tiistai 6. tammikuuta 2015

Yellow color

Makuuhuoneen remontti edistyy. Irroitimme tapetteja höyryttämällä. Kävin sitä ennen rautakaupassa ystävän kanssa. Remonttia tein ystäväpariskunnan loistavalla avulla. Ihmiset ovat uskomattoman ystävällisiä ja auttavaisia.

Vielä hieman Thaimaasta. Kävin tietysti hieronnassa. Jalkojani hierottiin alakerrassa. Muutama mies laskeutui yläkerrasta hihitellen. Hieroja näytti saavan mukavan tipin. Thaimaan kouluissa opetetaan hierontaa vapaaehtoisena aineena.

Maassa kunnioitetaan kuningasta, joka on jo 87-vuotias. Hänen poikansa ja kruununperijänsä ei ole kovin suosittu. Mies karkasi aikoinaan tunnetun näyttelijän kanssa ja nai sittemmin tyttärensä ystävättären.

Maanantain ja kuninkaan väri on keltainen. Monet thaimaalaiset pukevat maanantaisin ylleen keltaisen paidan. Kuningas on muuten säveltänyt maan kansallislaulun, lahjakas mies siis. Elokuvien alussa näytetään aina dokumentti kuninkaasta.

Näin matkalla varaanin, hämähäkin ja kolme käärmettä. Surat Than nimisessä kaupungissa kuulin maailman huonointa cover-bändiä, joka raiskasi mm. John Lennonin kappaleen Imagine.

Kumipuiden kylki oli julmasti viilletty auki. Missioni on käydä halaamassa kaikki Thaimaan kaltoin kohdellut kumipuut. 

Kävin viimeisenä lomapäivänä Rayan saarella. Matka taittui pikaveneellä. Ryhmämme oli merkattu keltaisilla tarroilla. Varmuudeksi ranteeseemme kiedottiin keltainen villalanka. Se olikin tarpeen, sillä matka saarelle oli sellaista rynkytystä, että tarrat eivät pysyneet rinnuksissa. Aallot löivät kannelle niin, että olin likomärkä. Kiinalainen nainen oksensi roskakoriin. Thaimaalainen opas kutsui meitä "Yellow color, yellow color!".

Ei kommentteja: