tiistai 2. huhtikuuta 2019

Kirjoittamisesta

Istun junassa matkalla Hesaan kokoukseen. En olekaan aikoihin kokoustellut.  Kokouksissa vatvotaan asioita, eikä päädytä mihinkään, vaan lopulta laaditaan pöytäkirja ja unohdetaan koko juttu. Myöhemmin joku ahkera laatii paperin, jota varten nyt kokoonnumme. Toivottavasti kokouksessa tarjotaan kahvia ja juustosämpylöitä, sillä kahvi ja juustosämpylät ovat kokoukseen kuuluva etu. 

En ole pitkään aikaan kirjoittanut kirjoittamisesta. Johtuisiko siitä, etten ole juurikaan kirjoitellut.

-Aloitin uuden käsikirjoituksen, joka on paska.
-Toinen käsikirjoitus on kustannustoimittajalla, joka ei ole ehtinyt vielä lukea sitä riittävän perusteellisesti tehdäkseen muutosehdotuksia. Käsikirjoituksesta on tehty kustannussopimus vaikka teksti on paska.
- Käsikirjoitus muuttuu kirjaksi ja se julkaistaan ensi keväänä, jolloin se ei enää olekaan paska.

Kuulemma tärkeät kirjat julkaistaan syksyllä, jolloin järjestetään kirjamessut ja kirjat ehtivät joulumyyntiin. Uudet Mielensäpahoittajat ja rallikuskien elämänkerrat paketoidaan ja annetaan sukulaisille, joille on vaikea keksiä lahjoja.

Keväällä julkaistaan vähemmän kirjoja kuin syksykaudella. Keväällä yksittäinen kirja saattaa saada enemmän huomiota. Seuraavana jouluna se on jo vanha kirja, eivätkä kirjakaupat pidä sitä esillä.

Toisaalta esim. Laura Lindstetin uutuus julkaistiin juuri ja mikä voikaan olla tärkeämpi kuin Finlandia-voittajan uusin teos.

Ei kommentteja: