maanantai 6. elokuuta 2018

The Audition (Tampereen teatterikesä)

Näytelmässä The Audition etsitään pääosan esittäjää Stephen Hawkingista kertovaan elokuvaan The Theory of Everything. Monia elokuvia roolittaneen Nina Goldin (Anna Mendelssohn) edessä istuu kolme Hawkingiksi puettua ehdokasta, joista yksi kärsii jonkinlaisesta motoriikkaa huonontavasta kehitysvammasta (cerebral palsy), toisella on parapareesi ja kolmas on mies (näin heidät esitellään). Näytelmän takana on itävaltalainen Lizard Produktions & Toxic Dreams ja se esitettiin englanniksi.

Elokuvan The Theory of Everything alussa Stephen Hawkings on terve ja lopussa vaikeasti vammainen. Kuuluuko terveen näytellä vammaista vai voisiko vammainen näytellä alussa tervettä, joka sitten myöhemmin menettää liikunta- ja puhekykynsä?

Joskus mustaihoisia henkilöitä esittivät valkoiset, joiden nahka vaan värjättiin tummaksi. Miksi terveet näyttelevät vammaisia? Onko muuten vammaisen vastakohta terve vai onko vamma vaan yksi ominaisuus ihmisessä?

Näytelmän idea on erinomainen ja oletan että kaksi näyttelijää kärsi oikeasti fyysisistä rajoitteista tai sitten ei. Heidät viriteltiin erilaisilla vinsseillä pystyasentoon ja jopa pyörää polkemaan. Olihan siinä huumoriakin ja sähköpyörätuoleilla hurjastelu oli riemukasta.

On tärkeää, että vammaisten oikeus täyteen elämään ja mielekkääseen työhön sekä ennakkoluulomme vammaisia kohtaan valitaan näytelmän aiheeksi ja sopiihan elokuvateollisuutta kritisoida. Minusta The Audition oli kuitenkin hieman pitkäveteinen, eikä siinä ollut kunnollista juonellista käännettä. Odotin sen olevan karnevalistisempi ja samalla myös koskettavampi. Minua ei liikuttanut, kuka ehkä voisi saada Hawkingin roolin saati kuuluisan kosmologin kohtalo. Ei mahda mitään, tämä on mielipiteeni, muitakin mielipiteitä varmaan on, sillä loppukiitoksissa kuului innokasta läpsytystä ja kannustushuutoja.

Kuva: Sandra Fockenberger, Tampereen teatterikesä

Ei kommentteja: