Poikamiesboksi vuodelta 1960 on vielä mustavalkoinen Hollywood- tuotanto. Elokuva on kummallisen pimeä ja surullinen komediaksi. Tuon ajan tapaan se on kuvattu studiossa, mutta tulee sellainen olo, että elokuvassa sataa koko ajan. Elokuvan naiset työskentelevät sihteereinä tai hissityttöinä. Ainoa mahdollisuus edetä elämässä on suhde johtajan kanssa ja toive siitä, että johtaja jättää vaimonsa.
Elokuvan päähenkilö on hieman naivin oloinen, kiltti herra Baxter (Jack Lemmon), jonka avu työelämässä on asunto, jota johtajat lainaavat salaisiin lemmekkäisiin kohtaamisiin. Näillä eväillä mies etenee 27. kerrokseen ja saa käyttöönsä johtajien vessan avaimen.
Baxter on toivottomasti rakastunut hissityttö Fran Kubelikiin (Shirley MacLaine). Loppu on tietysti onnellinen ja hyvät ihmiset palkitaan. Lisäksi Baxter tekee sen, jonka moni haluaisi tehdä, sanoo suorat sanat työnantajalle. Wilderin komedioissa saa aina nauttia loistavasta dialogista.
Elokuvateattereissa pyörivä ranskalaisten Dardennen veljesten työelämäkuvaus on taas tätä päivää. Sandra (Marion Cottillard) kärsii masennuksesta ja on ollut sairautensa vuoksi pitkällä sairaslomalla. Hän on palaamassa työhön aurinkokennotehtaalle. Tehtaalla ei mene hyvin. Työnantaja esittää kaksi vaihtoehtoa, joko työntekijät luopuvat 1000 euron bonuksesta tai Sandra saa kenkää. Äänestyksessä enemmistö haluaa pitää bonuksensa. Koska työntekijöille on annettu osittain väärää informaatiota, saa Sandran ystävä työnantajan taipumaan uuteen äänestykseen. Sandra käyttää viikonlopun taivutellakseen työkavereita puolelleen.
Elokuvan tapahtumat muodostuvat pääasiassa kohtaamisista muiden työntekijöiden kanssa. Toivo ja epätoivo vaihtelevat. Toisin kuin Poikamiesboksissa tässä elokuvassa aurinko paistaa armottomasti. Jokaisella on syynsä miksi he ovat Sandran puolella tai kannattavat bonuksia.
Sandralla on kaksi lasta ja aviomies. Perhe on työväenluokkainen, mitään ideologisia keskusteluita ei käydä, eikä syyllisiä etsitä. Kyse on toimeentulosta. Tässä elokuvassa ranskalainen perhe syö noutopizzaa.
En kerro miten lopulta käy. Minusta elokuva oli jotenkin liian arkinen. Tämä on nyt juonipaljastus, mutta Sandran itsemurhayritys ohitetaan elokuvassa kuin tavallista hankalampi flunssatauti. Sanottakoon vielä, että Marion Cottillard on erittäin uskottava roolissaan. Odotin elokuvalta kuitenkin vielä jotain enemmän.
Teeman elokuvafestivaaleista ovat kirjoittaneet ainakin Dessu blogissaan Töölöntorin reunalta ja Ketjukolaaja blogissa Tahaton lueskelija. Linkit sivussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti