Hämmentävän hymyn maa

Aloitan lopusta. Lopusta on hyvä aloittaa. Heräsin eilen klo 04.20, heräiltyäni sitä ennen tunnin välien ja ennen kellon soittoa kymmenen minuutin välein. Bussi haki lentokentälle klo 5.10, kone nousi taivaalle klo 9 ja pysyi pilvien yläpuolellla vaaditut yksitoista ja puoli tuntia. Se kulki sellaisten maiden ilmatilassa kuin Intia, Pakistan, Afganistan ja Venäjä.

Vieressäni istui suomalainen liikemies, joka oli lomaillut viikon Patong beachilla. Miehellä oli pienet lapset ja työ, joka vaati jatkuvaa matkustamista. Mies toivoi tyttärestään lääkäriä ja pojastaan lakimiestä.

Olin kotona illalla seitsemän aikaan. Aikaero on sekoittanut kehoni.

Lentäjät astelevat ohjaamoon komeissa uniformuissaan, mitä usempi raita hihansuussa, sen korkeampi mies on hierarkiassa (naisia koneen kapteeneina on harvoin). Miehillä on päässään komeat koppalakit. Moisen asun tarkoitus on herättää meissä uniformumiesten armoilla liitävissä matkustajissa luottamusta. Koneen ohjaaminen (voidaanko enää puhua ohjaamisesta) olisi todenäköisesti mukavampaa verkkariasussa. Takit ja lakit tietty riisutaan heti kun yleisöä ei enää ole.

Koneen matkustamossa kaikki tapahtuu väärään aikaan. Edessäsi on lämmin ruoka, muttei kylmiä juomia tai toisin päin. Aika ja ruokakärry matavat hitaasti. Kurkit toiveikkaasti kulkureittejä ja haaveilet syömisestä ja juomisesta. Niiden tarkoitus on saada loputtomalta tuntuva lentoaika kulumaan. Lentoemännät laskuttavat juomista, ihmiset etsivät rahojaan käsimatkatavaroista, jotka ovat hyllyillä pään yläpuolella. Rasvaista katiketta tippuu farkuille.

Yritä olla katsomatta seuraavan penkin selkämyksessä olevaa monitoria "time to destination 9 hours ja 11 minutes". Kun seuraavan kerran vilkaiset sitä toiveikaasti, niin siinä lukee "time to destinatin 9 hours ja 8 minutes". Juuri ennen laskeutumista lentokoneen henkilökunta aloittaa hosumisen, kun siihen asti kaikki on sujunut toivottoman hitaasti.

Katsoin koneessa maailman huonoimmat romattiset komediat, muuhun en pysynyt. Vieläkin nojatuoli keinuu ihan pikkuisen.

Pidin Thaimaasta tällä kertaa enemmän kuin ensimmäisellä kerralla. Pidin thaimaalisista enemmän. Kiitos ensimmäisen viikon kiertomatkan ja erinomaisen oppaan, joka kertoi maan historiasta ja nykypäivästä. Mies oli opiskellut historiaa ja sosiologiaa ja tehnyt gradunsa "lady boy"- ilmiöstä.

Thamaalaisen hymy ei kerro samaa kuin meidän hymymme, se ilmaisee lukuisia tunteita. Julkisesti ei saa menettää malttiaan.

Thai- kielessä ei ole muita aikamuotoja kuin preesens, myös monikko puuttuu. Joka paikkaan liitetään sana kaa. Miehet käyttävät sanaa kap. Sawadi kaa!

Toinen viikko oli puhdasta aurinkolomaa.

Syödään aamiaisella paahtoleipää, jolle levitetään voita ja marmeladia. Nautitaan eksoottisista hedelmiä, joita joku on pilkkonut valmiiksi suupaloiksi ja jotka eivät maistu juuri miltään. Rasvataan. Kävellään rannalle. Hiekka tarttuu rasvattuun ihoon niin, ettei sitä saa irti ennenkuin kotona. Luetaan romaania. Nukahdetaan. Raahaudutaan lounaalle. Mennään suihkuun. Nukutaan päiväunet. Rasvataan. Mennään hotellin uima-altaalle, löydetään aurinkotuoli, jota joku ei ole varannut pyyhkeellään. Luetaan romaania. Uidaan. Lapsi heittää rantapallolla päähän. Mennään suihkuun. Käydään illallisella. Luetaan romaania, nukutaan. Palataan varhaiseen lapsuuteen. Kukaan ei vaadi mitään.

Yllä kuva Rayan saarelta ennen turistien rynnäkköä. Myöhemmin enemmän.