Tiesikö Turner miksi taivas on sininen?

Olen kipeyttänyt selkäni remonttia tehdessäni. Voin erinomaisesti kun makaan sohvalla, mutta ylös nouseminen on melkoista taiteilua. En pysty tavalliseen tapaan heittäytymään sohvalle vaan sinne laskeutuminen on kimurantti toimenpide. Olen siis mielelläni joko pystyssä tai makuullani, enkä vaihtele turhaan vertikaalisesta horisontaaliseen asentoon tai toisin päin. Aamun jumppa oli pakko jättää väliin.

Pidän kovin Hesarin tiedesivujen lasten kysymyksistä. Tänään Miro, kolme vuotta, kysyi miksi taivas on sininen ja pilvet valkoisia. Miksi tosiaan? En ole tullut ajatelleeksi. Varhaiskypsä kolmevuotias.

Ilma koostuu molekyyleista, jotka sirottavat vain sinistä valoa. Minusta on inhottavaa ajatella, että kaikkialla on molekyylejä. Pilvet taas muodostuvat vesipisaroista, jotka ovat suurempia kuin nuo inhottavat molekyylit. Nämä taas taittavat kaikkia värejä samalla tavalla. Kaikkia värejä sisältävä valo on yllättävästi valkoista. Jos pilvi on paksu, sen läpi pääsee vain vähän valoa, ja se näyttää harmaalta.

Katsoin eilen Mike Leighin elokuvan Mr Turner. Olen pitänyt Leighin elokuvista kuten Vuosi elämästä tai Happy-go-Luckysta. Turnerissa ohjaaja käyttää monia samoja näyttelijöitä. Niitä sanotaan kai luottonäyttelijöiksi.

Turner oli englantilainen taidemaalari, joka eli 1777-1851. Mies maalasi erityisesti merimaisemia. Turnerin maisemia oli esillä Tampereen taidemuseossa 2012. Voi kunpa olisin nähnyt tämän elokuvan sitä ennen.

Elokuva ei ole mikään tyypillinen epookkielokuva. Turnerista on tehty melkoinen alkuihminen. Miehen naisasiat ovat kovin kummalliset. Turner nai aina ohimennen palvelijaansa, ei välitä lapsistaan, käy bordellissa, mutta rakastuu leskeen, jolta vuokraa huonetta luonnostellakseen merimaisemia. Taidemaalarin ja hänen isänsä välit ovat lämpimät. Turnerin äidin kohtalossa oli elokuvan mukaan jotain hämärää. Nainen mainitaan isän kuolinvuoteella, eikä missään positiivisessa mielessä.

Elokuvan jälkeen tunsin onnea siitä, että elän nyt, enkä Turnerin aikaan, jolloin lääkärin diagnostinen väline oli jonkinlainen torvi keuhkojen ja sydämen kuuntelua varten. Statuksen tekoon kuului, vaivassa kuin vaivassa, silmämunien tiiraaminen.

Kokonainen sianpää lounaspöydässä ei myöskään houkuta.

Minua huvitti elokuvan pitkä tekosivistynyt keskustelu karviaisista.  Karviaskeskustelun olisin jättänyt elokuvaan, jotain muuta olisi totisesti voinut karsiakin.

Elokuva oli mielenkiintoinen, mutta aivan liian pitkä, lähes kolme tuntia. Näin kipeällä selällä jännitin pääsenkö enää ylös penkistä. Pääsin kuitenkin.