maanantai 17. lokakuuta 2016

Keskivaikea päivä

Yritän olla ajattelematta mitä muut ajattelevat kirjastani. Yritän olla ajattelematta koko tekelettä. Ajattelen sitä siis koko ajan.

Menin Twitteriin ja nyt saan jatkuvasti viestejä siitä, että joku seuraa minua vaikka en ole tehnyt mitään, enkä edes tiedä mitä siellä tehdään.

H sanoi "Päätin aloittaa laihduttamisen tänään, mutta en voi. En muistanut ostaa rahkaa". H oli hakenut kunnioitettavan runsaan lounasannoksen alakerran ruokalasta. Hän oli kasannut rasiaan riisiä ja perunaa päällystänyt ne kastikkeella ja asetellut viereen salaattia.  Hän ruiskaisi lämpimän ruoan ylle ketsuppia ja valeli salaatille öljyistä kastiketta. Rasia mahtui juuri ja juuri kiinni. Ehdotin hänelle maailmaa mullistavaa laihdutustapaa: "Syö vain puolet annoksesta ja säästä loput huomiselle". Se ei sopinut. Laihdutettaessa syödään rahkaa.

Kehonhuoltojumpassa oli väljää, sillä monet kehoa huoltavat naiset syyslomailevat tällä viikolla. Opettaja kävi kahdesti korjaamassa asentoani. Nosti kädellä kylkien alta  ja sanoi "Hyvä!"

Lainasin kirjaston VIP- hyllystä Pauliina Vanhatalon kirjan "Keskivaikea vuosi". Mistä johtuu, että oikeiden ihmisten elämä on jotenkin mielenkiintoisempaa kuin fiktiivisten henkilöiden? Vaikka fiktiiviset henkilöiden elämässä tapahtuu huomattavasti enemmän kuin masennuksestaan kirjoittavan kirjailijan elämässä.

Ei kommentteja: