perjantai 14. lokakuuta 2016

Cafe Society

Kävin eilen Niagaran päivänäytöksessä katsomassa Woody Allenin uutuuden Cafe Society.

Päivänäytöksiä kutsutaan nimellä Seniorikino. Vierastin Seniorikinoa alkuun niin, etten kehdannut mennä noihin edullisiin näytöksiin. Oli siellä nuoriakin tai tällä kertaa ei tainnut olla yhtään alle 50-vuotiasta. Vain yksi asiakas saapui näytökseen rollaattorilla ja toinen varovaisesti miehensä kyynärpäähän tukien. Kukaan ei tarvinnut lääkärin apua. Rollaattorinainen istui elokuvan ajan apuvälineensä istuimella elokuvateatterin seinustalla.

Cafe Society ei ollut Allenin parhaita elokuvia, mielellään sitä kuitenkin katsoi. Elokuvassa liikuttiin 1930-luvun Los Angelesissa ja New Yorkissa. Cafe Society oli kovin söpö. Sen päähenkilö Bobby, juutalainen nuorukainen (Jesse Eisenberg) lähtee Hollywoodiin elokuva-alalla toimivan enonsa leipiin ja rakastuu tämän sihteeriin. Sihteerillä on suhde enon kanssa. Kyse on siis kolmiodraamasta, joka ei kuitenkaan ole kovin dramaattinen. Kuvaus on kaunista, puvut kauniita, Eisenberg on liikuttavan kömpelö ja innokaassa rakkaudessaan.

Elokuvasta voi poimia hauskoja lauseita: "Live everyday as if it were your last and one day you are right", "Life is a comedy written by a sadist" jne. Vanha jazz-musiikki soi läpi elokuvan.

Isä soitti. Hän oli lukenut kirjani ja piti sitä sujuvasti kirjoitettuna. "Voisitko kirjoittaa seuraavaksi jotain vakavaa. Vaikka historiallisen romaanin", isä neuvoi.

Ei kommentteja: