Luen Pekka Hiltusen romaania Iso, joka kertoo lihavuudesta. Tai oikeammin Annista, yksinäisestä, korkeasti koulutetusta, työttömästä, erittäin obeesista, mutta terveestä naisesta. Obeesi on lääketieteellinen lihavuutta kuvaava sana, joka ei ole yhtä lataututunut kuin lihava ja tieteellisemmältä kuulostava kuin ruma sana, läski. Annin obesiteetti on laadultaan graavia.
Olen miettinyt painoasioita paljon, sillä kotonani puhuttiin jatkuvasti siitä mikä lihottaa. Puhuttiin omasta ja toisten painosta. Laihdutettiin vaikkei mitään laihdutettavaa edes ollut. Vanhempieni kesämökilläkin on vaaka.
Mikä sitten lihavuudessa on pahaa? Onhan se toki terveysriski. Toisaalta ihan pikkuisen ylipainoiset elävät pidempään kuin langanlaihat. Onko ylipaino kuitenkin jonkinlainen moraalinen juttu: ahneuden ja itsekontrollin puutteen merkki. Vai ovatko laihat ihmiset kauniimpia kuin lihavat? Vaatteet ainakin tehdään laihoja varten. Ainakin naisten vaatteet. Lihavan kuuluu pukeutua mustiin kaapuihin.
On sairaita ihmisiä, joiden pitäisi laihtua. Miten puhua asiasta vastaanotolla? Kannattaako sanoa "Pitää syödä vähemmän kuin kuluttaa"? Sen taitaa jokainen tietää. Moni ylipainoinen arvostelee lääkärien toimintaa: jos menet vastaanotolle ihottuman, flunssan, päänsäryn tai huimauksen takia niin lääkäri ryhtyy puhumaan painostasi.
Yleensähän sanotaan, että asioihin pitää puuttua: ylipainoon, tupakointiin ja alkoholin käyttöön. Kun ylipainoisten henkilöiden ruokatapoja kyselee niin he eivät syö juuri mitään. En lopultakaan tiedä kannattaako ruokavaliosta puhua, sillä potilaat tietävät kyllä miten pitäisi syödä ja liikkua.
Ylipaino on arka asia. Anni luettelee kirjassa vuosien mittaan käyttämiensä vaakojen merkit. Moni todella ylipainoinen ei ole punninnut itseään vuosiin. Olen joskus rohkaissut potilasta astumaan vastaanottohuoneen seinustalla vaanivalle vaa'alle. Yleensä se on johtanut pettymykseen: painanko tosiaan noin paljon? Punnitsen sillä välillä itsenikin, sillä kotonani ei ole vaakaa. Riisun yltäni takin, jonka taskut ovat täynnä roinaa sekä työkengät ja astun vaa'alle hyvin varovaisesti, kuin se saattaisi särkyä allani vaikka olen lähinnä normaalipainoinen.
Ylipaino aiheuttaa paljon häpeää. Siitä ei ainakaan ole hyötyä. Nimenomaan naiset häpeilevät olemassa olevia tai oletettuja läskejään. Moni todella ylipainoinen nainen ei muuten edes syö toisten nähden. Tai pakkotilanteessa vähän maistelee annostaan.
Hävetä pitäisi lähinnä niiden, jotka nimittelevät ylipainoisia kaikenlaisilla rumilla sanoilla , joita Hiltusen kirjassa luetellaan pitkä rivi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti