Hyvä ystäväni on ryhtynyt keinomummoksi. Hän vaikuttaa rakastuneelta, kääntää puheen lapsukaiseen aina kun on mahdollisuus ja näyttää kuvia puhelimestaan. Sovitusta mummoudesta hyötyvä kaikkit: ystäväni, keinolapsenlapsi ja lapsen äiti. Suuri mummoreservi muhii televisioiden ääressä ja sauvakävelyillä. Minusta ei ole siihen, en vain ole sitä tyyppiä.
Hammaslääkärini on liittynyt Vauhtimarttoihin. On olemassa Anarkistimartatkin, mutta ne toimivat Helsingin seudulla.
Sanoin hammaslääkärilleni, etten ole syönyt pariin viikkoon karkkia ja iltaisin makaan sohvalla lankaamassa hammasvälejäni. "Miksi olla syömättä karkkia?" hammaslääkärini ihmetteli. "Karkit ovat niin hyviä" hän sanoi ja jatkoi hampaitteni kaivelua. En ikinä vaihda hammaslääkäriä.
Kävin ostamassa astianpesukoneen ja liesituulettimen. Nuori mies esitteli koneiden hienouksia. Ostin laitteet ihan heittämällä, sillä miten voisin niistä jotain ymmärtää ja kaikki näyttivät samalta. Miksei valmisteta oransseja astianpesukoneita?
"Milloin haluat maksaa?" nuori mies kysyi. Päädyimme lopulta joulukuun loppuun. Jotenkin tuli mieleen, että jotain muutakin olisi voinut ottaa, kun ei tarvitse edes maksaa. Onneksi minulla ei ole taipumusta maniaan, muuten olisin ottanut vielä television, pyykinpesukoneen, puhelimen, silitysraudan, kahvikoneen ja hiusten suoristusraudat. Olen kuitenkin enemmän melankoliaan kallellaan. Ainakin näin marraskuussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti