tiistai 30. huhtikuuta 2019

Sima

Vappu ei ole koskaan kuulunut mielijuhliini, sillä en ole kovin pirskahtelevaa tyyppiä. Serpentiinit ja ilmapallot muuttuvat yhdessä yössä roskiksi.

Koska olen syntynyt vain pari päivää ennen vappua, tarjottiin synttäreilläni simaa vaikka olisin halunnut limsaa.  Olen tästä ikuisesti katkera vanhemmilleni. Simapullojen etiketeissä luki Spiritus Fortis. Tyhjiin pirtupulloihin, joita saatiin äidin työpaikalta patologian laboratoriosta, säilöttiin viinimarjamehut ja simat.

Munkit ovat hyviä, nakit ja einesperunasalaatti ovat ankeaa juhlaruokaa. Sinappia roiskuu tänään ja huomenna monen rinnuksille, sillä Suomessa syödään vappuna 25 miljoonaa nakkia (googlasin).

Töissä järjestettiin vapun kunniaksi nyyttärit. Terveelliset eväät kuten salaatti ja hedelmät katettiin pöytään, sipsit ja karkit lipaston päälle vähän syrjään. A toi korillisen munkkeja, jotka hän oli leiponut samana aamuna ja R kertoi kuinka oli tyttösenä polttanut asunnon jättämällä munkinpaistorasvakattilan hellalle.

Ei kommentteja: