Radio uutisoi eilen Itä-Suomen yliopiston uudesta tutkimuksesta, jonka mukaan vanhukset rupattelevat useammin naapurien kanssa kuin nuoret. Kun asuimme omakotitalossa, naapurin lapset viettivät meillä paljon aikaa. Minusta oli ihanaa, että oli paljon väkeä ja elämää. Oli kivempi keittää kattilallinen nakkisoppaa kuin sekoittaa yhden hengen salaatti. Voi olla, että menneisyys on jo saanut kultareunukset. Naapurit kävivät meillä kylässä ja me vastavuotoisesti heillä. Naapurit viipyivät aina kahdeksan tuntia, joten vierailu kannatti sopia kohtalaisen varhaiseen ajankohtaan. Tietyssä vaiheessa haettiin naapurista pinkka Toivelaulukirjoja ja kitara. Se oli silloin se.
Nykyään en rupattele naapureiden kanssa. Talossani on tapana naapureita ohittaessa tuijottaa porraskäytävän lattiaa intensiivisesti, ikäänkuin sieltä löytyisi vihdoin vastaus siihen mikä on lopulta kaiken tarkoitus. Nyt kyllä valehtelen, sillä yksi naapuri mainitsi, että heille oli tullut postiani ja kysyi onko minulle tullut puolestaan heidän laskujaan. Ei ole tullut. Kun kuulen naapurin oven käyvän, odotan hetken, ettei tarvitse rupatella.
Kun vinttikamarit piti tyhjentää, niin vaihdoin pari sanaa naapurini kanssa. Miehen päässä oli sellainen pipo, että luulin häntä alle kolmikymppiseksi. Läheltä katsottuna ikää saattoi olla neljäkymmentäkin. Miehen postiluukussa lukee Pippuri, jonka nopealla vilkaisulla tavasin alkuun Tippuriksi.
Tänään on haettava lippuja Tampereen teatterikesään. Saatan saada niitä ilmaiseksi. En usko ennenkuin näen. Onko vapauttani sanoa nyt kahlittu?
Tilasin kirjastosta viikko sitten Tommi Kinnusen romaanin Neljäntienristeys. Edelläni oli 400 tilaajaa, jostain syystä sain tänään tekstiviestin kirjan saapumisesta. Kate Atkinsonin romaanista Elämä elämältä on lukematta vielä 300 sivua ja se pitäisi palauttaa tänään. Kirjaa ei voi uusia sillä se oli vippilaina. Strategiani on odottaa kirjan palautumista vippihyllyyn ja siepata se ennenkuin muut ehtivät.
4 kommenttia:
Mahtaako nykypäivän hyvä käytös naapureita kohtaan tarkoittaa sitä, ettei päästä ääntäkään eikä edes näyttäydy kovin usein? Voiko sellaista käyttäymisnormistoa murtaa edes hankkimalla karaokemasiinan ja vanhoja venäläisiä romansseja lauleltavaksi?
Vanhat venäläiset romanssit kuulostaisivat ihanalta. Havannassa juhlissa avattiin ovet porraskäytävään ja laitettiin ämyrit täysille.
Onko blogisti H ollut Havannassa juhlimassa?
Espoossa asuessa kyllä rupateltiin kerrostalonaapurien, ja porrassiivoojien kanssa. Naapurilla oli koira nimeltä Piko (PIeni KOira). Siellä olikin enemmistö muualta muuttaneita. Tarkoitan muualta Suomesta, esim Savosta.
Olen ollut kahdesti Havannassa ja olen siellä juhlinutkin. Asuin yksityismajoituksessa ja minutkin kutsuttiin juhlimaan isäntäperheen kanssa. Kaverini on naimisissa kuubalaisen miehen kanssa, joten olen juhlinut hänen sukulaistensa kanssa mm. uutta vuotta.
Lähetä kommentti