Tein eilen lenkin Pyynikille. Ostin kahvilasta sen tavallisen, munkin ja kahvin. Päätin juoda kahvin ulkona, sillä oli lämmin. Huidoin ampiaisparvia syrjemmälle ja luin Apu-lehdestä jutun 50-luvun Miss Universumista, joka vieraili Muhoksella. Sadat ihmiset jonottivat nähdäkseen tuon 80-vuotiaan kaunottaren.
Kotiin kävellessäni alkoi sataa. Samalla paistoi aurinko. Lapsena sanottiin, että tuolloin hiiret viettävät häitä. Kaupungin ylle kaartui komea sateenkaari. Sen päästä löytyy aarre. En viitsinyt lähteä etsimään, sillä housuni, kenkäni ja takkini olivat litimärät.
Kun luen jotain kirjaa, niin sen kirjoitustyyli tahtoo tarttua. Tietysti se juuttuu minuun huonompana kuin alkuperäinen teksti. Luettavan kirjan sanat ja lauseet tulevat tekstiin samaan tapaan kuin keskustelussa vieras murre tunkee omaan puheeseen. Seuraava kirja syrjäyttää edellisen ja vaihtaa tyylin uuteen.
Merkitsen joka päivä kalenteriini uuden kokouksen, johon minun on puheenjohtajana pakko osallistua. Onneksi olen vapaa päivätyöstä, onhan sekin jotain.
Kerttu vaikuttaa ylimieliseltä. Ei maista ruokaa, jonka olen sen kuppiin annostellut. Tuskin edes raapii huonekaluja. Makaa nojatuolissa ja on kääntänyt minulle kaunaisen karvaisen selkänsä.
2 kommenttia:
Ehkä Kertulla kestää hetken tottua siihen, että olet häiritsemässä hänen päivittäisiä puuhailujaan.
Edesmennyt koiramme tuntui olevan erityisen tyytyväinen, kun arki alkoi vapaan jälkeen ja se sai jäädä omiin oloihinsa. Kesken työpäivän tehdyt yllättävät kotikäynnin eivät olleet mieleisiä; sängyn alle kurkkaaminen sai aikaan varoittavaa murinaa.
Åboriginal
Lähetä kommentti