauratti niin hitosti!

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Pienet viattomat päivystyshuvit.