Tapasin eilen vanhaa ystävääni ja hänen tytärtään. Kävimme syömässä. Vasta kolmas ruokapaikka oli auki. Suomalaiseen jouluun ei kuulu ravintolassa syöminen.
M on ollut vuosia naimisissa kuubalaisen miehen kanssa ja hän on hankkinut pysyväisen oleskeluluvan miehensä kotimaahan. Monimutkainen hakuprosessi kesti kahdeksan kuukautta ja vaati yhden 50 euron "rahalahjan" viranomaiselle. Nyt ei enää tarvitse hankkia viisumia ja kulttuurilaitoksiin pääsee kuubalaishinnalla. Havannalaisen museon ovi aukeaa kuubalaiskortilla puolen euron hintaan, kun muuten pitäisi maksaa kymmenen euroa. Kortin mukana sai nipun ostolipukkeita, joilla voi ostaa maitoa ja kananmunia valtion kaupoista, joissa ei myydä juuri mitään. Todellista ruokakauppaa käy epävirallinen taho. On epäselvää, mistä se sitten hankkii ruokatarvikkeet
Muutamaan havannalaiseen puistoon on saatu ilmainen langaton verkko. Aiemmin piti raahautua kirjaston tietokoneelle, jonka netti oli hidas ja kallis. Autot ovat edelleen pittoreskeja itse paikkailtuja amerikanrautoja tai Ladoja.
Mietimme matkustamista, useinhan se on vaivalloista ja kaikenlaista tapahtuu. M ja hänen perheensä ovat matkustaneet paljon ja asuneet useammassa maassa, L asuu tällä hetkellä Australiassa. He kävivät yhdessä Fidzillä: paratiisisaaret, joissa voi uiskennella turkoosissa meressä. Hotelli sijaitsi ypöyksin viiden kilometrin päässä kaupungista ja meri pakeni kauas "merenrantahotellista", jonka ranta oli mutaista liejua. Taksikuski, joka kuljetti naiset kaupunkiin, huijasi eri tavoin.
Jostain syystä tällaiset matkat muistaa parhaiten ja ne liittävät matkustajat yhteen, kunhan on viimein päästy kodin turvaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti