Vietän aina elokuussa mökkiviikonlopun kahden vanhan ystäväni seurassa. Keräämme mustikoita ja jos mahdollista kanttarelleja. Tärkeämpää on kuitenkin asioiden päivittäminen, saunominen, syöminen ja viinin nauttiminen. Yksi meistä on hard core marjastaja.
Nainen vetää aamuisin jalkaansa punaiset kumisaappaat ja pukee marjastusvaatteet ylle ennenkuin ehdin nielaista ensimmäisen kulauksen aamukahvia. Marjastusvaatteisiin kuuluvat ruutupaita, pitkälahkeiset housut ja lipallinen huivi. Käsikynkässä lonksuu sanko, jonka sisällä pyörii punainen poimuri. Marjastuksen tahti on rauhallinen, mutta tulosta syntyy. M on taas järkevä säilöjä, eikä mene koskaan äärimmäisyyksiin. Minä olen lähinnä hang around jäsen. Lähden ensimmäisenä metsästä "saunaa lämmittämään".
Vanhempieni mökki on ollut paratiisi, jossa uidaan alasti ja laitetaan ihania ruokia ja ruokailun jälkeen kehutaan omia kokkauksia. Taas kerran kaikki maistui herkulliselta. Paratiisiin oli tänä vuonna luikerrellut käärme tai oikeammin käärmeitä. Saunan terassilla nautti auringon lämmöstä matelija, joka oli ilmeisesti vaaraton, mutta jotenkin vastenmielinen. Otus (tai niitä oli ainakin kaksi eri luiroa) valui laiskasti terassilautojen välistä näkymättömiin aina kun saavuin tömistellen paikalle. Teimme yhteensä neljä käärmehavaintoa, kaikki samassa paikassa. Aiemmin olimme istuneet saunaoluita hörppimässä sen pöydän ääressä, jonka alla nuo matelijat laiskottelivat. Nyt oli pakko siirtyä halkolaatikon päälle saunan seinustalle. Pidin alaraajojani polvista jäykkinä, jotteivat jalkaterät koskettaneet terassilautoja. Siinähän reisilihakset kehittyvät.
Ehdin mökillä metsittyä siinä määrin, että pelotti mennä kauppaan ostamaan lisää pakasterasioita. Mökkiolosuhteissa kauneudenhoidon pääperiaate kuuluu: "Älä katso peiliin!"
2 kommenttia:
Kyllä, käärmeitä myös minun paratiisissani, eli siis vanhempieni kesämökillä. Olen viettänyt siellä kaikki lapsuuteni kesät, ja nyt sitten aikuisena piti kokea se järkytys että halkopinon alta luikerteli kyy. Anteeksi vain, minua on petetty, en voi olla enää koskaan täysin onnellinen.
Siskoni oli kuunnellut Luontoiltaa, jossa eräs mies oli kertonut kantaneensa 200 kyytä tontiltaan.
Lähetä kommentti