tiistai 24. syyskuuta 2019

Valta nuorille!

Greta Thunberg on puhunut. Pieni vakava tyttö, vähän etukenossa, melkein itkuisella äänellä, tunteikkaasti. Tämä puhe muistetaan, ei tiedemiesten tilastoja, jotka  Greta epäilemättä osaa ulkoa.

Moni pilkkaa Gretaa, puhuu aivopesusta, hyväksikäytösä, jopa mielisairaudesta. Miten noin pieni ihminen voi olla jollekin noin suuri uhka? Miksi hän uhkaa erityisesti keski-ikäisten ja sitä vanhempien miesten mielenrauhaa?

Gretaa kuunnellessä mietin, että pitäisikö äänioikeus antaa noille Gretoille. Mikä tekee minusta fiksumman äänestäjän kuin heistä? Nuoremmat osaavat epäonnistua  ja onnistua siinä missä vanhemmatkin. Valta nuorisolle!

Olen huono kirjoittamaan päivän politiikasta ja muista tärkeistä aiheista. Pitäisi löytää joku omintakeinen näkökulma, jota en tänäänkään keksi. Ehkä pysyttäydyn jatkossakin tutuissa aiheissa kuten yöllä riehuvassa kissassa ja omassa väsymyksessäni.

Otin kuvan omenoista, jotka kaimani oli tuonut töihin ja julkaisin kuvan Instassa, sillä eihän kukaan muuten tietäisi niistä mitään. Kaimani oli kerännyt omenat pihallaan kasvavasta puusta ja kasannut koriin, josta niitä sai syödä.

Kirjoitin kuvan alle: "Omenat työpaikan kahvipöydällä", korjasin "hahvihuoneen päydällä", "siis PÖYDÄLLÄ" ja vielä "Kahvihuoneen!"

Ei kommentteja: