Ylen Areenasta voi katsoa sarjaa nimeltään Ammatti kirjailija. Yhdessä osassa näytetään pätkä vanhaa televisio-ohjelmaa, jossa haastatellaan Finlandia -ehdokkaaksi yltänyttä Leena Landeria. Hymytön risupartainen haastattelija nojaa kohti Landeria ja ihmettelee miksi kirjailija on saanut ehdokkuuden ja moittii ehdokkuudesta iloitsevaa Landeria televisokatselijoiden edessä "sinä kirjoitat niin helvetin huonoa suomea".
Areenasta löytyvässä dokumentissa My Generation, Michael Caine vie meidät 60-luvun "svengaavaan" Lontooseen. Ohjelmassa näytetään pätkä työläistaustaisen valokuvamallin, Twiggyn haastattelua, jossa nuorelta naiselta kysytään "Kuka on lempifilosofisi?" Kuinka moni meistä osaisi vastata tuohon kysymykseen? Ei ole vaikea arvata mikä on haastattelijan tarkoitus. Tuskin häntä kiinnostavat valokuvamallin ajatukset filosofiasta.
Vanhoissa haastatteluissa toimittajien ote on hyökkäävämpi ja ilkeämpi kuin nykyään. Heillä on valmiit mielipiteet ja he ovat hyvin varmoja siitä, että ovat oikeassa. Haastattelijoita yhdistää usein täydellinen huumorintajun puute.
Nykyään ilkeys on demokraattisempaa, jokainen saa oksentaa vihansa nettiin, eikä se ole enää vain toimittajien yksinoikeus. Kumpi sitten on parempi, siihen en osaa vastata. Minusta tuntuu, että toimittajista on tullut vastavuoroisesti jopa kiltimpiä kuin aiemmin.
7 kommenttia:
Totta ja kinkkinen kysymys. Kai se liittyy tuohon asiantuntijuuden tuoman auktoriteettiaseman romuttumiseen, joka on toisaalta hyvääkin.Toisaalta nykyään tulee yhtäläistä näkyvyyttä sellaiselle, jonka takana ei ole kunnollista tietoa eli sitä asiantuntijuutta. Minä tein havainnon lukiessani Jean Sebergistä tehtyä elämäkertaa. Siinä oli vanhoja lehtiarvosteluja, jotka vaikuttivat nyt luettuina todella julmilta. Kriitikoilla oli valtaa ja he käyttivät sitä armottomalla tavalla.
Olihan meilläkin mm. Seppo Heikinheimo, joka sanoi vanhempieni ystävän soitosta "alttoviulu soi kuin pärekori". Areenasta löytyy myös dokumentti "Pauline Kael ja Elokuvan taide", joka kertoo välillä hyvinkin ilkeästä New Yorkerin kriitikosta. Rakastan nykyään näitä henkilökuvia!
Tuo Leena Landerin tapaus oli ihan kauhea. Kävin katsomassa sen ja jäi mietityttämään, kuka se haastattelija oikein oli. Muistan hänet muistakin yhteyksistä ilkeänä änkyränä, jonka mielestä ilmeisesti teilaaminen osoitti suurta älykkyyttä.
Landerin kohdalla tällaisten ukkojen ennakkoluuloista asennoitumista lisäsi ehkä vielä blondit kiharat hiukset ja Turun murre.
Historiallisia romaaneja kirjoittavien naisten väheksynnästä oli tullut perinne. Myös Kaari Utrio ja Laila Hirvisaari, silloin Hietamies, saivat kirjoittaa paljon ennen kuin heitä alettiin arvostaa.
Kiitos tästä vinkistä! Toivun just vatsataudista sohvalla. Katson tuon.
Leena Lander oli noihin aikoihin paljon esillä naistenlehdissä, eikä kirjoittanut "poliittisesti tiedostavia" kirjoja, ne olivat varmasti ainakin osasyitä toimittajan käytökseen. En ole viime aikoina lukenut hänen kirjojaan, mutta tuskin ne ovat olleet erityisen huonolla suomen kielellä kirjoitettuja.
Tässä Lander-ohjelman toimittaja:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Timo_H%C3%A4m%C3%A4l%C3%A4inen
Mielenkiintoista. Hän on ollut siis tärkeä vaikuttaja kirjallisuudessa ja oma käännöstyökin on ollut merkittävää. Vaikea ymmärtää hänen hyökkäystään Leena Landeria kohtaan.
Lähetä kommentti